maanantai 11. maaliskuuta 2013

Jeesuksen takaisintulon toivo

Jeesuksen takaisintulon toivo.

Alatko väsyä kipuun, kärsimykseen ja kuolemaan?
Jumala lupaa,että siinä uudessa kodissa, jota Jeesus valmistaa meille,  " hän pyyhkii heidän silistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."  ( Ilm.21:4.)
Kun Jeesus tulee,ne sinun ystävistäsi ja rakkaistasi,  jotka olivat uskossa ja olivat kuolleet, herätetään elämään.  He liittyvät niihin Jumalan omiin, jotka ovat edelleen elossa maan päällä,ja   " näin saamme olla aina Herran kanssa. "  ( 1. Tess.4:17).  Ei ihme, että Raamattu kehottaa meitä seuraavasti:   Rohkaiskaa siis  toisianne näillä sanoilla "   (jae 18).  Etkö sinäkin haluaisi olla valmis kohtaamaan  Jeesuksen, kun hän tulee ?  Sinun tarvitsee vain pyytää häntä omaan elämääsi.
Ilm.1:7  , (  Matt.24:27 )   Joh.17:26

Saakoon Rakkautesi syventyä Kristukseen kun sana avautuu sydämmeesi.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Meitä muutetaan parhaillaan

Meitä muutetaan parhaillaan. ( 2.Kor.3:18).

Paavali käsittelee Pyhän Hengen vaikutusta uskovan ihmisen elämässä. Toisessa kirjeessään korinttolaisille sanoilla:  " Me kaikki,jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta,muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta  kirkkauteen.  Tämän saa aikaan Herra,joka on Henki."   ( 2. Kor.3:18.)

Pyhä Henki muuttaa meitä päivittäin,kun vain annamme hänelle siihen mahdollisuuden.  Näin Jeesuksen kirkkaus näkyy meissä, jotka uskomme.
4.)
Usko,jolla pelastukseen tartutaan,on  Jeesukseen luottamista.
Se ei riitä ,joka luottaa Jeesukseen, hänen sanansa.joka hyväksyy Jeesuksen sanat,tottelee häntä. Usko nojautuu kaikin  tavoin  Jeesukseen Kristukseen.
"  Uskokaa häneen,jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."
(  Joh.6:29.)

Kristityt on kutsuttu olemaan Jeesuksen kaltaisia.!
( Tit.2:11-14.) Tämä tekstikatkelma osoittaa,että millaista on Jumalan armosta eletty elämä. Kaikki muuttuu-meidän  valintamme,meidän toivomme ja meidän vaikuttimemme.
Armo opettaa meitä kieltäytymään ja valitsemaan paremman tien, Jeesuksen tien. Joh.14:3

tiistai 12. helmikuuta 2013

Rakkauden laki

" Rakkauden laki "   " Rakasta Herraa,sinun Jumalaasi,kaikesta sydämmestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi."   Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen tämän vertainen,on:  " Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki  laki ja profeetat ( Matt.22:37-40 )

-Koska Jumala on täydellinen ja hyvä,on hänen lakinsakkin täydellinen ja hyvä. Siihen ei ole mitään lisättävää eikä poisotettavaa.

- Laintauluja säilytettiin pyhäkön sydämmessä, kaikkein pyhimmässä, liitonarkissa armoistuimen yllä oli  Jumalan kirkkaus ja kaksi  suojelevaa kerubia molemmin puolin armoistuinta.

- Nyt nuo samat laintaulut ovat liitonarkissa taivaan temmelissä, kaikkein pyhimmässä, Jumalan valtaistuimen perustana:   " Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni,ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salomoita ja ääniä ja ukkosenjyrinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita "
( Ilm.11:19).

- Raamattu on lakikirja, johon jokaisen ihmisen elämää verrataan viimeisellä tuomiolla:  " Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen jasillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin;  ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella,mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan "  ( Ilm.20:11,12 ).

