Nykyäänkin tarvitaan ankaran nuhteen ääntä. Raskaat synnit ovat erottaneet ihmiset Jumalasta. Uskottomuus on tulemassa yleisesti suosituksi. Tuhannet sanovat nykyään: "Emme tahdo tätä kuninkaaksemme" (Luuk. 19:14). Säyseät saarnat eivät jätä pysyvää vaiutusta; pasuuna ei anna selvää ääntä. Jumalan sanan selkeät, terävät totuudet eivät pääse tunkeutumaan sydämeen.
Monet kristityiksi tunnustautuvat voisivat ilmaista todelliset tunteensa sanomalla; "Onko tarpeellista puhua noin suorin sanoin?" Mutta he saisivat yhtä hyvin kysyä: "Mitä syytä Johannes Kastajalla oli sanoa fariseuksille: 'Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?'" (Luuk. 3:7). Miksi hänen oli tarpeellista herättää Herodiaan viha sanomalla Herodekselle, ettei tällä ollut lupaa pitää veljensä vaimoa? Kristuksen edelläkävijä menetti henkensä suoran puheensa tähden. Miksei hän voinut kulkea tietään joutumatta synnissä elävien epäsuosioon?
Miehet, joiden pitäisi uskollisesti vartioida Jumalan lakia, ovat näin päätelleet, kunnes uskollisuus on saanut väistyä ovelan taktikoinnin tieltä ja synti saanut jäädä nuhtelematta. Milloin saadaan kirkossa vielä kerran kuulla uskollisen nuhteen ääntä?
Jospa jokainen sananpalvelija käsittäisi virkansa ja työnsä pyhyyden ja osoittaisi Elian kaltaista rohkeutta! Jumalan asettamina sanansaattajina heidän asemansa on tavattoman vastuullinen. Heitä kehotetaan: "Nuhtele, varoita, kehoita, kaikkella pitkämielisyydellä" (2 Tim. 4:2).
ALFA JA OMEGA (s, 44,45)
ELLEN G. WHITE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti