keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kaikki olisivat yhtä



Oletko pysähtynyt miettimään, mikä oli yksi  Jeesuksen tärkeimmistä rukousaiheista ennen uhrikuolemaansa.  Mitä mahtoikaan liikkua  Vapahtajamme mielessä, kun hän jätti opetuslapsensa tänne pahaan maailmaan, jossa mekin nyt elämme- toisin nyt lähempänä Kristuksen toista tulemusta.
Tämä Jeesuksen esittämä rukous kuuluu seuraavasti:  " Minä rukoilen, että he kaikki olisit yhtä, niin  kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua . "  ( Joh.17:21-23).
Eräs kaunis, syvällinen piirre tulee tässä rukouksessa esille useampaan kertaan:  " että he kaikki olisit yhtä ".  Miten tämä on mahdollista ? Kun pysähdymme miettimään ihmiselämän perimmäisiä lähtökohtia, niin perinteet, joiden vaikutuspiirissä olemme kasvaneet lapsuudessamme, vaikuttavat var asti läpi elämän.
Onko siis ihme, että ajattelemme asioita eri tavoin. Mutta sehän on vain ihmiselämän tuomaa rikkautta, kunhan vain osaisimme kunnioittaa ja rakastaa toisiamme.
Näihin kahteen sanaan kunnioittaa ja rakastaa sisältyy koko kristillinen elämämme käytännössä. Tämän lisäksi on vielä lukematon määrä asioita, joissa voimme olla yhtä.  Esimerkiksi rukouselämä, sanan tutkiminen päivittäin, vastuun kantaminen ja ottaminen kotona, yhteiskunnassa ja seurakunnassa, samoin anteeksiantaminen ja - saaminen.
- Me tiedämme,että tänä aikana sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta me emme olisi yhtä. Maailma opettaa meitä itsekkyyteen ja arvosteluun. Mutta Jeesus on luvannut olla meidän kansamme joka päivä maailman loppuun asti.  Rakastakaamme toisiamme ja rukoilkaammentoistemme puolesta kertoen hyvää ja rakentavaa lähimmäisistämme. Tässä me tarvitsemme joka päivä Pyhän Hengen apua, ja  Pyhä Hengi todella haluaa tässä auttaa,  " että he kaikki olisit yhtä. "

tiistai 15. toukokuuta 2018

Aika on unesta nousta !



Rakkaat sisaret ja vetjet. Meistä jokainen on saanut sanan Junmalan suusta. Tehtävämme on puhaltaa pasuunaan ja julistaa totuutta kuuluvalla ja selvällä äänellä ja varoittaa ihmisiä mitä seuraa, jos he paaduttavat sydämmensä eivätkä ota totuutta vastaan.
Mikään ei saa olla esteenä tälle lopun ajalle kuuluvalle työlle. Jos olemme kasvaneet kiinni Kristukseen ja asaamme ravintoa hänestä niin kuin oksa viinipuusta, hänen rakkautensa on  meissä ja se velvoittaa meitä toimimaan. Emme enää elä itsellemme. Mikään uhraus tai kieltäymys ei ole meille liikaa.
Olkoon rukouksemme: " Herra, pyhitä minut kokonaan itsellesi. Anna sanojesi elää minussa ja muuttaa minut, että voisin olla sinulle hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis;astia jaloa käyttöä varten. Täytä minut rakkaudellasi niin, että se ei näkyisi vain sanoissani vaan myös teoissani, koska hedelmät paljastavat onko Jeesus elämäni Herra. Olen nöyrä palveliasi, tapahtukoon minulle tahtosi mukaan. Aamen.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Jos joltakulta teistä puttuu viisautta



Mutta jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaanen lupaus on kultaa ja hopeaa arvokkaampi. Jos nöyrin sydämmin etsit jumalallista ohjausta kaikessa huolissasi ja vaikeuksissasi, hänen sanansa lupaa, että saat suosiollisen vastauksen. Eikä hänen sanansa kostaan petä. Taivas ja maa voivat kadota, mutta hänen sanansa ei milloinkaan katoa.  nLuota Herraan, niin et koskaan joudu hämminkiin tai häpeään. On parempi luottaa Herraan,kuin luottaa ihmisiin. On parempi liuottaa Herraan, kuin luottaa päämiehiin. Mikä asema elämässä meillä sitten lieneekin, mikä lieneekin tehtävämme, meidän täytyy olla kyllin nöyriä tunteaksemme avun tarpeemme, meidän täytyy ehdottomasti luottaa Jumalan sanan lupauksiin, tunnustaa hänen johdatuksensa kaikessa ja uskollisesti tyhjentää sydämmemme hänellerukouksessa. Rakkaat veljet ja sisaret, jos nojaamme omaan ymmärrykseennne, vaeltaessamme maailman läpi, saatte niittää surua ja pettymystä. Luota Herraan kaikessa sydämmestäsi, niin hän ohjaa askeesi viisaudessaan , ja sinun etusi ovat turvatut sekä tässä maailmassa että tulevassa.  Tarvitset valoa ja tietoa. Seuraat joko Jumalan tai oman sydämmesi neuvoa, vaellat joko oman valosi loisteessa tai hankit itsellesi Jumalallista valoa  Vanhurskauden auringosta.
"  Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös nkittää. Millaista siementä kylvämme ? Millaisen sadon  saamme aikaan ja ikuisuutta varten ? Mestari on antanut kullekkin ihmiselle työnsä hänen kykyjensä mukaan.  Kylvämmekö totuuden ja vanhurkauden siementä, vai epäuskon, tyytymättömyyden, pahojen ajatusten ja maailmanrakkauden ? Se, joka kylvää huonoa siementä, voi nähdä työnsä laadun, katua ja saada anteeksi. Mutta Mestarin anteeksinto ei muuta kylvetyn siemenen luonnetta,eikä tee orjantappuroita ja ohdakkeita kalliiksi vehnäksi. Hän itse saattaa pelastua ikäänkuin tulen läpi, mutta kun elonaika tulee, on vain myrkyllisiä rikkaruohoja siellä, millä tulisi olla aaltoileva viljapelto. Se, mikä kylvettiin huolettomaan välinpitämättömästi, tekee kuokeman tuyötään. Tämä ajatus vaivaa sydäntäsi ja täyttää mielesi surulla. Jos kaikki, jotka tunnustavat uskovansa totuuden, kylväisivät ystävällisyyden, rakkauden, uskon ja rohkeuden kallista siementä, heidän sydämmessään soisivat kiitoslaulut Jumalalle heidän vaeltaessaan tietään ylöspäöin, iloiten Vanhurskauden  auringon kirkkaista säteistä,ja suurena päivänä he saisivat ikuisen palkan.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Palvelkaa toisianne

  Niinkuin lunastussuunnitelma alkaa ja päättyy lahjalla, niin sitä on myös toteutettava.  Sama uhrimieli, joka hankki meille pelastuksen, tulee asumaan kaikkien sydämessa, jotka tulevat taivaallisesta lahjasta osallisiksi.  Apostoli Pietari sanoo:  "Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä taloudenhoitajina."  Jeesus sanoi opetuslapsilleen lähettäessään heidät:  "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi myös antakaa."  Ihmisessä, joka on täydellisesti yhtä mieltä Kristuksen kanssa, ei voi olla mitään itsekästä tai ylimielistä.  Se, joka juo elävän veden lähteestä, tulee huomaamaan, että se "tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."  Hänessä asuva Kristuksen <henki on kuin erämaassa kumpuava lähde, joka virkistää kaikkia ja saa nekin, jotka ovat menetymäisillään, halukkaasti juomaan elämän vettä.  Sama rakkauden ja itsensäuhrautuvaisuuden henki, joka asui Kristuksessa, pakotti apostoli Paavalin hänen moninaiseen työhonsä.  " Olen velassa", hän sanoo, "sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että oppimattomille."  "Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo:  Julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta."

Herran tarkoitus on, että hänen seurakuntansa heijastaisi maailmalle sitä täyteyttä ja yltäkyläisyyttä, jota hänestä löydämme.  Me vastaanotamme lakkaamatta Jumalan hyvyyttä, ja jakamalla sitä toisille meidän on esitettävä maailamlle Kristuksen rakkautta ja hyvantekeväisyyttä.  Kun koko taivas on liikkeellä lähettäen sanansaattajia maailman joka kolkkaan viemään eteenpäin lunastustyötä, elävän Jumalan seurakunnan on myös oltava Kristuksen työntekijöitä.  Me olemme hänen hengellisen ruumminsa jäseniä.  Hän on pää, joka haalitsee ruumiin kaikkia jäseniä.  Jeesus itse rajattomassa armossaan tekee työtään ihmissydämissä, saaden aikaan niin hämmästyttäviä hengellisiä muutoksia, että enkelitkin katsovat sitä ihmeissään ja iloiten.  Sama epäitsekäs rakkaus, joka on luonteenomaista Mestarille, ilmenee hänen todellosten seuraajiensa luonteessa ja elämässä.  Kristus toivoo, että ihmiset täällä maailmassa tulisivat osallisiksi hänen jumalallisesta luonnostaan, voidakseen täten ei ainoastaan heijastaa hänen kirkkauttaan Jumalan kunniaksi vaan valaista maailman pimeyttä taivaan loistolla.  Näin täyttyvät Kristuksen sanat:  "  Te olette maailman valo."

"Me olemme Jumalan työtovereita",  Jumalan moninaisen armon taloudenhoitajia."  Jumalan armon tunteminen, hänen samansa totuudet samoinkuin ajalliset lahjatkin, aika ja varat, kyvyt ja vaikutus -- nämä kaikki ovat Jumalan meille uskomaa omaisuutta, joka on käytettävät hänen kunniakseen ja ihmisten pelastukseksi.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

toimivia sanansaattajia totisesti tarvitaan

Elian hengessä ja voimassa toimivia sanansaattajia totisesti tarvitaan kautta leirin. Ja niiden lähettämisestä sanomineen pitää Jumala aikanaan huolen. Erikoisesti suurimman vaaran hetkellä, johon Jumalan kansa on joutuva, saadaan kuulla Eliaan peloton ääni: "Suurimman vaaran hetkellä Eliaan Jumala herättää inhimillisiä välikappaleita julistamaan sanomaa, jota ei voida vaientaa." (PK 187).
Seurakunnan on otettava varteen todistus: "Ennustuksen täytyy toteutua. Herra sanoo: 'Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.' Joku on tuleva Eliaan hengessä ja voimassa, mutta hänen ilmaannuttuaan ihmiset saattavat sanoa: 'Sinä olet liian innokas, sinä et tulkitse Raamattua oikein. Salli minun sanoa, miten sinun tulee sanomaasi opettaa.'" (TM 475).
Johtajien tulisi nyt valmistaa kansamme tuon "jonkun" tulolle. Profeetta Malakia ja Herran sanansaattaja E. G. White sanovat siis yhtäpitävästi, että Jumala lähettää kansalleen profeetan juuri Herran suuren päivän edellä. Profeetalla on aina sanoma Herran kansalle. Eliaan tuleminen merkitsee siis ts. sanoman tulemista seurakunnallekin. Monet kuitenkin sanovat, että meillä on profeetta, meillä on koko totuus emmekä senvuoksi tarvitse mitään.


Sanoma tulee. Sitä ei pysty kukaan estämään. Jo aikoja sitten olisi meidän pitänyt valmistaa kansamme tälle profeetalle, tälle sanomalle. Pelkäämme, että tämän tärkeän valmistustyön [sivu 143] laiminlyönnin seurauksena monet syrjäyttävät sanoman ja hukkuvat. Seuraukset siitä ovat samat kuin Jeesuksen päivinä. Se on ilmaistu seuraavin Vapahtajan lausumin sanoin: "Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. Täyttäkää siis te isäinne mitta." (Matt. 23: 31, 32).
Oletko sinä, lukijani, valmistautunut kuulemaan ja ottamaan vastaan Eliaan sanoman? Eliaan sanoma on oleva, niinkuin oli sen lähettäjä Herra Jeesus, "lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan". Sanoma on lähetetty pelastamaan. Sanoman hylkääjät eivät tietenkään voi odottaa muuta kuin kadotusta. "Kun Herran aika on tullut eivätkä kunnianhimoisten ihmisten sydämet ylpeydessään ole muuttuneet, tulevat ihmiset huomaamaan, että "se käsi, joka on ollut voimallinen pelastamaan, on myös voimallinen tuhoamaan". (9 T 13).
Näiden viimeisten päivien Elioilla on uskonpuhdistussanoma - "Herran sanansaattajalla on sanoma" (E. G. White). - He ovat poistaneet kertomukset puheistaan", he "saarnaavat sanaa" (TM 176). Heidän "sydämessään, luonteessaan ja työssään", kuten profetian hengen mukaan on oltavakin, on "enemmän Kristusta ja vähemmän minää".

Eliaan sanoman tarkoituksena on lopettaa Jumalan kansan keskuudessa kahden Herran palveleminen eli "ontuminen molemmin puolin" (1 Kun. 18:21). Se jakaa seurakunnan ensin hengellisesti kahtia ja lopulta ulkonaisestikin suuren koetuksen tultua. "Profeetta Eliaan" tehtävä ei ole niinkään helppo. Kuten Moosekselle oli helpompi saada Israel ulos Egyptistä kuin Egypti ulos Israelin lapsista, niin on Jumalalle nyt vaikeaa saada Egypti (maailma) ja Babylon (oppien sekoitus) ulos adventtikansasta. Helpompaa on nyt saada ihmisiä ulos Babylonlsta ja Egyptistä seurakuntaan kuin saada sen jäsenistä ulos maailma, väärät käsitykset, ihmismielipiteet ja kaikki sekoitus.
Muinaisen Eliaan työ rajoittui luopuneeseen Israeliin. Esikuvallisena Eliaan työ, kuten Malakian ennustus osoittaa, tarkoittaa [sivu 144] Johannes Kastajan työtä sekä erityisesti niiden työtä, jotka Jumalan lähettiläinä juuri ennen Herran suurta päivää valmistavat ihmisiä Herramme toiselle tulemiselle. Profetian henki sanoo tästä:
"Samalla tavalla, kuin Johannes tuli Eliaan hengessä valmistamaan tietä Kristuksen ensimmäiselle tulemiselle, esittää uskollinen Elia myös niitä, jotka valmistavat tietä Kristuksen toiselle tulemiselle."
 Malakian viimeiset sanat muodostavat profetian Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen edellä suoritettavasta valmistustyöstä." (Southern Watchman 21.3.1905). "Johannes Kastajan työ ja niiden työ, jotka viimeisinä päivinä lähtevät Eliaan hengessä ja voimassa herättämään ihmisiä välinpitämättömyyden unestaan, on monessa suhteessa samankaltaista. Hänen (Johanneksen) työnsä esikuvasi sitä työtä, mikä on suoritettava nykyajassa. Kristus on tuleva toisen kerran tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa. Jumalan lähettiläät, jotka julistavat maailmalle annettavaa viimeistä varoitussanomaa, valmistavat tien Kristuksen toiselle tulemukselle, kuten Johannes valmisti tien Hänen ensimmäiselle tulemukselleen." (Southern Watchman 21.3.1905). "Herra antaa sanomia kansalleen valitsemiensa välikappalten kautta.. . Meidän sanomamme ei julista 'rauha, rauha, ei mitään hätää'. Kansana, joka uskoo Kristuksen pikaiseen tulemiseen, on meillä esitettävänä täsmällinen sanoma - 'Valmistaudu kohtaamaan Jumalaasi.'
 Edellä esitetyistä lausunnoista ilmenee, että adventtikansa on saanut julistettavakseen Eliaan sanoman varoituksena maailmalle ja pelastukseksi Jumalan kansalle. Viimeksimainitussa merkityksessä se on sanoma Jumalan kansalle aikanamme, niinkuin oli Elia tisbeläisen sanoma Aahabin aikana muinaiselle Israelille ja Johannes Kastajan sanoma samalle Israelille Vapahtajan ensimmäisen tulemisen edellä. Elia oli Jumalan sanansaattaja, siksi hänellä oli sanoma. Johannes Kastajalla oli myös sanoma. Ja Jumalan valitsemilla lähettiläillä nykyaikana on niin ikään sanoma. Sanoma on kolmannen enkelin sanoma, joka [sivu 145] on uskonpuhdistussanoma tahi kolmannella tavalla ilmaistuna, kuten seuraavassa luvussa osoitetaan, se on "sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta". Sellaisenaan ymmärrettynä ja omistettuna uskon kautta se asettaa ihmisen Jumalan yhteyteen eli oikeaan tilaan Hänen edessänsä. Ne, jotka eivät tässä tilassa enää ole, ovat penseitä, luopumuksessa. Juuri tässä tilassa on adventtikansa yhdyskuntana. Se on Laodikea, niinkuin olemme osoittaneet. Sanoma - Eliaan sanoma - on senvuoksi julistettava uudistettuna, erityisenä herätys- ja uskonpuhdistussanomana adventtikansalle. Sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta, joka "todellisuudessa on kolmannen enkelin sanoma", on julistettava kansallemme. Se on Eliaan sanoma, joka asettaa kaikki kohdalleen. Mutta koska Jumalan kansaa on vielä olemassa yhdyskuntamme ulkopuolellakin, on Eliaan sanomaa saarnattava kaikkialla maailmassa ja sen kautta Herran omat erotetaan "baalin palvelijoista", kutsutaan ulos Babylonista.


 Eliaan sanoma on sydämiä tutkiva. Se on sanoma sekä lapsille että vanhemmille. Se kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen - isät haluavat nähdä lastensa pelastuvan, ja lapset tahtovat nähdä isiensä pelastuvan. Voisimme sanoa tämän toisellakin tavalla. Sanoma kääntää isien sydämet lastenkaltaisuuteen ja nämä lasten kaltaisiksi tulleet heidän isiensä puoleen, sopusointuun patriarkkojen, profeettojen, apostolien ja adventtiliikkeen uskollisten uranuurtajien jumalisuuden kanssa. Tämän heräyksen ja uskonpuhdistuksen tuloksena on oleva puhdistettu kansa. Synti, vääryys, väärät käsitykset, opit, tavat ja menetelmät samoinkuin väärät profeetat ja paimenetkin on hävitetty Jumalan kansan keskuudesta. Tälle puhdistetulle seurakunnalle vuodatetaan iltasade, ja se päättää työn voimakkaan huudon kautta.



Eliaan sanoma on kaikissa tapauksissa tuleva julistetuksi. Jumalalla on oleva aseet oikealla hetkellä käytettävissään. Eräässä aamukokouksessa Battle Creekissä 1890 puhui sisar White. Kuulijoina hänellä oli saarnaajia ja työntekijöitä, joukossa useita sellaisia, jotka olivat olleet mukana Pääjohdon [sivu 146] Minneapoliksessa pidetyssä kokouksessa (tästä lähemmin myöhemmin) kahta vuotta aikaisemmin. Jotkut heistä olivat väheksyneet ja arvostelleet vanhurskauttamissanomaa, siten epäillen sisar Whiten kyseisessä kokouksessa esittämiä todistuksia, todellisuudessa hyläten ne, sillä sisar White oli yhtä niiden kanssa, jotka sanomaa julistivat. Hän oli silloin kehoittanut kaikkia tutkimaan tarkoin sanomaa. Herran sanansaattaja julisti sanomaa rohkeasti kaikkialla, missä hän liikkui. Tuossa aamupuheessaan hän antoi kuulijainsa ymmärtää, että hänellä oli valoa ja että hänen velvollisuutensa oli ilmoittaa sitä toisille ihmisiltä lupaa kysymättä ja sen kieltäjistä välittämättä. (Katso alkulausetta). Sitten hän sanoi:
"Juutalaiset koettivat pysähdyttää sanoman julistamisen, josta oli ennustettu Jumalan sanassa; mutta ennustuksen täytyy täyttyä. Herra sanoo: 'Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.' Jonkun on tultava Elian hengessä ja voimassa . . . On monia, jotka eivät osaa tehdä eroa Jumalan työn ja ihmisten työn välillä. Minä ilmoitan totuuden, minkä Jumala antaa minulle, ja minä sanon nyt ,että jos te jatkatte virheiden etsimistä ja suositte riitaista mieltä, te ette tule tuntemaan totuutta milloinkaan."


