Samarialainen oli täyttänyt käskyn: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ja siten osoittanut olevansa vanhurskaampi kuin hänen tuomitsijansa. Henkensä uhalla hän oli hoitanut pahoinpideltyä kuin veljeä. Tämä samarialainen kuvaa Kristusta. Vapahtajamme osoitti meitä kohtaan sellaista rakkautta, jonka veroista ihminen ei voi milloinkaan tuntea. Hän sääli meitä, kun olimme runneltuja ja kuolemaisllamme. Hän ei mennyt ohitsemme eikä jättänyt meitä avuttomina ja toivottomina kuolemaan. Hän ei jäänyt pyhään, onnelliseen kotiinsa, jossa kaikki taivaan joukot rakastivat häntä. Hän näki kipeän tarpeemme, ryhtyi auttamaan meitä ja ajamaan ihmiskunnan asiaa kuin omaansa. Hän kuoli pelastaakseen vihollisensa. Hän rukoili murhaajiensa puolesta. Omaan esimerkkiinsä viitaten hän sanoo seuraajilleen: "Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne", "niinkuin minä olen teitä rakastanut -- että tekin niin rakastatte toisianne" (Joh. 15:17; 13:34.).
Monet eivät auta vähääkään uskonveljeä tai naapuria, joka kamppailee vaikeissa olosuhteissa. Koska he tunnustautuvat kristityiksi, he voivat kylmässä itsekkyydessäänkin katsoa edustavansa Kristusta. Mutta koska Herran palvelijoiksi tunnustautuvat eivät ole yhteistyössä hänen kanssaan, he jättävät lähimmäisensä suureksi osaksi vaille Jumalan rakkautta, jota heidän pitäisi ilmentää. Samalla he suuresti estävät Jumalaa saamasta ihmissydämistä ja huulilta kohoavaa kiitosta ja ylistystä. He riistävät hänen pyhälle nimelleen kuuluvan kunnian ja sielut, joiden puolesta Kristus kuoli ja jotka hän haluaisi viedä valtakuntaansa olemaan hänen luonaan iankaikkisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti