Abrahamille annetut lupaukset täyttyvät kaikkille, jotka uskon kautta ottavat sovituksen vastaan, kuuluivatpa mihin kansaan tahansa. Näin toteutuu Abrahamille alunperin lausuttu lupaus: "Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikkille maailman kansoille." "Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on uskon. Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. -- Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (Gal.3:7, 8, 28,29).
Apostoli Paavali opettaa, että Abrahamille annettu lupaus maasta ei rajoittunut johonkin maaalueeseen Lähi-idässä, vaan käsitti koko maailman: "Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailma perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Hän on meidän kaikkien isä" (Room. 4:13,16).
Vaikka lupausta koko maailman kattavasta perinnöstä ei juuri noilla sanoin löydy Vanhasta testamentista, Paavalin innoitettu tulkinta uskovien pernnöstä on sopusoinnussa muiden pyhien kirjoitusten kanssa. Enkelin selitys Danielin näyssä viittaa Jumalan lasten maailmanlaajuiseen perintöön: "Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle" (Dan. 7:27).
Abraham itsekin ymmärsi saamansa lupauksen oikein, kuten Heprealaiskirjeessä kerrotaan: "Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Koska hän uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen. Abraham odotti sitä kaupunki, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt" (Hepr. 11:8-10)
Muutkin Vanhassa testamentissa mainitut uskon esikuvat ymmärsivät samoin, että Jumalan lupaama maa ei tarkoittanut mitään maallista valtakuntaa: "Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. He odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin" (Hepr. 11:13-16).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti