Niin läheisesti heidän oli määrä liittyä Kristukseen ,että he kykenisivät täyttämään hänen vaatimuksensa. Vapahtajan, joka saattoi vanhurskauttaa heidät omalla vanhurskaudellaan ,tuli saada kunnia voimassaan.
- Mutta varhaiset kristityt alkoivat etsiä vikoja toisistaan. Takertuen virheisiin, antaen sijaa tylylle arvostelulle, he menettivät näkyvistään Vapahtajan ja sen suuren rakkauden, jota hän oli osoittanut syntisiä kohtaan. He tulivat tarkemmiksi ulkonaisten menojen suhteen, ehdottomammaksi uskon teoreettisen puolen suhteen, ankarimmaksi arvostelemaan . Kärkkäinä tuomitsemaan muita he unohtivat omat virheensä. He unohtivat veljellisen rakkauden läksyn, jonka Kristus oli opettanut. Ja mikä oli murheellisinta, he eivät olleet tietoisia menetyksestään. He eivät tajunneet, että onni ja ilo olivat kaikkoamassa heidän elämästään ja että he vaeltaisivat pian pimeydessä suljettuaan Jumalan rakkauden pois sydämestään.
- Apostoli Johannes tajusi, että veljellinen rakkaus oli vähenemässä seurakunnassa, ja hän kosketteli aivan erityisesti tätä seikkaa. Aina kuolinpäiväänsä3 asti hän teroitti uskoville jatkuvaa keskinäistä rakkautta. Hänen kirjeensä seurakunnille ovat täynnä tätä ajatusta . Rakkaani, rakastakaamme toinen toisiamme, hän kirjoittaa, sillä rakkaus on Jumalasta. ( 1.Joh.4:7-11).
-Jumalan nykyisestä seurakunnasta puuttuu suuresti veljellistä rakkautta. Monet niistä, jotka väittävät rakastavansa Vapahtajaa, eivät välitä rakastaa niitä, joihin ovat liittyneet Kristillisen veljesten siten. Olemme samaa uskoa, saman perheen jäseniä, kaikki saman taivaan Isän lapsia, olemme saaneet saman siunatun kuolemattomuuden toivon. Miten läheinen ja hellä tulisikaan olla siteen, joka liittää meitä yhteen.
Maailman ihmiset takaavat meitä nähdäkseen, vaikuttaako uskomme pyhittävästi sysämeemme. He ovat kerkeitä havaitsemaan jokaisen virheen elämässämme, jokaisen ristiriitaisuuden toimissamme. Älkäämme suoko heilleminkäänlaista mahdollisuutta moittia uskomme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti