Jeesus ymmärsi,että käskyjen pitäminen ja rakkauden välillä on yhteys. Vaikka emme ole tottuneet puhumaan rakkauden " säännöstä ",voidaan sanoa,että kymmenen käskyä ovat nuo säännöt. Ne osoittavat,miten Jumala haluaa meidän ilmaisevan rakkautemme häneen ja toisiin ihmisiin.
Jumala on rakkaus (1.Joh.4:16), ja siksi antaessaan käskynsä opetuslapsilleen
( Joh.13:34,25). Jeesus yksinkertaisesti täsmentää Isänsä rakkauden lakia Joh.3:16 Ny, sen sijaan, että vain rakastaisimme toisia niin kuin itseämme, meidän tulee rakastaa heitä samalla tavalla kuin Jeesus on rakasatanut meitä. " Hetkellä,jolloin nämä sanat lausuttiin, opetuslapset eivät kyenneet niitä ymmärtämään. Mutta kun he olivat nähneet Kristuksen kärsimykset,kun hänet oli ristiinnaulittu ja hän oli noussut kuolleista ja astunut ylös taivaisiin ja kun Pyhä Henki oli laskeutunut heidän päälleen helluntaina,heillä oli selvempi käsitys Jumalan rakkaudesta ja sen rakkauden luonteesta, jota heidän oli tunnettava toisiaan kohtaan.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
torstai 10. huhtikuuta 2014
Jeesus antoi toivoa toivottomille
" On aikoja, jolloin Jeesus haluaisi sanoa ylirasittuneille palvelioilleen: " Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää " ( Mark.6:31). Meille on talletettu kertomus eräästä tapauksesta, jolloin Vapahtajamme pitkän päivän uurastettuaan asetti köysivyyden tyynykseen ja nukahti saman tien kalasatajanveneeseen. Hänen uupunut ihmisluontonsa kaipasi lepoa ja unta.
Katso Vapahtajaa ! Kuinka kiireellisiä ne hätätapaukset olivatkaan, joihin häneltä etsittiin helpotusta.
Opettaminen temppelissä, parastaminen temppelissä, kirjoitusten selvittäminen kaduilla ja teiden varsilla, syrjäisillä kävelyretkillä- pakottavat asiat estivät häntä lepäämästä.
Sorretut saivat tuntea hänen myötätuntonsa. Hän lohdutti surevia. Hän paransi synnin aiheuttamat arvet ja ruhjeet. Hän kulki ympäriinsä tehden hyvää. Kristityn ei tule elää tätä nykyistä varten. Meidän on katsottava Jeesukseen, joka häpeällisen kuolemansa kautta valmisti meille pelastuksen. Meidän on jokaisen tartuttava evankeljumin tarjoamaan toivoon, jos haluamme saada iankaikkisen elämän.
" Nykyaika 41/ 2006. s 21."

tiistai 8. huhtikuuta 2014
Paikka jokaiselle
" Ehkä juuri näiden aiheiden äärelä kannattaisi lukea, mitä Jeesuksesta sanotaan: " Murtunutta ruohoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteutta oikeuden ."
( Jes,42:3; vrt. Matt.12:20.) Meitä ympäröivä maailma on erityisen taitava katkomaan murtuneita ruokoja ja puhaltamaan sammuksiin lampun hiipuvaa liekkiä. Jeesus,ja jokainen häneen uskon yhteydessä elävä,on sen sijaan armon viejä, murtuneiden ruokojen paikkaaja ja hiipuvien liekkien uudelleen paloon virittäjä.
-Suurin ongelma ei liene se, että lähetystyötä tehtäisiin väärin vaan se, että ei tehdä mitään tai juostaan karkuun. Maailma tarvitsee niitä, jotka ovat niin lähellä Kristusta, etteivät unohda oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja uskollisuutta, " mikä laissa on tärkeintä " ( matt.23:23 ). Ihmiset kaipaavat vieläkin Jumalan armoa ja siitä kasvavaa yksinkertaista, rehtiä Jumalan sanan totuutta, koska ilman sitä paraskin elämä jää ontoksi. Jokaisella on oma paikkansa elää uskoa todeksi ja välittää Herran armoa myös toisille."
" Nykyaika 9/2012 s 3. "

torstai 3. huhtikuuta 2014
Johanneksen näky rukouksesta
" Uskon, että Jumalan seurakunta voisi saada uskomattomia siunauksia tälläkin hetkellä.jos se vain olisi valmis rukoilemaan. Oletko kostaan pannut merkille Ilmestyskirjan kahdeksannessa luvussa olevaa ihanaa kuvaa rukouksesta? Se on huolellisen tarkastelun arvoinen.
-Kun Johannes sai lopunaikoja koskevan hätkädyttävän näyn, Jumala antoi hänelle tämän erityisen kuvan rukouksesta. Se alkaa näin: " Ja kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin,tuli taivaassa äänettömyys, joka kesti puoli hetkiä" ( Ilm.8:1). Taivaassa vallitsi hiljaisuus. Ei laulua,ei haleluja-kuoroja,ei yhtä enkelinsiiven räpsäystä. Hiljaisuus taivaassa! Osaatko kuvitella ? Sitten seitsemän enkeliä asettuu Jumalan eteen ja kullekkin annetaan pasuuna. He odottavat pasuuna kädessään, mutta ääntäkään ei kuulu. Ei ainoatakaan varoittavaa tai iloista säveltä tauvon aikana, tauvon,joka kestää tarpeeksi pitkään herättääkseen voimakkaita tunteita mutta on niin lyhyt, ettei se pitkästytä. Taivaassa vallitsee syvä, rikkumaton, kunnioitusta herättävä hiljaisuus. Liike seisahtuu paikassa, joka on kaiken toiminnan keskus.
- " Ja tuli eräs muu enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa " ( jae3). Siiinä hän seisoo, mutta uhria ei uhrata. Elämä on pysähtynyt. Onko mitään, mikä voisi palauttaa liikkeen ? On. Rukous Rukoukset esitellään Herran Jeesuksen ansioiden ja uhrin ohella:
-" Hänelle annettiin paljon sutitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä " ( Ilm.3:3 ). Huomaa mitä tapahtuu: " Suitsukkeiden savu nousi pyhien rukousten kanssa enkelin kädestä Jumalan eteen" ( jae 4). Rukous on kaiken avain. Enkeli ryhtyy työhön.
( Ilm.8:5,6 ). ( Matt.6:10) Lähettäköön Jumala siunauksensa näiden sanojen myötä, Kristuksen tähden.
" Rukous joka kuullaan, s 47,48. Charle Spurgeon. "

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Iloitse Jumalassa
" Iloitse Jumalassa ? Ihmisen, jota Jumala siunaa, onni on yksin Jumalassa. " Minä huudan sinun puoleesi, Herra. Sinä olet minun turvani,minun osani elävien maassa " ( Ps.142:6 ).
Voi millaista onkaan omistaa turva Jumalassa ja tehdä hänestä koko elämä ! Työpaikka voi mennä. Tulot voivat loppua. Muiden hyväksynnän voi menettää. " Mutta " , uskova sanoo, en menetä osaani, koska minun osani, minun elämäni, on Jumala. Hän on minun työpaikkani, palkkani, kaikkeni. Pidän hänestä kiinni, tuli mitä tuli." Jos olet oppinut " iloitsemaan Herrassa ", hän antaa sinulle,mitä sinun sydämmesi halajaa "
( Ps.37:4). Silloin olet tilassa, jossa Jumala voi käyttää sinua ja tehdä jotain suurta. Jumala ei koskaan tee sinusta suurta, ennen kuin annat hänen olla suuri. Vapauttakoon Jumala meidät siitä, että osamme olisi tässä elämässä- muutoin emme kuulu hänen kansaansa lainkaan."
" Anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen. " Joh.16:29

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Mitä Rakkaus on ?
" Mitä Rakkaus on ? ( 1. Kor.13 ) Sana rakkaus ymmärretään usein väärin kaikilla kielillä. Joku voi sanoa rakasatavansa musiikkia, rakastavansa
eväsretkiä, rakastavansa koiraansa ja samaan hengenvetoon sanoa rakastavansa miestään tai vaimoaan. Onko Jumalan rakastaminen samaa kuin musiikin rakastaminen?
Entä seurakunnan jäsenien rakastaminen ? Tässä abstktisuudesta huolimatta tunnistamme kyllä aidon rakkauden. Tämän tutkistelun aiheena oleva rakkaus, joka tunnetaan nimeltä agape, on lähtöisin Jumalan omasta luonteesta ( 1 Joh.4:16 ) ja kristillisen elämäntavan korkein saavutus. ( 1. Kor.13:13 ).
- Miten Paavali korostaa rakkauden merkitystä kristillisessä seurakunnassa ? 1. Kor.13:1-3. Mitä Johanes sanoo rakkauden merkityksestä ? 1. Joh.3:11-24.
" Puhdas, pyhittynyt rakkaus, joka ilmeni Kristuksen elämän- työssä, on kuin pyhää tuoksuöljyä. Avuton tuoksuöljypullon tavoin se täyttää koko talon tuoksullaan. Kun kaukopuheisuus, totuuden laaja tuntemus, ulkonainen hartaus ja harvinaiset kyvyt yhdistyvät pyhittyneeseen, nöyrään rakkauteen, ne alkavat tuoksua kuin avattu nardusöljypullo. Mutta taidot, kyvyt ja parhaatkaan armolahjat eivät yksikään voi korvata rakkautta. ( 1. Kor.13:1-3 Lainattu ) " ( EGW 5BC 1137).
- Mitä Rakkauden ominaisuuksia Paavali luettelee ( 1. Kor.13 ) ?
Veljien välillä seurakunnissa on ongelmia, koska he eivät ymmärrä, mitä on todellinen kristillinen laupeus, veljellinen kiintymys ja Kristuksen kaltainen rakkaus. Itserakkaus ja omahyväisyys saavat kristityiksi tunnustautuvat pitämään itseään muita parempina. He pitävät itsestään selvänä, että kaikki heidän asvilunsa ja muihin kohdistuvat epäilyksensä ovat oikeutettuja. Mutta juuri toisten epäileminen ja tuomitseminen tuo seurakuntaan epäsopua, riitaa ja epäterveen ilmapiirin.
" Rakkauden voima tuottaa kristittyjä, jotka pystyvät työskentelemään sekä yksilöinä että kollektiivisena ryhmänä."
" Raamatun sanoma 1997. Tammi- Helmi- Maalliskuu. Pyhän Hengen Lahjat. s.34. "

perjantai 28. maaliskuuta 2014
Jeesus Kristus on se suuri todellisuus
Kuten Danielin kirjan 9. luku, Jesajan kirjan 53. luku ja Hebrealaiskirje osoittavat, Jeesus Kristus on se suuri todellisuus, johon pyhäkkö ja sen toimitukset viittasivat. Kärsimällä sovituskuoleman ihmisten puolesta Jeesus teki lopun maanpäällisessä temppelissä toimitettujen uhrien vertauskuvallisesta merkityksestä. Hän oli todellinen ja viimeinen Karitsa, viaton Uhri, joka vapaaehtoisesti otti kantaakseen ihmisen syntien taakan. Ottaessaan päälleen sen taakan hän otti kärsiäkseen sen seurauksenkin - kuoleman, ereon Isästään. Näin hän kantoi meidän pahuutemme. Olemalla itse sekä Pappi että viaton uhri hän uhrasi henkensä langenneen ihmisen puolesta.
Jeesus nousi kuolleista synnin ja sen erottavan voiman voittajana. Sitten hän astui ylös taivaisiin, todelliseen pyhäkköön, ollakseen Puolustajanamme Isänsä kasavojen edessä ja välittääkseen elämänsä meidän pelastukseksemme. Hänen toimintansa meidän Esirukoilijanamme käsittää, kuten juutalaisten pyhäkön jumalanpalvelusmenot havainnollistavat, kaksi erillistä vaihetta. Astuttuaan ylös taivaisiin ylösnousemuksensa jälkeen hän aloitti ihmiskuntaa koskevan välitystyönsä ensimmäisen vaiheen tuomalla anteeksiantamuksen ja sovituksen niille, jotka häneen turvaavat.
Sitten, vuonna 1844, kuten Dan. 8:14 osoittaa, hän aloitti ihmiskuntaa koskevan välitystyön toisen vaiheen. Tuolloin hän ja Isä Jumala ryhtyivät tuomitsemaan ihmisiä ja päättämään lopullisesti kaikkien niiden iankaikkisesta kohtalosta, jotka ovat eläneet maan päällä.
Koko Raamattu on täynnä kuvauksia ja viittauksia, jotka liittyvät viimeiseen sovituspäivään, jota pyhäkön puhdistaminen symbolisoi. Mutta kaikista Raamatussa olevista tuomion kuvauksista Ilmestyskirja, etenkin sen loppuosa (12-20), esittää yhden tarkimmista selvityksistä. Ilm. 14 osoittaa selvästi, että tuomitseminen alkaa vähän ennen Kristuksen toista tulemusta.
Ihmiskunnan hyväksi tapahtuvan välitystyönsä toisessa vaiheessa Jeesus osoittaa koko maailmankaikkeudelle lopullisesti ja kiistattomasti sen oikeudenmukaisuuden ja laupeuden, jota Jumala noudattaa rangaistessaan synnistä mutta lunastaessaan synntiset, jotka panevat luottamuksensa häneen. Kun Jeesus palaa maan päälle, hän ei silloin tee mitään muutoksia ihmisen luonteessa. Hän on päättänyt kansansa puolesta tapahtuvan välitystyönsä jo vähän ennen paluutaan. Hän on silloin jo ratkaissut synnin ongelman.
Tullessaan Kristus toimeenpanee tuomiolla tehdyt päätökset antamalla iankaikkisen elämän niille, jotka ovat luottaneet häneen, ja tuhoamalla ne, jotka ovat hyljänneet hänen rakkautensa.
( Lähde: Ilmestyskirja avattuna s.27.).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)