Joulukuun 25. päivän omaksuminen Kristuksen syntymäjuhlaksi on kenties kaikkein selvin esimerkki auringonpalvonnan vaikutuksesta kristittyjen liturgiseen kalenteriin. On tunnettu tosiasia, että Voitamattoman Auringon syntymäivää (die natalis Solis Invicti) vietettiin tuona päivänä. Tunnustavatko kristilliset lähteet avoimesti, että tuo päivämäärä lainattiin pakanallisista juhlallisuuksista? Ilmeisestikään eivät. Jos olisi avoimesti myönnetty pakanallisen juhlan lainaaminen, vaikkakin sen merkitys oli uudelleen tulkittu, se olisi voitu katsoa avoimeksi uskon kieltämiseksi. Tätä isät halusivat välttää. Esimerkiksi Augustinus ja Leo Suuri nuhtelivat voimakkaasti niitä kristittyjä, jotka houluna palvoivat aurinkoa ennemmin kuin Kristuksen synytymää. On sen vuoksi hyvä pitää mielessä, että tutkitaessa aurinkokulttien vaikutusta kristilliseen liturgiaan voimme toivoa löytävämme korkeintaan epäsuoria yhtymäkohtia. Tämä koskee paitsi joulun ajankohtaa yhtä hyvin myös sunnuntaita.
Vain harvat tutkijat myöntävät, että joulukuun 25. oli peräisin astronomis-allegorisista tarkasteluista. Joidenkin isien käsityksen mukaan sekä Kristuksen sikiäminen että hänen kärsimyksensä tapahtuivat kevätpäivän tasauksen aikana maaliskuun 25:nä. Kun tästä ajankohdasta laskettiin Marian raskaudenaikaa yhdeksän kuukautta eteenpäin, Kristuksen syntymän ajankohdaksi saatiin joulukuun 25. Cullman toteaa kuitenkin, että nämä laskelmat "tuskin ovat olleet lähtökohtina tälle ajankohdalle". Ne näyttävät edustavan pikemminkin a pasteriori -selitystä, joka on jälkeen päin kehitetty perusteluksi jo käytössä olevalle aikamäärälle ja tavalle. Suurin osa tutkijoista katsoo, kuten J.A. Jungmann huomautta, että "on tullut yhä selvemmäksi, että todellinen syy joulukuun 25. päivän valintaan oli voittamattoman auringon syntymäpäivä (die natalis Solis Invicti), pakanallinen juhla, jota vietettiin suurella loistolla noina päivä".
Sapatti ja sunnuntai (s. 193,194)
Bacchiocchi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti