Niinive ja meidän aikamme kaupungit

Maisen toimintansa aikana Kristus viitasi siihen, mitä hyvää, Joonan saarna Ninivessä sai aikaan, ja rinnasti tuon pakanakeskuksen asukkaita niihin, jotka hänen aikanaan tunnustautuivat Jumalan kansaan,  " Niiniven miehet", hän lausui, " nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joona" (Matt. 12:40,41).

Kristus oli tullut kiireiseen maailmaan, joka oli täynnä kaupankäynnin hälinää ja kiistelyä ihmisten koettaessa kahmia itselleen kaiken mahdollisen, ja tämän sekaannuksen yli kuultiin hänen äänensä kajahtavan Jumalan pasuunan tavoin: "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?  Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?" ( Mark. 8:36,37).

Samoin kuin Joonan saarna oli merkkinä Niniven asukkaille Kristuksen saarna oli merkkinä hänen sukupolvelleen.  Mutta miten eri tavoin sana otettiinkaan vastaan!  Kuitenkin Vapahtaja jatkoi työtään välinpitämättömyydestä ja pilkasta huolimatta, kunnes oli toteuttanut tehtävänsä.

Tässä on opetus Jumalan sanansaattajille tänä aikana, jolloin kansakuntien kaupungit tarvitsevat yhtä todellisesti tietoa oikean Jumalan ominaisuuksista ja tarkoituksista kuin konsanaan muinaisen Niniven asukkaat.  Kristuksen lähettiläiden tulee ohjata ihmisiä jalompaan maailmaan, joka on suureksi osaksi kadotettu näkyvistä.  Pyhän Raamatun opetusten mukaan ainoa pysyväinen kaupunki on se, jonka rakentaja ja luoja on Jumala.  Ihminen voi ulottaa uskon katseensa taivaan kynnykselle, joka on tulvillaan Jumalan sädehtivää kirkkautta.

Palvelevien edustajiensa välityksellä Herra Jeesus kutsuu ihmisiä tavoittelemaan pyhittynein pyrkimyksin katoamatonta perintöa.  Hän kehottaa heitä kokoamaan aarteita Jumalan valtaistuimen äärelle.

Jumalamme on armon Jumala.
Hän kohtelee lakinsa rikkojia pitkämielisesti ja hellän säälivästi.
Mutta kuitenkaan tänä meidän aikanamme, jolloin ihmisillä on niin monia tilaisuuksia tutustua Pyhässä Raamatussa esitettyyn jumalalliseen lakiin, kaikkeuden suuri Hallitsija ei voi tyytyväisenä katsella jumalattomia kaupunkeja, jotka ovat väkivallan pitkämielisyys niitä kohtaan, jotka pysyvät itsepintaisesti tottelemattomina, lähestyy pian loppuaan.
Alfa ja Omega.  3.  s129.

Raha

Rahan arvo on suuri,koska sillä voidaan tehdä paljon hyvää.  Jumalan lasten käsissä se merkitsee ruokaa nälkäisille,juomaa janoisille ja vaatteita alastomille. Sillä voidaan puollusttaa sorrettuja ja auttaa sairaita. Mutta raha ei ole arvoltaan hiekkaa kummempaa, ellei sitä käytetä tyydyttämään elämän välttämättömiä tarpeita, siunaamaan toisia ja edistämään Kristuksen asiaa.

Säiloon koottu rikkaus ei ole vain hyödytöntä, vaan suorastaan kiroukseksi.  Tässäelämässä se on sydämen paulana, joka irrottaa sen kiintymyksen taivaallisesta aarteesta.  Jumalan suulaiminlyödyistä  tilaisuuksista ja koituu näin omistajansa tuomioksi.  Raamattu sanoo: "Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.  Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli.  Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.  Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin" (Jaak. 5:1-4).

Mutta Kristus ei hyväksy myöskään rahojen tuhlausta eikä huolimatonta käyttöä.  Kaikille seuraajilleen hän antaa opetuksen taloudellisuudessa: "Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan" (Joh. 6:12).  Joka käsittää, että hänen rahansa on Jumalan antama leiviskä, käyttää sitä taloudellisesti ja tuntee olevansa velvollinen säästämään voidakseen antaa.  Mitä enemmän kulutamme rahaa komeiluun ja mielitekoihin, sitä vähemmän meillä voi olla sitä nälkäisten ruokkimiseen ja alastomien vaatettamiseen.  Jokainen tarpeettomasti kulutettu matkka estää käyttäjäänsä vastaavasti tekemästä hyvää.  Se riistää Jumalalta sen kunnian, joka kuuluisi hänelle palautuksena niillä leivisköillä asiomisesta, jotka hän on uskonut hoidettaviksi.

Leiviskät

Kristuksen seuraajat on lunastettu palvelemaan.  Herramme opettaa, että elämän todellinen tarkoitus on palveleminen.  Kristus itse oli työntekijä, ja kaikille seuraajilleen hän antaa noudatettavaksi palveluksen lain ---Jumalan ja lähimmäistensä palvelemisen.  Tässä Kristus on esittänyt mailmalle ylevämmän käsityksen elämästä kuin  sillä koskaan on ollut.  Käyttämällä elämänsä toisten palvelemiseen ihminen pääsee Kristtuksen yhteyteen.  Palveluksen laista tulee yhdistävä rengas, joka liittää meidät, Jumalaan ja lähimmäisiimme.

Kristus uskoo palvelijoilleen "omaisuutensa" --- hoidettavaksi hänelle tuottoisasti.  Hän antaa "kullekin" työnsä.  Kullakin on paikkansa taivaan ikuisessa suunnitelmassa.  Kullakin on osuutensa suoritettavana yhteistyössä Kristuksen kanssa sielujen pelastamiseksi.  Niin varmasti kuin meillä onkin paikka varattuna taivaallisissa asuinsijoissa, osoitetaan meille myös täällä maan päällä erikoinen paikkamme, jossa meidän tulee toimia Jumalan hyväksi.

"Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan" (Ef. 4:8,7).  Tämä kaiken vaikuttaa  "Henki, jakaen kullekin erikseen niinkuin tahtoo" ( 1 Kor. 12:11).  Lahjat ovat jo meidän Kristuksessa, mutta niiden varsinainen haltuunsaaminen riippuu Jumalan Hengen vastaanottamisestamme.

Maailman tärkein työ

Menkää kaikkeen maalmaan ja saarnatkaa evankeljumia kaikille luoduille. Mark.16:15.

On Kristuksen käsky seuraajilleen. Kaikkia ei tosin ole kutsuttu sananjulistajiksi tai lähetysassrnaajiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kaikki voivat olla hänen työtovereitaan ilosanoman viemisessä lähimmäisilleen. Käsky on annettu kaikille: suurille ja pienille, oppineille ja oppimattomille, vanhoille ja nuorille.
Jokainen,joka tuntee nykyisen totuuden,on vastuussa siitä,että muutkin voivat oppia sen tuntemaan.
Kristuksen palvelialla on hyvin suuri vastuu maailman hyvinvoinnista ja pelastuksesta. Heidän tulee toimia yhdessä Jumalan kanssa sielujen voittamiseksi Kristukselle.
- Sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta koskettaa syntisen ihmisen sydäntä. Golgatan ristillä Jeesus osoitti maailmaa kohtaan vertaansa vailla olevaa rakkautta.  Kerro hänestä isoaville ihmisjoukolle,niin hänen rakkautensa on voittava sieluja pimeydestä valkeuteen, synnistä kuuliaisuuteen ja todolliseen pyhyyteen. Kristuksen näkeminen Golgatan ristillä saa ihmisen tajuamaan synnin kavaluuden selvemmin kuin mikään muu maailmassa.
-Pitäkööt seurakuntamme jäsenet katseensa kiinnitettynä ristiinnaulittuun ja ylösnouseeseen Vapahtajaan,joka on heidän iäisyystoivonsa keskus.  Tämä on meidän sanomamme,meidän todistuksemme,meidän oppimme,meidän varoituksemme paatuneille synnintekijöille,meidän lohdutuksemme kärsiville;  tämä on jokaisen uskovan toivo. Jos saamme ihmisten kiinnostuksen heräämään ja heidän katseensa kiinnittämään Kristukseen, voimme itse astua syrjään ja vain kehoittaa heitä pitämään katseensa kiinnitettynä Jumalan Karitsaan,-- Joka on kiinnittänyt katseensa Jeesukseen, luopuu kaikesta muusta. Hän kuolee omalle itsekkäälle minälleen. Hän uskoo Jumalan sanaan,jonka Kristus niin ihmeellisesti korotti.
- Jokaisen kristityn etuoikeus on jouduttaa-ei vain odottaa- Herraamme Jeesuksen Kristuksen tulemusta. Jos kaikki,jotka tunnustavat hänen nimeään, kantaisivat hedelmää hänen kunniakseen,kuinka nopeasti tulisikaan evankeljumin siemen kylvetyksi kaikkialle maailmaan.  Viimeinen sato kypsyisi nopeasti,ja Kristus tulisi kokoamaan kallisarvoisen viljan.

Palkkaa ei anneta teoista,ettei kukaan kerskaisi

Palkkaa ei anneta teoista,ettei kukaan kerskaisi,vaan kaikki tulee armosta.  Mitä me siis sanomme  esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu,on hänellä kerskaamista,mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo ?  

Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.  Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta,vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi (Room. 4:1-5).  Siksi ei kukaan pääse kerskaamaan, tarvitse kadehtia.  Kukaan ei ole toistaan etuoikeutetumpi, eikä yksikään voi väittää ansainneensa palkkaansa.

  Niin ensimmäiset kuin viimeisetkin saavat osuutensa suuresta iankaikkisesta palkasta, ja ensimmäisten pitäisi ilomielin lausua viimeiset tervetulleiksi.  Joka kadehtii toisen palkkaa, unohtaa itse olevansa pelastettu vain armosta.  Vertaus työntekijöistä varoittaa kaikesta kateudesta ja kaunasta.  Rakkaus iloitsee toutuudesta eikä ryhdy mihinkään vertailuihin.  Se, jolla on tätä rakkautta, vertaa ainoastaan Kristuksen rakastettavuutta omaanepätäydelliseen luonteeseensa.

Tämä vertaus varoittaa kaikkia työntekijöitä, olkoonpa heidän palvelusaikansa miten pitkä tahansa ja heidän työsuorituksensa miten runsas tahansa, että ellevät he rekasta veljiään ja ole nöyriä Jumalan edessä, eivät he ole mitaan.  Itsekorotuksella ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.  Joka etsii vain omaa kunniaansa, huomaa jäävänsä vaille sitä armoa, mikä yksin voi tehdä hänet tehokkaaksi Kristuksen palveluksessa.  Työ kärsii aina, kun ylpeydelle ja itsetyytyväisydelle annetaan sijaa.

Ei työaikamme pituus, vaan halukkuutemme ja uskollisuutemme tekee työmme kelvolliseksi Jumalalle.  Kaikessa palveluksessamme vaaditaan täyttä antaumusta.  Vähäisimmänkin velvollisuuden täyttäminen vilpittömästi ja itsensä unohtaen on Jumalalle mieluisampaa kuin suurinkin itsekkyyden pilaama työsuoritus.  Hän tarkkaa, kuinka paljon meissä on Kristuksen henkeä ja miten paljon Kristuksen kaltaisuutta ilmenee työssämme.  Hän antaa suuremman arvon rakkaudelle ja uskollisuudelle, jota osoitamme työssämme, kuin sille, miten paljon teemme työtä.

Vain silloin kun itsekkyys on kukistettu, kun taistelu etusijoista on laantunut, kun sydän uhkuu kiitollisuutta ja rakkaus sulostuttaa elämän---vain silloin Kristus pysyy sydämessä ja meidät hyuäksytään Jumalan työtovereiksi.

Puolueettomuus

Elämäntiellä vaeltaminen

"  Herra, emme me tiedä,minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?"  ( Joh.14:5.)
Opetuslapsilta oli hukassa tie elämään. Vastatessaan heidän hämmennykseensä tiestä pelastukseen Jeesus sanoi: " Minä olen tie ja totuus ja elämä".  Jeesuksen toteamuksen lähtökohtana näyttää olleen opetuslasten pelko siitä,että  Jeesuksen poistuessa kaikki heidän odotuksensa pelastuksesta romahtavat. Mihin hän menee? He olivat luottaneet häneen täysin.  Puhuessaan tiestä Jeesus esittelee itsensä tienä.  Usko johtaisi tälle tielle. " Älköön sydämmenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. " ( Joh.14:1.)  Yhteydenpito tapahtuisi uskossa rukouksen kautta.
Jeesus ei kuitenkaan ole vain tie elämään,hän on elämä! Tien  luonne on avata mahdollisuus tiestä että siellä vaeltamisesta.
Uuden testamentin tulkinnan mukaan uhrikaritsa edusti Kristusta, virheetöntä ja tahratonta karitsaa
( 1.Piet.1:19:.Kun kyse on Jumalan toiminnasta tai hänen ylläpitämästään ihanteista,sana taamiin kuvaa täydellisyyttä.
Psalmissa 119 esiintyvä vaeltaja löysi kompuroinnistaan huolimatta sillä tiellä aina rauhan. Hän löysi sen  Herransa armollisuudesta heikkouttaan kohtaan.Psalmi  päättyy kauniisti hänen tunnustaessaan avuttomuutensa ja ilmaistessaan luottamuksensa Herraan. " Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas, etsi palvelijaasi,sillä minä en unohda sinun käskyjäsi. " ( Ps.119:176).
Kun  Jeesus sanoi olevansa tie, hän tarkoitti juuri Psalmin 119  kuvaamaa tietä,jolla on oma sisällönsä.  Siihen sisältyy odotuksia ja lupauksia,mutta myös armoa  vaeltajaa kohtaan. Oman aikamme ihmisen on helppo ymmärtää sekin,että tien ja sen käyttöön liittyy normeja.