Rohkaisun sanoja toisille

   Hän opetti kaikkia ymmärtämään, että heille oli uskottu kallisarvoisia talentteja, jotka oikein käytettyinä tuottaisivat heille ikuisia rikkauksia. Hän poisti elämästä kaiken turhuuden ja opetti omalla esimerkillään, että jokaisella ajanrahdullakin voi olla iankaikkisuuteen kantavat seuraukset, ja siksi sitä on vaalittava kalliina aarteena ja käytettävä pyhiin tarkoituksiin. Hän ei sivuuttanut arvottomana ainoatakaan ihmisolentoa, vaan koetti pelastaa jokaisen sielun. Millaisessa seurassa hän olikin, hän esitti opetuksia, jotka soveltuivat siihen ajankohtaan ja vallitseviin olosuhteisiin. Hän koetti rohkaista kaikkein yksinkertaisimpia ja mahdottomimpiakin vakuuttaen heille, että heistä voi tulla moitteettomia ja kunnollisia ja että he voivat saada luonteen, joka ilmaisee heidän olevan Jumalan lapsia. Hän kohtasi usein sellaisia, jotka olivat joutuneet saatanan valtaan ja joilta puuttui voimaa päästä irti tämän pauloista. Tällaiselle masentuneelle, sairaalle, kiusatulle ja langenneelle Jeesuksen oli tapana puhua helliä ja sääliviä sanoja, joita tarvittiin ja joita voitiin ymmärtää. Hän tapasi sellaisiakin, jotka parhaillaan kamppailivat sielunvihollisen kanssa. Hän kehotti heitä kestämään ja vakuutti heidän voittavan, sillä Jumalan enkelit oliva heidän puolellaan ja antaisivat heille voiton. Ne joita hän täten auttoi, olivat varmat siitä, että he voisivat täydellisesti luottaa häneen. Hän ei ilmaisisi niitä salaisuuksia, joita he kuiskasivat hänen myötätuntoiseen korvaansa.
   Jeesus oli sekä ruumiin että sielun parantaja. Häntä kiinnostivat kaikenlaiset kärsimykset, joita hän joutui näkemään, ja kaikkiin vaivoihin hän toi avun, sillä hänen lempeissä sanoissaan oli parantavaa palsamia. Ei kukaan voinut sanoa hänen tehneen ihmettä, mutta voima, rakkauden parantava voima, lähti hänestä sairaisiin ja ahdistettuihin. Näin hän huomaamattomasti työskenteli kansan hyväksi aina lapsuudestaan asti. Ja tästä johtui, että niin monet kuuntelivat häntä mielellään, kun hän aloitti julkisen toimintansa.
   Kuitenkin Jeesus vaelsi yksin lapsuutensa, nuoruutensa ja miehuutensa. Puhtaudessaan ja uskollisuudessaan hän polki viinikuurnan yksin, eikä yhtään ihmistä ollut hänen kanssaan. Hän kantoi äärettömän raskaan vastuun ihmisen pelastuksesta. Hän tiesi, että ellei ihmiskunnan periaatteissa ja tarkoitusperissä tapahtuisi huomattavaa muutosta, kaikki olisi menetetty. Tämä taakka lepäsi hänen sydämellään, eikä kukaan voinut käsittää sen painoa. Syvästi määrätietoisena hän toteutti sen elämänsä tarkoituksen, että hän itse olisi ihmisten valo.
           
                    "  Alfa Ja Omega. 4. s.69 "

Jeesuksen kohottava vaikutus

Niin kauan kuin Vapahtajamme eli ihmisten keskuudessa, hänen osanaan oli köyhien kohtalo.  Hän tunsi kokemuksesta köyhien huolet ja vaikeudet, ja hän saattoi lohduttaa ja rohkaista kaikkia halpaarvoisia työntekijöitä.  Ne joilla on oikea käsitys hänen elämänsä opetuksista, eivät koskaan pidä luokkaeroja tarpeellisina, niin että rikkaita olisi kunnioitettava enemmän kuin saman kunnian ansaitsevia köyhiä.

Jeesus osoitti työssään iloista mieltä ja tahdikkuutta,  Tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja hengellisyyttä, jotta Raamatun uskonto saataisiin ilmenemään kotielämässä ja työpaikalla, tai kun on kestettävä liike-elämän rasituksia ja kuitenkin pidettävä silmällä vain Jumalan kunniaa.  Tässä Kristus voi auttaa.  Hän ei ollut koskaan niin täynnä tämän maailman huolia, ettei hänellä olisi ollut aikaa ajatella taivaallisia asioita.  Usein hän toi ilmi sydämensä ilon laulamalla virsiä ja hengellisiä lauluja.  Nasaretin asukkaat kuulivat usein hänen äänensä kiittävän ja ylistävän Jumalaa.  Hän piti yllä yhteyttä taivaan kanssa lauluin, ja kun hänen toverinsa valittivat väsymystä työstä, heitä virkistivät hänen huulitaan kuuluvat suloiset sävelet.  Hänen ylistyslaulunsa näyttivät karkottavan pahat enkelit ja suitsutuksen tavoin täyttävän paikan sulo-tuoksulla.  Hänen kuulijainsa ajatukset kohosivat heidän muukalaisuutensa maasta ylös taivaan kotiin.

