Jeesus oli sekä ruumiin että sielun parantaja. Häntä kiinnostivat kaikenlaiset kärsimykset, joita hän joutui näkemään, ja kaikkiin vaivoihin hän toi avun, sillä hänen lempeissä sanoissaan oli parantavaa palsamia. Ei kukaan voinut sanoa hänen tehneen ihmettä, mutta voima, rakkauden parantava voima, lähti hänestä sairaisiin ja ahdistettuihin. Näin hän huomaamattomasti työskenteli kansan hyväksi aina lapsuudestaan asti. Ja tästä johtui, että niin monet kuutelivat häntä mielellään, kun hän aloitti julkisen toimintansa.
Kuitenkin Jeesus vaelsi yksin lapsuutensa, nuoruutensa ja miehuutensa. Puhtaudessaan ja uskollisuudessaan hän polki viinikuurnan yksin, eikä yhtään ihmistä ollut hänen kanssaan. Hän kantoi äärettömän raskaan vastuun ihmisen pelastuksesta. Hän tiesi, että ellei ihmiskunnan periaatteissa ja tarkoitusperissä tapahtuisi huomattavaa muutosta, kaikki olisi menetetty. Tämä taakka lepäsi hänen sydämellään, eikä kukaan voinut käsittää sen painoa. Syvästi määrätietoisena hän toteutti sen elämänsä tarkoituksen, että hän itse olisi ihmisten valo.
Alfa ja Omega 4 (s. 69)
Ellen G. White
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti