Kapernaumin kaupungissa oli masentunut, alakuloinen ja avuton invalidi. Hän oli joutunut epätoivoon ja menettänyt kaiken paranemisen toivonsa. Täynnä katkeraa katumusta hän tiesi sairautensa olevan synnin seurausta. Hän oli surullinen tapaus; sairas niin fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti kuin hengellisestikin. Hän oli toivonut saavansa jonkinlaista apua hengellisltä johtajilta, mutta nämä murskasivat hänen toiveensa kylmästi hulistamalla hänet parantumattomaksi. Avuttomana ja lannistuneena hän kärsi päivästä toiseen kivun ja katumuksen kourissa.
Sitten hän kuuli Jeesuksesta. Hän kuuli, että toiset, yhtä syntiset ja avuttomat kuin hän, olivat parantuneet. Hänen ystävänsä sanoivat, että hänet pitäisi kantaa Jeesuksen luo, mutta hän menetti toivonsa muistaessaan, kuinka synti oli aiheuttanut hänen sairautensa. Kaikkein eniten hän kaipasi helpotusta synnin taakasta. Hän halusi tavata Jeesuksen ja saada vakuutuksen anteeksiannosta. Aikaa ei ollut yhtään hukattavana - hänen ruumiinsa oli alkanut jo mädäntyä. Hän pyysi ystäviään kantamaan hänet Jeesuksen luo, ja nämä auttoivat mielellään (ks. Mark. 2:3). Kuinka tärkeitä ovatkaan hengellisesti ajattelevat ystävät. jotka auttavat meitä näkemään Jeesuksen!
Kun miehet saapuvat Pietarin kotiin, missä Jeesus on opettamassa, he kohtaavat suuren haasteen: väkijoukko on niin sankka, että he eivät pysty edes kuulemaan Jeesuksen ääntä. Monta kertaa he yrittävät työntyä väkijoukon läpi, mutta turhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti