lauantai 7. helmikuuta 2015

Tosi kristinusko on Jeesuksen usko

" Sitä uskoa, joka Jeesuksella oli ja jota hän opetti opetuslapsilleen, jotka sitten julistivat sitä koko  silloin tunnettuun maailmaan, voidaan todella sanoa totiseksi kristinuskoksi.   Tämän uskon hän on palatessaan löytävä niistä, jotka odottavat häntä ja ovat valmiit ottamaan hänet vastaan ( Ilm.14:12,14).  Tätä uskoa Jeesus tarkoittaa kysyessään: Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä ? ( Luuk.18:8).
Synti pysyy syntinä,ja synti on laittomuus ( 1. Joh.3:4). Me olemme syntisiä ja pysymme syntisinä siksi kunnes tulemme vapaiksi synnistä.  Mutta se ei tapahdu siten,että Jumala muuttaa jotakin siitä mitä hän on sanonut. Se ei tapahdu myöskään omilla teoilla, vaan elävän uskon kautta  Kristukseen.
- Jumala on luvannut vanhuskauttaa sen, joka on Jeesuksen uskosta  ( Room.3:26).  Se, joka uskoo Jeesukseen, seuraa häntä myöskin.. Kun me sentähden sanomme, että uskomme Jeesukseen, merkitsee se, että uskomme sen, mitä hän uskoi ja opetti, ja toimimme sen mukaan.
- Jeesus sinetöi uskonsa verellään. Me olemme saaneet tuon uskon perinnöksi hänen jälkeensä.  Apostoli kehoittaa meitä taistelemaan sen puolesta,ja se  ansaitsee sen, sillä sen kautta pelastumme.  Uuden liiton perustajana täytyi  Jeesuksen ennen kuolemaansa järjestää kaikki, mikä koski tätä liittoa.  Testamentiin ei kukaan voi lisätä mitään sen jälkeen kun sen tekijä on kuollut. Sellaisista asioista meidän täytyy huolehtia  eläessämme. Eihän kukaan voi kumota tai lisäyksellä  muuttaa ihmisenkään  vahvistettua testamenttia
( Gal.3:15). Jeesuksen uskon täytyy sentähden olla pyhissä kirjoituksissa.
-Uskomme täytyy olla rakennettu apostolisen ja profeettain perustuksille, itse Kristuksen Jeesuksen  ollessa kulmakivenä, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.
( Ef.2:19:-22). Jumalan seurakuntaa esitetään rakennuksena, pyhänä temppelinä Herrassa ja Jumalan asumuksena Hengessä.   Tämä rakennus, tämä temppeli eli asunto on apostolinen ja profeettain perustuksella  Kristuksen ollessa kulmakivenä."

Totuuden sanoja  s.2,3

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pitaalista parantaminen symbolinen merkitys

Kristuksen teko,kun hän puhdisti pitaalisen tämän kauheasta sairaudesta, kuvaa hänen työtään hänen puhdistaessaan sielun synnistä.  Jeesuksen luo tullut mies oli "yltänsä pitaalissa". Sen kuolettava myrkky  oli tunkeutunut hänen koko ruumiiseensa.  Opetuslapset koettivat estää Mestariaan koskemasta häneen, sillä joka kosketti pitaalista tuli itse saastaiseksi.  Mutta laskiessaan kätensä pitaalisen päälle.  Kristus ei saanut tartuntaa.  Hänen kosketuksestaan lähti elämää antava voima.  Pitaalinen puhdistui.  Samoin on synnin pitaalin laita, se on syvälle juurtunutta, tappavaa ja mahdoton parantaa ihmisvoimin.  "Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.  Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavovettä mustelmia ja vereksiä lyömiä" (Jes. 1:5,6).  Mutta Jeesus, joka tuli elämään ihmislihassa, ei saa mitään tartuntaa.  Hänen läsnäolollaan on syntiseen parantava vaikutus.  Kuka ikinä lankeaa hänen jalkoihinsa ja sanoo uskossa:  "Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa", on saava vastauksen:  "Minä tahdon, puhdistu."

Joissakin parantamistapauksissa.  Jeesus ei heti antanut pyydettyä siunausta.  Mutta pitaalin ollessa kysymyksessä täytettiin pyyntö, kun se tuskin oli esitetty.  Kun rukoilemme maallisia siunauksia, saattaa vastaus rukoukseemme viipyä, tai Jumala saattaa antaa meille jotakin muuta kuin pyydämme, mutta näin ei ole asia, kun pyydämme vapahdusta dynnistä.  Hänen halunsa on puhdistaa meidät synnistä, tehdä meidät lapsikseen ja auttaa meitä elämään pyhää elämää.  Kristus "antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä, pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!"  "Ja tämä on se uskallusm joka meillä on hänen, että jos me jotakin anomme hänen tahdonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.  Ja jos me tuedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet" (Gal. 1:4; 1 Joh. 5: 14,15).  "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (1 Joh. 1:9).

Alfa Ja Omega . 4.   s.221,222.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Valmistautuminen Pyhän päivän viettoon

Muista pyhittää lepopäivä.    2.Moos.20:8.

Aivan neljännen käskyn alussa Herra sanoi: Muista. Hän tiesi,että moninaisten huoliensa ja pulmiensa keskellä ihminen tuntuisi kiusausta tinkiä tämän lain täydellisestä noudattamisesta tai unohtaisi sen pyhän merkityksen. Sen tähden hän sanoi: Muista pyhittää lepopäivä.
- Meidän tulee koko viikon pitää sapatti mielessämme ja valmistautua viettämään sitä käskyn mukaisesti.
Kun sapatti näin muistetaan, ajallinen ei pääse haittaamaan hengellistä.  Yksikään kuuteen työpäivään liittyvä askare ei lykkäydy sapatiksi.  Voimamme eivät viikon varrella hupise ajalliseen  uurastukseen niin tarkkaan,että olisimme päivänä,jolloin  Herra lepäsi ja virkistäytyi, öiian väsyneitä ollaksemme mukana häntä palvelemassa.
Kaikki sapatinvalmistelut saatettakoon päätökseen jo perjantaina. Huolehtikaa siitä,että kaikki vaatteet ovat käyttövalmiina ja että kaikki  ruuanlaiottoaskareet on tehty.- Sapattina ei pidä käyttää vaatteiden kunnostamiseen,ruuan  valmistamiseen, huvitteluu  eikä muihinkaan maallisiin toimiin.
Ennen auringonlaskua kaikki  maallinen työ pantakoon sivuun ja kaikki maalliset lehdet pantakoon pois näkyvistä. Vanhemmat, selvittäkää työnne ja sen tarkoitus lapsillenne ja antakaa heidän valmistautua kanssanne pitämään sapattia käskyn mukaisesti.

On vielä muun tehtävä, johon tulisi kiinnittää huomiota valmistuspäivänä.  Sinä päivänä kaikki erimielisyydet veljien kesken niin perheessä kuin seurakunnassakin olisi poistettava.  Kaikki katkeruus, viha ja pahansuopuus karkotettakoon sielusta.  Tunnustakaa nöyryyden hengessä "toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte".

Perheenjäsenet kokoontukoot ennen auringon laskua lukemaan Jumalan sanaa, laulamaan ja rukoilemaan.

Meidän tulisi tarkoin varjella sapatti lyhentämättömänä.  Muistakaa, että sen jokainen hetki on pyhitettyä, loukkaamattomana pidettävää aikaa.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Niinive ja meidän aikamme kaupungit

Maisen toimintansa aikana Kristus viitasi siihen, mitä hyvää, Joonan saarna Ninivessä sai aikaan, ja rinnasti tuon pakanakeskuksen asukkaita niihin, jotka hänen aikanaan tunnustautuivat Jumalan kansaan,  " Niiniven miehet", hän lausui, " nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joona" (Matt. 12:40,41).

Kristus oli tullut kiireiseen maailmaan, joka oli täynnä kaupankäynnin hälinää ja kiistelyä ihmisten koettaessa kahmia itselleen kaiken mahdollisen, ja tämän sekaannuksen yli kuultiin hänen äänensä kajahtavan Jumalan pasuunan tavoin: "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?  Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?" ( Mark. 8:36,37).

Samoin kuin Joonan saarna oli merkkinä Niniven asukkaille Kristuksen saarna oli merkkinä hänen sukupolvelleen.  Mutta miten eri tavoin sana otettiinkaan vastaan!  Kuitenkin Vapahtaja jatkoi työtään välinpitämättömyydestä ja pilkasta huolimatta, kunnes oli toteuttanut tehtävänsä.

Tässä on opetus Jumalan sanansaattajille tänä aikana, jolloin kansakuntien kaupungit tarvitsevat yhtä todellisesti tietoa oikean Jumalan ominaisuuksista ja tarkoituksista kuin konsanaan muinaisen Niniven asukkaat.  Kristuksen lähettiläiden tulee ohjata ihmisiä jalompaan maailmaan, joka on suureksi osaksi kadotettu näkyvistä.  Pyhän Raamatun opetusten mukaan ainoa pysyväinen kaupunki on se, jonka rakentaja ja luoja on Jumala.  Ihminen voi ulottaa uskon katseensa taivaan kynnykselle, joka on tulvillaan Jumalan sädehtivää kirkkautta.

Palvelevien edustajiensa välityksellä Herra Jeesus kutsuu ihmisiä tavoittelemaan pyhittynein pyrkimyksin katoamatonta perintöa.  Hän kehottaa heitä kokoamaan aarteita Jumalan valtaistuimen äärelle.

Jumalamme on armon Jumala.
Hän kohtelee lakinsa rikkojia pitkämielisesti ja hellän säälivästi.
Mutta kuitenkaan tänä meidän aikanamme, jolloin ihmisillä on niin monia tilaisuuksia tutustua Pyhässä Raamatussa esitettyyn jumalalliseen lakiin, kaikkeuden suuri Hallitsija ei voi tyytyväisenä katsella jumalattomia kaupunkeja, jotka ovat väkivallan pitkämielisyys niitä kohtaan, jotka pysyvät itsepintaisesti tottelemattomina, lähestyy pian loppuaan.
Alfa ja Omega.  3.  s129.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Raha

Rahan arvo on suuri,koska sillä voidaan tehdä paljon hyvää.  Jumalan lasten käsissä se merkitsee ruokaa nälkäisille,juomaa janoisille ja vaatteita alastomille. Sillä voidaan puollusttaa sorrettuja ja auttaa sairaita. Mutta raha ei ole arvoltaan hiekkaa kummempaa, ellei sitä käytetä tyydyttämään elämän välttämättömiä tarpeita, siunaamaan toisia ja edistämään Kristuksen asiaa.

Säiloon koottu rikkaus ei ole vain hyödytöntä, vaan suorastaan kiroukseksi.  Tässäelämässä se on sydämen paulana, joka irrottaa sen kiintymyksen taivaallisesta aarteesta.  Jumalan suulaiminlyödyistä  tilaisuuksista ja koituu näin omistajansa tuomioksi.  Raamattu sanoo: "Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.  Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli.  Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.  Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin" (Jaak. 5:1-4).

Mutta Kristus ei hyväksy myöskään rahojen tuhlausta eikä huolimatonta käyttöä.  Kaikille seuraajilleen hän antaa opetuksen taloudellisuudessa: "Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan" (Joh. 6:12).  Joka käsittää, että hänen rahansa on Jumalan antama leiviskä, käyttää sitä taloudellisesti ja tuntee olevansa velvollinen säästämään voidakseen antaa.  Mitä enemmän kulutamme rahaa komeiluun ja mielitekoihin, sitä vähemmän meillä voi olla sitä nälkäisten ruokkimiseen ja alastomien vaatettamiseen.  Jokainen tarpeettomasti kulutettu matkka estää käyttäjäänsä vastaavasti tekemästä hyvää.  Se riistää Jumalalta sen kunnian, joka kuuluisi hänelle palautuksena niillä leivisköillä asiomisesta, jotka hän on uskonut hoidettaviksi.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Leiviskät

Kristuksen seuraajat on lunastettu palvelemaan.  Herramme opettaa, että elämän todellinen tarkoitus on palveleminen.  Kristus itse oli työntekijä, ja kaikille seuraajilleen hän antaa noudatettavaksi palveluksen lain ---Jumalan ja lähimmäistensä palvelemisen.  Tässä Kristus on esittänyt mailmalle ylevämmän käsityksen elämästä kuin  sillä koskaan on ollut.  Käyttämällä elämänsä toisten palvelemiseen ihminen pääsee Kristtuksen yhteyteen.  Palveluksen laista tulee yhdistävä rengas, joka liittää meidät, Jumalaan ja lähimmäisiimme.

Kristus uskoo palvelijoilleen "omaisuutensa" --- hoidettavaksi hänelle tuottoisasti.  Hän antaa "kullekin" työnsä.  Kullakin on paikkansa taivaan ikuisessa suunnitelmassa.  Kullakin on osuutensa suoritettavana yhteistyössä Kristuksen kanssa sielujen pelastamiseksi.  Niin varmasti kuin meillä onkin paikka varattuna taivaallisissa asuinsijoissa, osoitetaan meille myös täällä maan päällä erikoinen paikkamme, jossa meidän tulee toimia Jumalan hyväksi.

"Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan" (Ef. 4:8,7).  Tämä kaiken vaikuttaa  "Henki, jakaen kullekin erikseen niinkuin tahtoo" ( 1 Kor. 12:11).  Lahjat ovat jo meidän Kristuksessa, mutta niiden varsinainen haltuunsaaminen riippuu Jumalan Hengen vastaanottamisestamme.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Maailman tärkein työ

Menkää kaikkeen maalmaan ja saarnatkaa evankeljumia kaikille luoduille. Mark.16:15.

On Kristuksen käsky seuraajilleen. Kaikkia ei tosin ole kutsuttu sananjulistajiksi tai lähetysassrnaajiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kaikki voivat olla hänen työtovereitaan ilosanoman viemisessä lähimmäisilleen. Käsky on annettu kaikille: suurille ja pienille, oppineille ja oppimattomille, vanhoille ja nuorille.
Jokainen,joka tuntee nykyisen totuuden,on vastuussa siitä,että muutkin voivat oppia sen tuntemaan.
Kristuksen palvelialla on hyvin suuri vastuu maailman hyvinvoinnista ja pelastuksesta. Heidän tulee toimia yhdessä Jumalan kanssa sielujen voittamiseksi Kristukselle.
- Sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta koskettaa syntisen ihmisen sydäntä. Golgatan ristillä Jeesus osoitti maailmaa kohtaan vertaansa vailla olevaa rakkautta.  Kerro hänestä isoaville ihmisjoukolle,niin hänen rakkautensa on voittava sieluja pimeydestä valkeuteen, synnistä kuuliaisuuteen ja todolliseen pyhyyteen. Kristuksen näkeminen Golgatan ristillä saa ihmisen tajuamaan synnin kavaluuden selvemmin kuin mikään muu maailmassa.
-Pitäkööt seurakuntamme jäsenet katseensa kiinnitettynä ristiinnaulittuun ja ylösnouseeseen Vapahtajaan,joka on heidän iäisyystoivonsa keskus.  Tämä on meidän sanomamme,meidän todistuksemme,meidän oppimme,meidän varoituksemme paatuneille synnintekijöille,meidän lohdutuksemme kärsiville;  tämä on jokaisen uskovan toivo. Jos saamme ihmisten kiinnostuksen heräämään ja heidän katseensa kiinnittämään Kristukseen, voimme itse astua syrjään ja vain kehoittaa heitä pitämään katseensa kiinnitettynä Jumalan Karitsaan,-- Joka on kiinnittänyt katseensa Jeesukseen, luopuu kaikesta muusta. Hän kuolee omalle itsekkäälle minälleen. Hän uskoo Jumalan sanaan,jonka Kristus niin ihmeellisesti korotti.
- Jokaisen kristityn etuoikeus on jouduttaa-ei vain odottaa- Herraamme Jeesuksen Kristuksen tulemusta. Jos kaikki,jotka tunnustavat hänen nimeään, kantaisivat hedelmää hänen kunniakseen,kuinka nopeasti tulisikaan evankeljumin siemen kylvetyksi kaikkialle maailmaan.  Viimeinen sato kypsyisi nopeasti,ja Kristus tulisi kokoamaan kallisarvoisen viljan.