Erillään maailmasta

" En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta."  Joh. 17:15.

Monia kristiyiksi tunnustautuvia kuvaa mainiosti sellainen viiniköynnös, joka levittelee lonkeroitaan pitkin maata ja kiertää kärhiään tavoittamiensa juurien ja roskien ympärille.  Kaikkille sellaisille kuuluu sanoma:  "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra" (2 Kor. 6:17).  Kärhesi täytyy irtautua kaikesta maallisesta.  Sinun on mahdotonta pysyä puhtaana, jos liityt niihin, jotka ovat turmeltuneita.

Oi jospa nuoret käsittäisivät, että he voivat olla arvokkaita kasveja Herran puutarhassa.  Kiertykööt heidän kiintymyksensä hennot kärhet Jeesuksen ympärille, saamaan ravintoa hänestä.  Ja sen sijaan että rönsyilisitte pitkin maata, kääntäkää kasvonne kohti Vanhurskauden Aurinkoa tavoittaaksenne jumalallisia valonsäteitä.  Kasvakaa päivä päivältä hänen kaltaisuuteensa ja tulkaa osallisiksi hänen jumalallisesta luonnostaan, jotta voisitte kerren olla täydellisinä Jumalan paratiisissa.

Kiinnittälää sielunne lujasti iankaikkiseen Kallioon, sillä vain Kristuksessa on turvallista.

Elävässä uskossa tehty liitto Kristuksen kanssa on kestävä; jokaisen muun liiton on rikkouduttava.  Mutta tämä yhteys maksaa meille jotakin.  Siihen liittyy sekä tuskallista irrottautumista että kiinnittymistä.  Ylpeys, itsekkyys, turhamaisuus ja maailmallisuus synti kaikissa muodoissaan on voitettava, jos mielimme käydä liittoon Kristuksen kanssa.  Syynä siihen, että kristillinen elämä on monien mielestä niin valitettavan kovaa ja että he ovat niin epävakaita ja häilyviä, on se, että hellimistään epäjumalista.

Tahdommeko hyväksyä hänen Sanassaan esitetyn ehdon - eron maailmasta?  Pyhittäytymisemme Jumalalle täytyy olla elävä periaate, joka kytkeytyy elämään ja johtaa kieltäymykseen ja uhrautuvaisuuteen.  Sen täytyy olla kaiken ajattelumme perustana ja toimintamme herätteenä.  Tämä kohottaa meidät maailman yläpuolelle, eroon sen saastuttavasta vaikutuksesta.

                                                   Päivästä Päivään (s. 243)
                                                   Ellen G. White