Eliaan sanoma vaatii ratkaisua ja nopeaa toimintaa. Muinainen Israel joutui vakavaan kriisiin Siinailla. Kun Mooses astui alas vuorelta ja näki Israelin lasten palvovan kultaista vasikkaa, seisahtui hän leirin portille ja huusi:
"'Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni.' Silloin kokoontuivat hänen luoksensa kaikki leeviläiset. Ja Hän sanoi heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.' Niin leeviläiset tekivät Mooseksen käskyn mukaan; sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä. (2 Moos. 32: 26-28).



Nykyisessäkin Israelissa on ollut ja on paimenia, joihin soveltuvat. seuraavat Herran sanat: "He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa ole." (Jer. 6:14; 8:11). [sivu 148] "He vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole... kun kansa rakentaa seinän, he valkaisevat sen kalkilla... Sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se kaatuu ... Eikö silloin teiltä kysytä: 'Missä on valkaisu, jonka olette sivelleet?'" (Hes. 13:10-12).
Rauhan evankeliumia on julistettava, mutta ei väärällä tavalla. Ei riitä se, että vain ahkerasti käydään jumalanpalveluksissa, suoritetaan muodollisesti tehtävät, maksetaan kymmenykset ja annetaan uhrilahjoja, ojennetaan käsiä rukouksessa Jumalaa kohti, otetaan innokkaasti osaa keräyksiin, täytetään uskollisesti seurakuntavelvollisuudet, harjoitetaan hyväntekeväisyyttä, ollaan oikeaoppisia jne., ja sitten puhutaan armollisesta, rakastavasta ja laupiaasta Jumalasta, joka siunaa kansaansa. Tämä kaikki on itsessään hyvää, mutta todelliset Jumalan , siunaukset pelastukseksi jäävät tulematta, jos jätetään sanomatta, että Jumalan armo ja laupeus tulee vain parannukseen nöyrtyville, ei sellaisille, jotka syntiensä ja synninrakkautensa peitoksi haluavat ulkonaisen jumalisuuden ja ylimalkaisen armoon turvaamisen kalkkisivelyn eli valkaisun. Sellainen putoaa pois koetuksen tullen, kuoleman kolkuttaessa tai Herran päivän rajuilman lähestyessä. Silloin ei kestä kepeästi saatu rauha tai pelkät ulkonaiset hyveet. Silloin turhan toivon pilvilinnat särkyvät. Omanvanhurskauden valkomaaalaus rapisee kuin kalkki seinästä.

 Miten useasti nykyaikanakin helpolla parannetaan Siionin tyttären syntihaavat. Puhutaan kyllä synnistä, Jumalan käskyjen rikkomisesta, ehkäpä puhutaan joitakin yksityisiä synnin ulkonaisia ilmenemismuotojakin vastaan, mutta se vamma parannetaan yleisellä julistuksella Jumalan armosta. Totta on, että me pelastumme armosta, mutta harva tuntee, mitä armosta pelastuminen on, paitsi päällään ja suullaan. Se ei ole sitä, että entisen syntielämän päälle vedetään uusi ulkonaisen jumalisuuden ja armoon turvaamisen kalkkimaali, ilman että on tapahtunut todellista parannusta ja sydämen muutosta. Näin helpolla ei tulla Jumalan lapseksi kristityksi tai paranneta kristityn haavaa. Kalkkimaali omatekoisen jumalisuuden ja [sivu 149] hurskauden täydennykseksi putoaa pois. Se ei ole Jumalan mielen mukainen parannus. (Jes. 57: 15; 66: 2; 2 Kor. 7:10; Matt. 5: 2, 3). Vain taivaallinen lääke voi syntivamman parantaa ja uudistaa ihmisen palvelemaan Jumalaa Hengessä ja totuudessa. "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Todellinen parannus, syntien anteeksisaaminen, vanhurskauttaminen uskosta ja varaukseton Jumalalle antautuminen ja Jeesuksen omistaminen tekee terveeksi ja voitokkaaksi. Puoliheränneestä täytyy , tulla kokonaan herännyt ja uudistunut. Osittainenkin omanvanhurskauden pauloissa oleminen on saatava loppumaan. On saatava päälle Jeesuksen vanhurskauden valkoinen puku, jossa eläen kestetään kaikissa koetuksissa ja ahdistuksissa, kuoleman hetkellä ja tulevissa myrskyissä.

 Me sanomme olevamme Jumalan käskyt pitävä kansa. Kieltämättä olemmekin sitä tunnustukseltamme ja opiltamme ja jotkut yksilöt elämältäänkin. On kuitenkin muistettava, että Jumalan käskyt voi pitää ainoastaan uudestisyntynyt ihminen, jossa Jeesus on ottanut asuntonsa ja pysyy uskon ja kuuliaisuuden kautta. Tästä me haluamme puhua ja tämän totuuden tehdä mahdollisimman selväksi kaikille tämän kirjan lukijoille, niin että jokainen, joka tahtoo, voisi olla selvillä tiestä, jolla jäännöskansa pelastuu aikaa ja iäisyyttä varten. Jumala suokoon, että mielistyisimme Herran tiehen ja sillä vaeltamaan Hänen ajatustensa mukaan.


" Suora Todistus " Eliaan sanoma. ( kirjoittaja : Kaarlo Soisalo )




sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Sielun hengitystä

                                                
    " Rukoilkaa lakkaamatta " 1. Tess.5:17.

Rukous on sielun hengitystä, se on kaikkien siunausten kanava. kun -- katuva sielu uhraa rukousalttarilla, jumala näkee hänen taistelunsa ja huomaa  hänen vilpittömyytensä. Hän pitää sormeaan sen valtimolla ja laskee jokaisen sydämmenlyönnin.  Yksikään  tunne ei voi sielua vavahduttaa, ei yksikään kiintymys kuohuttaa, ei yksikään suru varjostaa, ei yksikään synti tahrata eikä  yksikään  ajatus tai aikomus koskettaa hänen tietämättään. Hän lunasti tuon sielun suurella hinnalla ja rakastaa sitä  muuttumattomalla rakkaudella.
Kun rukoilemme suurta  Lääkäriä parantamaan  sielumme, saamme kokea  Jumalan siunauksen. Rukous yhdistää meidät toisiinmme ja Jumalaan. Rukous tuo  Jeesuksen  vierellemme ja antaa uutta voimaa ja uutta armoa heikoille, nääntyvälle sielulle.
- Kristus pelastajamme, oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Hän otti päälleen ihmisluonnon ja oli näöltään ihmisen kaltainen. Hänen tarpeensa olivat ihmisen tarpeet. Hänellä oli  ruumiillisia tarpeita, jotka vaativat tyydytyksensä, hän tunsi väsymystä ja tarvitsi lepoa. Isäänsä rukoilemalla hän sai voimaa  velvollisisuuksiin jakoetuksiin. Joka päivä hän täytti  velvollisuutensa pyrkien pelastamaan sieluja.  Ja hän viettiyökausia rukoillen  kiusattujen puolesta.
- Yölliset rukoushetket vuorilla ja erämaassa valmistivat Vapahtajaa tulevien päivien koettemuksiin. Hän tunsi tarvitsevansa sielun ja ruumiin virkistystä, jotta pystyisi kohtaamaan saatanan kiusaukset. Ne jotka pyrkivät elämään kuten hän eli, kokevat saman tarpeen.
Hän sanoo: Jos joku tahtoo minun  perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.  Vain kristus voi antaa meille voiman  vastata myöntävästi, kun hän sanoo:  ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämmeltä. Tämä merkitsee päivittäistä itsekieltäytymistä. Kristus voi antaa meille jalon päättäväisyyden, halun kärsiä ja taistella Herran taistelua itsepäistä vihollista vastaan. Jumalallisen armon avulla heikoinkin voi olla enemmän kuin voittaja.

White  MARANATA HERRAMMEW TULEE. s 92

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Jotka valmistavat tietä Kristuksen toiselle tulolle



Eliaan sanoman tarkoituksna on lopettaa Jumalan kansan keskuudessa kahden Herran palveleminen eli ontuminen  molemmin puolin  ( 1 Kun.18:21). Se jakaa seurakunnan ensin hengellisesti kahtia ja lopulta  ulkonaisestikin suuren koetuksen tultua. Profeetta Eliaan tehtävä ei ole niinkään helppo. Kuten Moosekselle oli helpompi saada Israel ulos Egyptistä kuin Egypti ulos Israelin lapsista, niin on Jumalalle nyt vaikeaa saada Egypti  ( maailma) ja Babylon ( oppien sekoitus ) ulos advettikansasta. Helpompaa on nyt saada ihmisiä ulos Babylonista ja Egyptistä seurakuntaan kuin saada sen jäsenistä ulos maailma, väärät käsitykset, ihmismielipiteet ja kaikki sekoitus. Muinaisen  Eliaan työ rajottui luopuneeseen Israeliin . Esikuvallisena Eliaan työ, kuten Malakian ennustus osoittaa, tarkoittaa Johannes  Kastajan työtä sekä erityisesti niiden työtä, jotka Jumalan lähettiläinä juuri ennen Herran suurta päivää valmistavat ihmisiä  Herramme toiselle tulemiselle. Profetian henki sanoo tästä:
-  Samalla tavalla,kuin Jonannes tuli Eliaan hengessä valmistamaan tietä Kristuksen ensimmäiselle tulolle,esittää uskollinen Elia myös niitä,jotka valmistavat tietä Kristuksen toiselle tulemiselle.
- Malakian viimeiset sanat muodostavat profetian Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen edellä suorittavasta  valmistus työstä.
.. Johannes  Kastajan työ ja niiden työ, jotka viimeisinä päivinä lähtevät Eliaan hengessä ja voimassa herättämään ihmisiä välinpitämättömyyden unestaan,on monessa suhteessa samankaltaista. Hänen
( Johanneksen )  työnsä esikuvasi sitä työtä, mikä on suoriterrava nykyajassa. Kristus on tuleva toisen kerran tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa. Jumalanlähettiläät,jotka julistavat maailmalle annettavaa viimeistä varoitussanomaa, valmistavat tien Kristuksen toiselle tulemukselle, kuten Johannes valmisti tien Hänen ensimmäiselle tulemukselleen.
- Herra antaa sanomia kansalleen valitsemisemisensa välikappalten kautta..... Meidä n sanomamme ei julista " rauha,rauha,ei mitään hätää. "  Kansana,joka uskoo Kristuksen pikaiseen tulemiseen,on meillä esitettävänä täsmällinen sanoma.  Valmistaudu kohtaamaan Jumalaasi.
Sanoma on kolmen enkelin sanoma, joka on uskonpuhdistussanoma  tahi kolmannella tavalla ilmaistuna, kuten seuraavassa luvussa osoitetaan, se on sanoma  vanhurskauttamisesta uskon kautta.

- Mutta koska Jumalan kansaa on vielä olemassa yhdyskuntamme ulkopuolella,on Eliaan sanomaa saarnattava kaikkialla maailmassa ja sen kautta Herran omat erotetaan  baalin palvelijoista, kutsuu ulos Babylonista.   " Eliaan sanoma on sydämmiä tutkiva. Se on sanoma sekä lapsille että vanhemmille. .