-Jumalan täydellinen ja muuttumaton rakkauden laki osoittaa jokaisen langenneen  Adamista ja Eevasta  syntyneen ihmisen luonnostaan syntiseksi Jumalan edessä. Synti on laittomuus ja synnin palkka on kuolema. Mutta Isä on  Poikansa kanssa laatinut ihmeellisen suunnitelman, evankeljumin,synnin orjan nostamiseksi kuolon laaksosta vapauden riemullisiin korkeuksiin.
( Jes.58:13,14).
" Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,että hän antoi ainokaisen Poikansa,ettei yksikään,joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." ( Joh.3:16).

maanantai 15. lokakuuta 2012

Rakkauden laki

Rakkauden laki ? 
-Jumalan laki on rakkauden laki, sen jokainen ohje on suunniteltu ihmisten parhaaksi.
Jos kaikki noudattaisivat rakkauden käs.kyjä, kaikilla olisi hyvä olla niin kotien seinien sisäpuolella kuin koko yhteiskunnassa,kenlläkään ei olisi yhtään vihamiestä,ei yhtään tuttua tai tuntematonta joka aiheuttaisi pelkoa tai ahdistusta.  " Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen
Herran käskyt ovat oikeat,ne ilahduttavat sydämmen. "  ( Ps.19:8,9 )
Tällainen laki saa minutkin rukoilemaan Psalminrunoilian tavoin:  " Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen." (  Ps.119:18 ).
-Lain levyyttä on mahdoton kuvata pelkästään sanoilla. Niinpä Jeesus tuli näyttämään elämällään, millainen on laki ja sen suunnitelia. Jeesus oli laki ihmishahmossa.. Hän eli täydellisessä sopusoinnussa lain syvien periaatteiden kanssa. Hän eli todeksi lain ytimen,rakkauden.
-Vaikuttavin näkymä lain pyhyydestä,korkeudesta ja syvyydestä avautui kun sain ihailla Jumalan
rakkautta- kokemus,josta aijemmin kerroin. Rakkaus sai mielessäni aivan uudet ulottovuudet.
Näissä mielessäni kirkas valonsäde lävisti  sisimpäni.  Se valo riirui pimeydeltä vaatteet.
Tajusin,että minulla joka luulin rakastavani kaikkia ihmisiä,ei ollut vähääkään todellista rakkautta.
Itsekyydestä vapaata rakkautta,joka ei odota palkkioksi vastarakkautta. Joka toimii, vaikka sai.
si osakseen vain vihaa, iljetyksiä, inhoa, petoksia, rakkautta, joka uhrautuu senkin jälkeen,kun se on torjuttu, heitetty pois.
-Sinä hetkenä minä, taivaan perillinen ,olin menossa kohti kadotusta " Rakkauteni " kanssa,joka osoittautui pelkäksi hyväntahtoisuudeksi ja suvaitsevaisuudeksi.  Tajusin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta parantaa itseäni.
-Kuitenkin käsky kuului: " Rakasta Herra,  Jumalaasi,koko sydämmestäsi,koko sielustasi ja mielestäsi
Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.  Rakasta myös vihollistasi. ( Matt.22:37,39; 5:44 ).
-  Herra , armahda minua!
Ja hän armahti. Samallakun näin kertakaikkisen mahdollisuuteni kelvata taivaaseen- koskaan, samalla silmäni täytti lohduttava tietoisuus,että Jeesus oli täyttänyt rakkauden vaatimuksen täydellisesti minunkin puolesta. Jes.53:3-7.  Joh.17:26 Luku johti ensi rakkauteen Jeesuksen yhteyteen elämässäni. Se rakkaus kestää.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kyyneleet

Elämään mahtuu erilaisia kyyneleitä. Esim. Tuskan,ahdistuksen , sekä kärsimyksen kyyneleitä.
Joskus  sattaa ihmisestä tuntua että on vuodatettu jo niin paljon erilaisia kyy eleitä,ettei kyyneltä enää ulisi ulos. Että kyyneleet olisivat jo kuivuneet ?
- Mutta jos ilmisellä on kaipuu tai vaikka kaipaus ? Niin  yksi kyynel on vielä jäljellä joka olisi kokematta.
- Se on Onnen kyynel ! Sen kauniinpaa kyyneltä ei ehkä monikaan arvaa mikä se olisi ?
Se on Rakkauden kyynel siksi  se on kyyneleistä kaikkein erikoisin.

- Itse olen saanut kokea näitä erilaisi kyyneleitä!
Mutta ainoin jota sain kokea on Armahduksen kyynel.
Kun  sain kohdata Jeesuksen  Joh.17:26 Luvusta  löysin ensirakkauden joka johdatti minut
Kolmen enkelin sanoman  juureen  josta huokuu todellinen ilo.
- Ilm.22:17  Henki ja morsian sanovat: Tule!
joka tämän kuulee,sanokoon sanokoon:  Tulec! joka on janoissaan,tunkoon,joka haluaa saa lahjaksi elämän vettä.

-Minun onneni on olla Herraa lähellä.
Saakoon Rakkaus muuttaa elämäsi. ?

-Kun minusta joskus aika jättää: Tahdon jättää vain hyvin kauniin muiston koko ihmiskunnalle ainutlaatuisesta elämästäni ,elämä rikkaineen kokemuksineen.

-Todellinen Rakkaus Joh. 15:13  Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,niin kuin että antaa henkensä ystävänsä puolesta.

Ihminen on Jeesukselle kaikkein rakkain ! Oli sinun  elämän tilanne mikä hanansa hän rakastaa sinua

lauantai 6. lokakuuta 2012

" Jotta saisitte olla siellä missä minä olen " !

Yksikään lupaus ei ole yhtä kallisarvoinen Jumalan Jäännöskansalle kuin Jeesuksen ilmoitus:
" ( Minä ) tulen takaisin ja noudan teidät luokseni,jotta saisitte olla siellä missä minä olen."
( Joh.14:3 ). Uskovat kaikkialla maailmassa ovat iloinneet " siunauksen toivossa "
Vapahtajan takaisintulonlupauksen varaan. Usko toisen tulemuksen todellisuuteen: he tekevät valintoja, solmivat ihmissuhteita ja  valitsevat ammattiinsa suuntaen katseensa itäiselle taivaalle.
Maailma täytyy, ja se antaitsee, saada kuulla sanoman Kristuksesta kansalta, joka on Kristuksen kaltainen. Kun hänen armonsa muuttaa meidät, me saarnaamme, opettamalla ja todistamme nöyrällä, rakastavalla ja valloittavalla tavalla.
-Kristus odottaa kaivaten,että hän voisi ilmestyä seurakunnassaan. Kun Kristuksen luonne heijastuu täydellisesti hänen kanssaan, silloin hän tulee ja julistaa sen omakseen. " Jokaisen kristityn etuoikeutena ei ole vain odottaa vaan myös jouduttaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemusta.
- Miten nopeasti evankeljumin siemen tulisikaan kylvetyksi koko maailmaan,jos kaikki hänen nimeään tunnustavat  tuottaisivat hedelmää hänen kunniakseen !
Viimeinen suuri sato kypsyisi nopeasti,ja Kristus tulisi kokoamaan kalliin viljansa. ( Kristuksen vewrtaukset,s 43 ).
-Kaikkialla,missä tätä sanomaa Kristuksen pikaisesta takaisintulosta on saarnattu voimallisesti ja suurella vakaumuksella, Jumalan kansa on saanut kokea sekä uudistusta että uskonpuhdistusta.
Niin on tapahtuva vastakin ! Ihmismielet kääntyvät, ihmissuhteet korjaantuvat, haaleat sydämmet lämpenevät toisia kohtaan tunnetun rakkauden myötä, ja  seurakunnat ryhtyvät toteuttamaan Jeesuksen niille antamaa tehtävää kertoen evankeljumin sanomaa maailmalle.
- Rukoilen,että avaisit sydämmesi Jumalan Hengen myöhäissateen ja Kristuksen takaisintuloon. Rukoilen,että tämän vuoden rukousviikon aineisto saisi uudistaa sinut hengellisesti. Rukoilen,että ryhdyt tavoittelemaan sukulaisesi,  seurakuntalaisesi ja  yleisöösi kuuluvia ihmisiä  mahtavalla,elämää muuttavalla uusisella:  "  Jeesus tulee takaisin ! "

