Juutalaisten keskuudessa kysymys: "Kuka on lähimmäiseni?" aiheutti loputonta väittelyä. Pakanoista ja samarialaisista heillä ei ollut mitään epäselvyyttä. Nämä olivat muukalaisia ja vihollisia. Mutta miten tämä kysymys ratkaistaisiin heidän omassa kansakunnassaan ja sen ei yhteiskuntaluokissa? Ketä tuli papin, rabbiinin ja vanhimman pitää lähimmäisenään? Hehän puhdistautuivat kaiken aikaa monenlaisilla muotomenoilla. Yhteys tietämättömään ja välinpitämättömään kansaan aiheutti heidän opetuksensa mukaan vaivalloisesti poistettavaa epäpuhtautta. Oliko heidän nyt pidettävä näitä "saastaisia" lähimmäsinään? Tähän kysymykseen Kristus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Hän osoitti, ettei lähimmäinen tarkoita vain meidän kirkkoomme tai uskoomme kuuluvaa. Rotu-, väritai luokkaeroilla ei tässä yhteydessä liioin ole mitään merkitystä. Lähimmäisemme on jokainen, joka tarvitsee apuamme. Lähimmäisemme on jokainen, jota sielunvihollinen on haavoittanut ja runnellut. Lähimmäisemme on jokainen, joka on Jumalan omaisuutta.
Vertauksen laupiaasta samarialaisesta herätti kysymys, jonka muuan lainoppinut esitti Kristukselle. Vapahtajan opettaessa "eräs lainoppinut esitti nousi ja kysyi kiusaten häntä: 'Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?'" Fariseukset olivat kehottaneet lainoppinutta esittämään tämän kysymyksen toivoen siten saavansa Kristuksen sanoistaan kiinni ja he odottivat jännittyneinä hänen vastaustaan. Mutta Vapahtaja ei antautunut väittelyyn. Hän pyysi vastausta kysyjältä itseltään. "Mitä laissa on kirjoitettuna?" hän kysyi. "Kuinkas luet?" Juutalaiset syyttivät yhä Jeesusta Siinailla annetun lain väheksymisestä, mutta nyt hän siirsi kysymyksen pelastuksesta koskemaan Jumalan käskyjen pitämistä. Lainoppinut vastasi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." "Oikein vastasit", sanoi Kristus, "tee se, niin sinä saat elää."
Fariseusten asenne ja teot eivät tyydyttäneet lainoppinutta. Hän oli tutkinut kirjoituksia oppiakseen niiden todellisen merkityksen. Hän oli todella kiinnostunut asiasta ja kysyi vilpittömästi: "Mitä minun pitää tekemän?" Esittäessään vastauksessaan lain vaatimukset hän sivuutti kokonaan pyhiä toimituksia ja menoja koskevat säädökset. Mäille hän ei vaatinutkaan mitään merkitystä, vaan esitti ne kaksi suurta periaatetta, joista " riippuu kaikki laki ja profeetat" (Matt. 22:40). Kiittämällä vastusta oikeaksi Vapahtaja pääsi edulliseen asemaan rabbiinien suhteen. Eivätkä he voineet tuomita häntä siitä, että hän hyväksyi lain selittäjän lausunnon.
"Tee se, niin sinä saat elää", Kristus sanoi, Hän opetti aina lakia jumalallisena kokonaisuutena ja osoitti, että on mahdotonta pitää yhtä käskyä ja rikkoa toista, koska siinä kauttaaltaan vallitsee sama periaate. Ihmisen kohtalon ratkaisee se, miten kuuliaisesti hän noudatta koko lakia.
Kristus tiesi, ettei kukaan voi pitää lakia omassa voimassaan. Hän halusi saada lainoppineen tutkimaan estistä tarkemmin ja syvemmin, jotta hän löytäisi totuuden. Vain Kristuksen ansion ja armon turvin voimme pitää lain. Uskomalla syntien sovitukseen langennut ihminen saattaa rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään ja lähimmäistään niin kuin itseään.
Kristuksen vertaukset (s.278, 279)
Ellen G. White
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti