Valoa tielleni

Sinun sanasi on minun jalkani lamppu ja valkeus minun tielläni.  Ps.119:105.

Me kaikki tarvitsemme yhtä paljon opasta selviytyäksemme elämän monista kapeikoista kuin purjehtija tarvitsee luotsia ohjaamaan hänet matalikon yli tai vastavirtaan pitkin karikkoista jokea.  Ja mistä tämä opas on löydettävissä?  Neuvomme sinua -- kääntymään Raamatun puoleen.

Jumala on antanut meille Sanansa jalkaimme lampuksi ja valkeudeksi tiellämme.  Sen opetuksilla on merkittävä osuus menestykseemme elämän kaikissa olosuhteissa.

Raamattu on oikean ja väärän suuri mittapuu, joka määrittelee selvästi synnin ja pyhyyden.  Sen elävät periaatteet, jotka punoutuvat kultalankoina elämäämme, ovat ainoana turvanamme koetuksissa ja kiusauksissa.  Raamattu on kuin kartta, joka osoittaa meille totuuden tienviitat.  Tähän karttaan perehtyneet pystyvät kulkemaan varmasti velvollisuuden polulla, kutsuttakoon heidät sitten menemään minne tahansa.

Kun menetetään usko Jumalan sanaan, ei sielulla ole mitään opasta eikä turvaa.  Nuoret kulkeutuvat poluille, jotka johtavat pois Jumalasta ja iankaikkisesta elämästä.  Maailmassamme nykyään niin laajalle levinneen jumalattomuuden voidaan suureksi osaksi katsoa johtuvan tästä syystä.  Kun Jumalan sana syrjäytetään, hyljätään myös sen voima, joka hillitsee luonnollisen sydämen pahoja intohimoja.

Kun otamme Jumalan Sanan neuvonantajaksemme ja etsimme valoa Raamatusta, taivaan enkelit tulevat vaikuttamaan mieleemme ja valistamaan ymmärrystämme, niin että voimme todenmukaisesti sanoa: "Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat"  Ps. 119:130.

Jumalan sana on valoa ja totuutta.  Matkalla Jumalan kaupunkiin se on kykenevä opas joka askeleella.

Kristuksen seuraajat on lunastettu palvelemaan

Kristuksen seuraajat on lunastettu palvelemaan. Herramme opettaa,että elämän todellinen tarkoitus on palveleminen. Herramme opettaa, että elämän todellinen tarkoitus on palveleminen.  Kristus itse oli työntekijä, ja kaikille seuraajilleen hän antaa noudatettavaksi palveluksen lain __ Jumalan ja lähimmäistensä palvelemisen.  Tässä Kristus on esittänyt maailmalle ylevämmän käsityksen elämästä kuin sillä koskaan on ollut.  Käyttämällä elämänsä toisten palvelemiseen ihminen pääsee Kristuksen yhteyteen.  Palveluksen laista tulee yhdistävä rengas, joka liittää meidät Jumalaan ja lähimmäisiimme.

Kristus uskoo palvelijoilleen  "omaisuutensa" __ hoidetaavaksi hänelle tuottoisasti.  Hän antaa "kullekin"  työsä.  Kuulakin on paikkansa taivaan ikuisessa suunnitelmassa.  Kullakin on osuutensa suoritettavana yhteistyössä Kristuksen kanssa sielujen pelastamiseksi.  Niin varmasti kuin meillä onkin paikka varattuna taivaallisissa asuinsijoissa, osoitetaan meille myös täällä maan päällä erikoinen paikkamme, jossa meidän tulee toimia Jumaöan hyväksi.

                                        Kristuksen vertaukset (s. 238)
                                        Ellen G. White

Taivas on todellinen paikka

Ja minun kansani asuu rauhan  majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa.   Jes.32:18.