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Miksi kaste on niin tärkeä ?

Jumala tahtoo tehdä meistä puhtaita ja uusia läpikotaisin. !
Apt, 22:16 Luemme  että Herra puhui apostoli Paavalille Ananiaan välityksellä sanoen:  "  Huuda avukuksi hänen Herran nimeään, nouse ja anna kastaa  itsesi, anna pestä syntisi pois."
Tämän jälkeen lukiessamme saamme kysyä: Millä meidän syntimme voidaan pestä pois?
Tapahtuuko se kasteessa vai silloin, kun huudamme avuksi Herran  nimeä?

- Raamattu osoittaa selvästi, että synnit pestään pois Herran nimeä avuksi huutamalla.
-Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala Ps. 51:18,19.

Kaste  puolestaan symboloi sitä,että olemme huutaneet avuksi Herran nimeä syntimme pois pesemiseksi.   Vaikka ulkoiset symboloit ovat tärkeitä,niiden ei tulisi muuttua päämääriksi itsessään.
Jeesuksen ajan fariseuksilla oli kyseinen ongelma.  He olivat pikku tarkkoja rituaallien puhtauden suhteen ja suorittivat huolellisesti siihen kuuluvat pesut, mutta Jeesus näki  etteivät he antaneet Jumalan puhdistaa heidän sisintään synnistä.

-Kaste on merkki katumuksesta ja sitoutumisesta !
Onko kasteella mitään merkitystä,jos olemme sisäisesti puhtaita ?  Kyllä on.  Melkein joka kerta,kun pelastussanomaa julistetaan Uudessa testamentissa, siihen yhdistyy käsky käydä kasteella.
Kuinka me voimme pelastua ?  ihmiset kyselivät apostoleilta. Kerran toisensa jälkeen nämä vastasivat:  " Kääntykää ja ottakaa kaste."  ( Katso. Apt.2:38,  8:12;  16:30-33. )
- Raamatusta löytyy vain yksi kase tapa.  Sana " Kastaminen " merkitsee veteen upottamista.
Varhaiskristityt vertasivat kastetta hautaamiseen ja kuolleista nousemiseen yhdessä Kristuksen kanssa.
(  Kol. 2:12 ).  Vain yhdenlainen kaste voi kuvata  sitä,että kohde upotetaan pesualtaaseen ja nostetaan sieltä täysin puhtaana. Sellainen on Raamatullinen kaste.
- Jumalan sanan mukaan kaste on tärkeä, että meidät kastetaan,ja on tärkeää,miten meidät kastetaan.
Jos tahdomme suhtautua Jumalaan luottaen ja kuuliaisesti, otamme vakavasti hänen opetuksensa kasteesta.
-Muistamme myös,että kääntyminen ja kaste merkitsevät alkua, eivät loppua. Kun kasvamme Kristuksessa.
- Evankeljumi - hyvä uutinen on se, että Jeesuksen kautta saatava anteeksianto ja  pystyy muuttamaan meidät,  puhdistamaan meidät. Kun otamme vastaan tuon lahjan ja astumme kaseveteen hyväksymme osoittaen, silloin maailmankaikkeuden tehokkain puhdistusaine alkaa vaikuttaa elämämässämme.
(  Jeesus antoi lupauksen Pyhästä Hengestä kaikille seuraajilleen.  Joh. 3.8