Jeesus oli maailmalle parantavan armon lähde, ja kaikkien noiden Nasaretissa vietettyjen yksinäisten vuosien aikana hänen elämästaan tulvaili myötätunnon ja hellyyden virtoja.  Vanhukset, surevat, synnin painamat, lapset viattomissa leikeissään, pienet metsän eläimet, kärsivälliset vetojuhdat olivat kaikki onnellisempia hänen läheisyydessään.  Hän joka sanansa voimalla piti yllä maailmoja, saattoi kumartua auttamaan haavoittunutta lintua.  Mikään ei jäänyt häneltä huomaamatta, mitään palvelusta hän ei pitänyt alentavana.

Näin kasvaessaan viisaudessa ja iässä Jeesus sai yhä lisääntyvässä määrin osakseen Jumalan ja ihmisten suosion.  Hän veti puoleensa kaikkien sydänten myötätunnon osoittamalla itse voivansa tuntea myötätuntoa kaikkia kohtaan. Se toivon ja rohkeuden ilmapiiri, joka häntä ympäröi, teki hänen läsnäolonsa siunaukseksi joka kodissa.  Ja hänet kutsuttiin usein sapatin päivänä synagoogassa lukemaan teksti profeetoista, ja kuulijain sydän värähti, kun heille loisti uutta valoa pyhän tekstin tutuista sanoista.

Jeesus karttoi kuitenkin huomion herättämistä.  Koko Nasaretissa olonsa aikana hän ei millään tavalla ilmaissut ihmeitä tekevää voimaansa.  Hän ei etsinyt korkeata asemaa eikä omaksunut itselleen mitään arvonimiä.  Hänen hiljainen ja yksinkertainen elämänsä ja myös Raamatun ylen niukat tiedot hänen lapsuusvuosistaan antavat tärkeän opetuksen.  Mitä rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää lapsi saa elää - mitä enemmän vailla keinotekoista kiihotusta ja mitä enemmän sopusoinnussa luonnon kanssa - sitä suotuisampaa se on ruumiin ja sielun kehitykselle ja hengelliselle kasvulle.


                                                                     Alfa ja Omega 4 (s. 53,54)
                                                                     Ellen G. White

 

Rakkauden kautta vaikuttava usko

Sydämen katumus, usko ja rakkaus saavat sielun vastaanottamaan taivaallista viisautta.  Rakkauden kautta vaikuttava usko on tiedon avain, ja joka rakastaa, "tuntee Jumalan" (1 Joh. 4:7).

Opetuslapsi Johannes oli vakava ja syvästi tunteva, innokas, mutta samalla mietiskelevä.  Hän oli alkanut käsittää Kristuksen kirkkautta - ei sitä maallista loistoa ja valtaa, jota hänet oli opetettu odottamaan, vaan "senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; täynnä armoa ja totuutta" (Joh. 1:14).  Hän oli syventynyt miettimään tätä ihmeellistä aihetta.

                                                                   Alfa ja Omega 4 (s.110,111)
                                                                   Ellen G. White

Jumalan suunnitelmat parhaita

 Meidän suunnitelmamme eivät ole aina Jumalan suunnitelmia.  Hän saattaa nähdä, että niin meille itsellemme kuin hänen asialleenkin on deullisinta tehdä tyhjiksi parhaatkin aikeemme, kuten hän menetteli Daavidin kohdalla.  Mutta yhdestä asiasta voimme olla varmat:  hän siunaa ja käyttää asiansa edistämisessä niitä, jotka vilpittömästi pyhittävät itsensä ja kaiken omistamansa hänen kirkastamisekseen.  Jos hän näkee parhaaksi evätä heiltä sen, mitä he toivovat, hän hyvittää tämän antamalla heille osoituksia rakkaudestaan ja uskomalla heille jonkin toisen palvelustehtävän.

Meihin kohdistuvassa hellässä huoenpidossaan ja kiinnostuksessaan hän, joka ymmärtää meitä paremmin kuin me itse ymmärrämme itseämme, ei salli meidän itsekkäästi etsivän tyydytystä omalle kunnianhimollemme.  Hän ei sali meidän sivuuttavan niitä arkisia mutta pyhiä velvollisuuksia, jotka ovat meitä lähinnä.  Usinkin juuri nämä velvollisuudet antavat meille sitä koulutusta, joka on meille välttämätöntä soveltuaksemme korkeampiin tehtäviin.  Meidän suunnitemamme usein epäonnistuvat, jotta Jumalan suunnitelmat meidän kohdallamme onnistuisivat.