Peläten saattavansa tulevan perinnön näyttämään liian aineelliselta, monet ovat hengellistyttävillä selityksillään syrjäyttäneet ne totuudet, jotka johtavat meitä ajatteltmaan sitä kotinamme.  Kristus vakuutti opetuslapsilleen, että hän meni valmistamaan heille sijaa Isänsä kodissa.  Ne, jotka vastaanottavat Jumalan sanan opetukset, eivät ole aivan tietämättömia taivaallisesta kodista.

Raamatussa kutsutaan pelastettujen perintöä maaksi.  Siellä taivaallinen Paimen johtaa laumaansa elävien vesien lähteille.  Elämän puu antaa hedelmänsä joka kuukausi, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymisesksi.  Siellä on ikuisesti juoksevia virtoja, kirkkaita kuin kristalli, ja niiden varsilla huojuvat puut heittävät varjonsa poluille, jotka on tehty Herran lunastetuille.  Siellä vaihtelevat laajat tasangot ja kauniit kunnaat, ja Jumalan vuoret kohottavat korkeat huippunsa taivasta kohti.  Näillä rauhallisilla tasangoilla, elävien virtojen varsilla, Jumalan lapset, jotka niin kauan ovat kulkeneet matkalaisina, löytävät kodin.

"Minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa."  "Ei kuulu enää väkivaltaa sinun maassasi, ei tuhoa, ei turmiota sinun rajojesi sisällä, ja sinä kutsut pelastuksen muuriksesi ja kiitoksen portiksesi."  "He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä;... Minun valittuni kulluttavat itse kättensä työn."  Jes. 32:18; 60:18; 65:21,22.

Siellä "erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja".  "Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita."  "Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä;...ja pieni poikanen niitä paimentaa."  "Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa", sanoo Herra."  Jes. 35:1; 55: 13; 11:6,9.

Avain todelliseen menestykseen

Vain noudattamalla Kristuksen menetelmää voimme todella tavoittaa ihmiset.  Vapahtaja liikkui siellä, missä ihmiset olivat ja osoitti haluavansa heidän parastaan. Hän ilmaisi myötätuntoa heitä kohtaan, täytti heidän tarpeensa ja voitti heidän luottamuksensa. Sitten hän pyysi heitä: " Seuraa minua ."
Meidän on lähestyttävä ihmisiä henkilökohtaisesti. Jos aikaa käytettäisiin vähemmän saarnaamiseen ja enemmän henkilökohtaiseen työhön, näkisimme parempia tuloksia.  Köyhiä on autettava, sairaista huolehdittava, murheellisia ja surevia lohdutettava, oppimattomia  opetettava ja kokemattomia neuvottava.  Meidän on itkettävä itkevien kanssa ja iloittava iloitsevien kanssa.  Jos työssä on mukana vakaumuksen,rukouksen ja Jumalan rakkauden voima, se ei voi olla kantamatta hedelmää.
- Melkein jokaisessa yhteisössä on suuri joukko sellaisia, jotka eivät kuuntele Jumalan sanan saarnaa eivätkä käy missään uskonnollisissa tilaisuuksissa. Mili haluamme evankeljumin saavuttavan heidät, meidän on vietävä se heidän kotiinsa.  Usein heidän ruumiillisen hätänsä lievittäminen tarjoaa ainoan keinon heidän tavoittamiseen,.   Monet eivät usko Jumalaan ja ovat myös menettäneet luottamuksensa ihmisiin. Mutta he arvostavat myötätuntoa ja avuliaisuutta ilmaisevia tekoja. Kun he näkevät jonkun tulevan heidän kotiinsa ajallista kiitosta ja korvausta tavoittelematta auttamaan sairaita, ruokkimaan nälkäisiä,  vaatettamaan alastomia, lohduttamaan murheellisia ja ohjaamaan kaikki lempeästi hänen luokseen, jonka rakkauden ja säälin sanansaattajia ihmiset ovat, heidän sydämmensä heltyy. Kiitollisuusherää. Usko syttyy. He huomaavat Jumalan välittävän heistä ja ovat valmiit kuuntelemaan,kun hänen sanansa avataan.