Meitä ei milloinkaan vaadita tekemään mitään todellista uhrausta Jumalan hyväksi.  Monenkinlaista hän pyytää meitä luovuttamaan hänelle, mutta tätä pyyntöä noudattaessamme me luovumme vain sellaisesta; mikä haitta kulkuamme taivaan tiellä.  Silloinkin, kun joudumme luopumaan sellaisesta, mikä sinänsä on hyvää, voimme olla varmat siitä, että Jumala tähtää tällä johonkin vielä suurempaan etuumme.

Tulevassa elämässä ne arvoitukset, jotka ovat täällä aiheuttaneet meille harmia ja pettymystä, ratkeavat.  Joudumme toteamaan, että näennäisesti vastaamatta jääneet rukouksemme ja toteutumattomat toiveemme ovat kuuluneet suurimpiin siunauksiimme.

Meidän tulee pitää jokaista, kaikkein vähäisintäkin, velvollisuuttamme pyhänä, sillä se on osa sitä palvelusta, jota suoritamme Jumalalle.  Meidän tulisi rukoilla päivittäin:  "Herra, auta minua tekemään parhaani.  Opeta minua tekemään työni entistä paremmin. Anna minulle tarmoa ja iloista mieltä.  Auta minua tekemään palvelustyöni Vapahtajan hellän palvelustyön kaltaiseksi."


                                                     Apua Arkipäivään  (s. 10,11 )
                                                     Ellen G. White

Lähimmäisten parissa

Kaikki ihmissuhteet vaativat itsehillintää, pitkämielisyyttä ja myötätuntoa. Luonteemme,tapamme ja kasvatuksemme vaihtelevat niin suuresti, että myös näkemyksemme vaihtelevat. Arvostelemme asioita eri tavoin. Käsityksemme totuudesta, ajatuksemme  elämäntavoista, eivät ole joka suhteessa samat.
Ei ole kahta henkilöä,joiden kokemukset olisivat kaikissa kohdin ylhäläiset.  Yhden koettelemukset eivät ole toisen koettelemuksia. Velvollisuudet, joista joku suoriutuu helposti,ovat jostakusta toisesta mitä vaikeampia ja mutkikaampia.
Niin heikko,niin tietämätön,niin erehtyväinen on ihmisluonto, että itsekunkin tulisi olla varovainen  punnitessaan jonkun toisen ihmisen arvoa.  Tiedämme varsin vähän omien tekojemme vaikutuksesta toisten elämänjuoksuun. Se, mitä teemme tai sanomme, saattaa tuntua meistä itsestämme vähämerkityksiseltä, mutta jos silmämme avautuisivat, saattaisimme todeta tekojemme ja sanojemme aiheuttaneen mitä merkittävimpiä myönteisiä tai kielteisiä seurauksia.

Ikuisuuden kynnyksellä

Seiso iankaikkisuuden kynnyksellä ja kuuntele suloista tervetulotoivotusta, joka lausutaan niille, jotka ovat tässä elämässä olleet yhteistyössä Kristuksen kanssa ja ovat pitäneet etuoikeutenaab ja kunnianaan kärsiä hänen aaiansa vuoksi.  Enkelten kanssa he laskevat kruununsa Lunastajansa jalkojen juureen ja huudahtavat:  "Kritsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen.  Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"  (Ilm. 5:12,13).

Siellä tervehtivät lunastetut niitä, jotka ohjasivat heidät ristiinnaulitun Vapahtajan tykö.  He ylistävät yhdessä häntä, joka kuoli, jotta ihmiset saisivat elämän, joka on Jumalan elämän vertainen.  Taistelu on päättynyt.  Kaikki koettelemukset ja kiistat ovat lopussa.  Voitton laulut täyttävät taivaan lunastettujen seistessä Jumalan valtaistuimen ympärillä.  Kaikki yhtyvät riemulliseen lauluun:  "Karitsa, joka on teurastettu" ja joka on lunastanut meidät Jumalalle, "on arvollinen".

"MInä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta'" (Ilm. 7:9,10)

"Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesset vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.  Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.  Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä" (Ilm. 7: 14-17).  "Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt" (Ilm. 21:4).

Meidän tulee alati pitää silmäimme edessä tämä kuva näkymättömästä.  siten kykenemme antamaan oikean arvon iankaikkisille asioille ja ajallisille asioille.  Tämä antaa meille voimaa ohjata muita jalompaan elämään.

                                                                Apua Arkipäivään  (s.38,39)
                                                                Ellen G. White