       "

  Nykyaika  19/ 2014. s.33.  " Kristuksen valatakunnan aian edistäminen Kristillistä huolta kantaen  "

Armotarjous

Onneksi meidän Luojamme laati " ennen aikojen alkua " ( Tit.1:2) pelastussuunnitelman. Näin ollen yhdenkään meistä ei tarvitse kohdata tekojemme vaatimaa kadotusta. "  Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa." ( Room.8:1.)  Tämä ei tarkoita sitä, että emme olisi ansainneet kadotusta, sillä me olemme ansainneet sen.  Varsinkin niiden  " salaisten asioiden" takia, josta edes Googlella tai  Yhdysvaltain kansallisella turvallisuusvirastolla ei ole tietoa.  Kadotustuomio ei kohtaa meitä Jumalan armon vuoksi, joka sai ilmauksensa Jeesuksen persoonassa. Jeesuksen jokainen sana, teko ja salainen ajatus luetaan näet meidän hyväksemme " Uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. "  ( Room.3:22).

Kristuksessa pysyminen

Herran palvelemisesta voi tulla pelon ja stressin täyteinen taakka, elleivät uskovat opi ymmärtämään ja kokemaan todellista Kristuksessa pysymistä ja hänen pysymistään heissä.  Kun uskova kokee aidon Kristus-yhteyden, kaikki muuttuu.  Herran palvelemisesta tulee ilo, ja hengelliset paineet ja taakat helpottavat.

Ellen White kirjoitti siitä suuresta rauhasta, jota Jeesus koki maanpäällisen toimintansa aikana.  Kuvaillessaan Jeesuksen reaktiota myrskyssä, joka uhkasi häntä ja hänen opetuslapsiaan, White kirjoitti:  "Kun Jeesus herätettiin kohtaamaan myrskyä, hän oli täysin rauhallinen.  Pelosta ei ollut jälkeäkään hänen sanoissaan tai katseessaan, sillä hänen sydämessään ei ollut pelkoa.  Mutta hän ei luottanut siihen, että hänellä oli kaikkivoipa voima.  Ei hän nukkunut kaikessa rauhassa siksi, että oli 'Mestari maan, meren, taivahan.'  Sen voi man hän oli pannut syrjään, ja hän sanookin:  'En minä itsestäni voi mitään tehdä' (Joh. 5:30).  Hän luotti Isänsä voimaan.  Jeesus lepäsi uskossa, uskossa Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon, ja sen sanan voima, joka tyynnytti myrskyn, oli Jumalan voima." (Alfa ja omega, osa 4, s 288.)

Ellen White jatkaa haastamalla meidät luottamaan Herraamme samalla tavalla:  "Niin kuin Jeesus uskossa luotti Isänsä huolenpitoon, niin meidänkin tulee luottaa Vapahtajamme huolenpitoon.  Jos opetuslapset olisivat luottaneet häneen, he olisivat pysyneet rauhallisina.  Heidän pelkonsa vaaran hetkellä paljasti heidän epäuskonsa.  Yrittäessään pelastaa itsensä he unohtivat Jeesuksen, ja vasta kun he itseluottamuksensa pettäessä kääntyivät hänen puoleensa, hän saattoi antaa heille apuaan!

"Kuinka usein me saammekaan kokea samaa kuin opetuslapset.  Kun kiusausten myrskyt nousevat ja välkkyvät salamat leimahtelevat ja kun laineet lyövät ylitsemme, me taistelemme myrskyssä yksin ja unohdamme, että on eräs, joka voi autta meitä.  Me luotamme omiin voimiimme, kunnes menetämme kaiken toivomme ja olemme valmiit joutumaan perikatoon.  Silloin muistamme Jeesuksen, ja jos pyydämme häntä pelastamaan meitä, emme huuda turhaan.--- Jos Vapahtaja asuu sydämessämme, meidän ei koskaan tarvitse pelätä, olimmepa sitten maalla tai merellä.  Elävä usko Lunastajaan tyynnyttää elämän meren ja vapauttaa meidän vaarasta sillä tavalla, jonka hän tietää parhaimmaksi."  ( Alfa ja omega, osa 4, s. 288.)

                                                                      40 Päivää  ( s. 115,116)
                                                                       Dennis Smith

Jumalan läsnäolo

Kristillisessä elämässäsi tulee hetkiä, jolloin et tunne Jumalan läsnäoloa.  Mutta hän on lähelläsi.  Tulee aikoja, jolloin et tunne Jeesuksen rakastavan sinua.  Mutta hän rakastaa.  Tulee aikoja, jolloin tunnet itsesi yksinäiseksi ja hylätyksi.  Mutta hän on kanssasi joka päivä elämäsi loppuun saakka.

Kristitty joutuu usein päivittäin toteamaan, ettei hänestä tunnu kovin hyvältä.  Kenties heräät aamulla tuntematta lainkaan halua nousta vuoteesta viettämään hiljaista hetkeä Kristuksen elämää muistellen.  Ehkä sinulla ei ole mitään halua yrittää tosissasi kommunikoida Jumalan kanssa.

Asiaa valaisee kertomus miehestä, joka eksyi lumimyrskyssä ja yritti päästä turvaan.  Häntä paleli niin hirvittävästi, ettei hän uskonut selviytyvänsä.  Äkkiä hänen ei enää ollutkaan niin kylmä.  Häntä väsytti, ja hän halusi käydä pitkälleen houkuttelevan pehmeään lumeen ja nukahtaa.  Mutta hän tiesi, mitä se merkitsi!  Niin hän kielsi tunteensa ja jatko sitkeästi eteenpäin, kunnes pääsi turvaan.

Sinä heräät aamulla.  Kuudet koputuksen sydämesi ovelta.  Mutta tyyny on pehmeä, vuode lämmin, ja tunnet kiusausta nukahtaa uudestaan.  Mutta tiedät, mitä se merkitsee!  Ehkä olet kokenut sen jo liian monta kertaa.  Niin kiellät tunteesi.  Nouset ylös ja ryhdyt kommunikoimaan Jumalan kanssa, sillä se on menestyksekkään kristillisen elämän salaisuus.  Ja niin suhteesi Jumalaan pysyy elinvoimaisena.

Avioliitossa ja hengellisessä elämässä sinun on pakko kommunikoida, sanoivat tunteesi mitä tahansa.  Kun tunteistasi riippumatta käytät sitkeästi aikaa kommunikaatioon, tulet kenties huomaamaan, että sinusta alkaakin äkkiä tuntua paremmalta.

                                                         Minä, Sinä ja Hän Puhumme rakkaudesta   (s. 86,87)
                                                         Morris L. Venden

Varjot lankeavat

Jo ennen ihmiseksi tuloaan Kristus näki alusta loppuun sen tien, joka hänen oli kuljettava pelastaakseen sen,mikä oli kadonnut.  Jokainen sydäntä viiltävä tuska, jokainen hänen kohdistuva loukkaus, jokainen eteen tuleva koettelemus oli avoinna hänen katseelleen jo ennen kuin hän pani syrjään kruununsa ja kuninkaallisen viitansa ja astui alas valtaistuimelta verhotakseen jumaluutensa ihmisyydellä.  Hän tiesi tuskan, joka kohtaisi häntä, ja silti hän sanoi:  "Nyt olen tullut, Herra.  Kirjaan on kirjoitettu, mitä minun pitää tehdä.  Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. 40:8,9).

Työtä ja uhrauksia täynnä olevan elämänsä aikana häntä piristi ajatus siitä, että antamalla henkensä hän saisi maailman jälleen uskolliseksi Jumalalle.  Vaikka hänen oli ensin saatava verikaste, vaikka maailman synnit painaisivat hänen viatonta sieluaan, vaikka sanomattoman ahdistuksen varjo peittäisi hänet, niin edessään olevan ilon tähden hän valitsi ristin kärsimykset.

Lähellä oli aika, jolloin hänen valitsemansa työtoverit joutuisivat näkemään rakkaan Opettajansa riippumassa Golgatan ristillä.  Pian hän joutuisi jättämään heidät maailmaan ilman näkyvän läsnäolonsa lohtua.  katkera viha ja epäusko synnyttäisivät vainoja, ja hän halusi valmistaa heidät kohtaamaan vastoinkäymistä.

Jeesus ja opetuslapset olivat nyt tulleet erääseen kylään lähellä Filippoksen Kesareaa.  He olivat Galilean takana alueella, jossa palveltiin epäjumalia.  Heidän ympärillään näkyi erilaisia taikauskon muotoja, jotka olivat yleisiä kaikkialla maailmassa.  Jeesus toivoi, että näiden asioiden näkeminen herättäisi opetuslapset tuntemaan vastuunsa pakanoista.

Hän aikoikertoa heille häntä odottavista kärsimyksistä.  Mutta ensin hän rukoili, että heidän sydämensä olisi valmis ottamaan vastaan hänen sanansa.  Hän ei heti tilaissut sitä, mitä hän halusi dertoa, vaan antoi heille tilaisuuden tunnustaa uskonsa häneen.  Hän kysyi:  "Kuka Ihmisen Poika on?  Mitä ihmiset hänestä sanovat?"

Murheellisina opetuslapset tunnustivat, ettei Israel ollut tuntenut Messiataan.  Betsaidassa väkijoukko oli halunnut julistaa hänet Israelin kuninkaaksi.  Monet olivat valmiit pitämään häntä profeettana, mutta eivät uskoneet, että hän oli Messias.

Jeesus teki nyt toisen kysymyksen, joka koski opetuslapsia itseään:  "Kuka minä teidän mielestänne olen?"  Pietari vastasi:  "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."

                                                                   Rakkaudella Isältä  (s. 306, 307)
                                                                   Ellen G. White 

Kuka on lähimmäiseni

Juutalaisten keskuudessa kysymys:  "Kuka on lähimmäiseni?"  aiheutti loputonta väittelyä.  Pakanoista ja samarialaisista heillä ei ollut mitään epäselvyyttä.  Nämä olivat muukalaisia ja vihollisia.  Mutta miten tämä kysymys ratkaistaisiin heidän omassa kansakunnassaan ja sen ei yhteiskuntaluokissa?  Ketä tuli papin, rabbiinin ja vanhimman pitää lähimmäisenään?  Hehän puhdistautuivat kaiken aikaa monenlaisilla muotomenoilla.  Yhteys tietämättömään ja välinpitämättömään kansaan aiheutti heidän opetuksensa mukaan vaivalloisesti poistettavaa epäpuhtautta.  Oliko heidän nyt pidettävä näitä  "saastaisia"  lähimmäsinään?  Tähän kysymykseen Kristus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta.  Hän osoitti, ettei lähimmäinen tarkoita vain meidän kirkkoomme tai uskoomme kuuluvaa.  Rotu-, väritai luokkaeroilla ei tässä yhteydessä liioin ole mitään merkitystä.  Lähimmäisemme on jokainen, joka tarvitsee apuamme.  Lähimmäisemme on jokainen, jota sielunvihollinen on haavoittanut ja runnellut.  Lähimmäisemme on jokainen, joka on Jumalan omaisuutta.

Vertauksen laupiaasta samarialaisesta herätti kysymys, jonka muuan lainoppinut esitti Kristukselle.   Vapahtajan opettaessa "eräs lainoppinut esitti nousi ja kysyi kiusaten häntä:  'Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?'"  Fariseukset olivat kehottaneet lainoppinutta esittämään tämän kysymyksen toivoen siten saavansa Kristuksen sanoistaan kiinni ja he odottivat jännittyneinä  hänen vastaustaan.  Mutta Vapahtaja ei antautunut väittelyyn.  Hän pyysi vastausta kysyjältä itseltään.  "Mitä laissa on kirjoitettuna?"  hän kysyi.  "Kuinkas luet?"  Juutalaiset syyttivät yhä Jeesusta Siinailla annetun lain väheksymisestä, mutta nyt hän siirsi kysymyksen pelastuksesta koskemaan Jumalan käskyjen pitämistä.  Lainoppinut vastasi:  "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."  "Oikein vastasit", sanoi Kristus,  "tee se, niin sinä saat elää."

Fariseusten asenne ja teot eivät tyydyttäneet lainoppinutta.  Hän oli tutkinut kirjoituksia oppiakseen niiden todellisen merkityksen.  Hän oli todella kiinnostunut asiasta ja kysyi vilpittömästi:  "Mitä minun pitää tekemän?"  Esittäessään vastauksessaan lain vaatimukset hän sivuutti kokonaan pyhiä toimituksia ja menoja koskevat säädökset.  Mäille hän ei vaatinutkaan mitään merkitystä, vaan esitti ne kaksi suurta periaatetta, joista  " riippuu kaikki laki ja profeetat"  (Matt. 22:40).  Kiittämällä vastusta oikeaksi Vapahtaja pääsi edulliseen asemaan rabbiinien suhteen.  Eivätkä he voineet tuomita häntä siitä, että hän hyväksyi lain selittäjän lausunnon.

"Tee se, niin sinä saat elää",  Kristus sanoi, Hän opetti aina lakia jumalallisena kokonaisuutena ja osoitti, että on mahdotonta pitää yhtä käskyä ja rikkoa toista, koska siinä kauttaaltaan vallitsee sama periaate.  Ihmisen kohtalon ratkaisee se, miten kuuliaisesti hän noudatta koko lakia.

Kristus tiesi, ettei kukaan voi pitää lakia omassa voimassaan. Hän halusi saada lainoppineen tutkimaan estistä tarkemmin ja syvemmin, jotta hän löytäisi totuuden.  Vain Kristuksen ansion ja armon turvin voimme pitää lain.  Uskomalla syntien sovitukseen langennut ihminen saattaa rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään ja lähimmäistään niin kuin itseään.

                                                                                   Kristuksen vertaukset  (s.278, 279)
                                                                                   Ellen G. White

Palvelkaamme Jeesuksen tavoin

Kapernaumin kaupungissa oli masentunut, alakuloinen ja avuton invalidi.  Hän oli joutunut epätoivoon ja menettänyt kaiken paranemisen toivonsa.  Täynnä katkeraa katumusta hän tiesi sairautensa olevan synnin seurausta. Hän oli surullinen tapaus; sairas niin fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti kuin hengellisestikin.  Hän oli toivonut saavansa jonkinlaista apua hengellisltä johtajilta, mutta nämä murskasivat hänen toiveensa kylmästi hulistamalla hänet parantumattomaksi.  Avuttomana ja lannistuneena hän kärsi päivästä toiseen kivun ja katumuksen kourissa.

Sitten hän kuuli Jeesuksesta.  Hän kuuli, että toiset, yhtä syntiset ja avuttomat kuin hän, olivat parantuneet.  Hänen ystävänsä sanoivat, että hänet pitäisi kantaa Jeesuksen luo, mutta hän menetti toivonsa muistaessaan, kuinka synti oli aiheuttanut hänen sairautensa.  Kaikkein eniten hän kaipasi helpotusta synnin taakasta.  Hän halusi tavata Jeesuksen ja saada vakuutuksen anteeksiannosta.  Aikaa ei ollut yhtään hukattavana - hänen ruumiinsa oli alkanut jo mädäntyä.  Hän pyysi ystäviään kantamaan hänet Jeesuksen luo, ja nämä auttoivat mielellään (ks. Mark. 2:3).  Kuinka tärkeitä ovatkaan hengellisesti ajattelevat ystävät. jotka auttavat meitä näkemään Jeesuksen!

Kun miehet saapuvat Pietarin kotiin, missä Jeesus on opettamassa, he kohtaavat suuren haasteen:  väkijoukko on niin sankka, että he eivät pysty edes kuulemaan Jeesuksen ääntä.  Monta kertaa he yrittävät työntyä väkijoukon läpi, mutta turhaan.