Nykyään monet hylkäävät luomisen sapatin

 

 

   Nykyään monet hylkäävät luomisen sapatin juutalaisena säädöksensä ja sanovat, että jos se olisi pidettävä, täytyisi myös sen rikkomiseen soveltaa kuolemanrangaistusta.  Mutta huomaamme jumalanpilkasta rangaistun samalla tavoin kuin sapatinrikkomisesta.  Olisiko meidän sen perusteella pidettävä myös kolmatta  käskyä vain juutalaisille kuuluvana?   Kuitenkin kuolemanrangaistusta koskeva lausuma soveltuu yhtä hyvin kolmanteen, viidenteen ja itse asiassa melkein jokaiseen kymmenestä käskystä yhtä hyvin kuin neljäateen.  Vaikkei Jumala nyt langettaisikaan lakinsa rikkomisesta ajallisia rangaistuksia, hänen sanansa julistaa kuitenkin, että synnin palkka on kuolema.  Ja lopullisella tuomiolla havaitaan, että kuolema on niiden osa, jotka rikkovat hänen pyhiä käskyjään.
     Mannan ihme muistutti kansaa erämaassa koko neljänkymmenen vuoden ajan sapatin pyhästä velvoituksesta.  Mutta sekään ei tehnyt heitä kuuliaisiksi.  Joskaan he eivät tohtineet rikkoa sitä yhtä avoimesti ja julkeasti kuin ne, joita oli rnagaistu muillekin varoitukseksi, oltiin neljännen käskyn noudattamisessa yhtä kaikki varsin leväperäisiä.  Profeettansa välityksellä Jumala lausuu:  "Minun sapattini he kovin rikkoivat"  (Hes.  20:13.24).  Ja tämä mainitaan yhdeksi niistä syistä, jotka estivät vanhaa sukupolvea pääsemästä Luvattuun maahan.
     Kaadeksesta Israelin lapset olivat kääntyneet takaisin erämaahan; ja erämaanvaelluksensa lopussa he, "koko seurakunta, tulivat Siinin erämaahan ensimmäisenä kuukautena, ja kansa asettui Kaadekseen" (4 Moos. 20:1).
     "Siellä Mirjam kuoli, ja hänet haudattiin sinne,"  Punaisen meren rantamilta lähdettiin Herran riemujuhlan merkeissä laulaen ja karkeloiden eliniän kestävälle vaellukselle, joka päättyi erämaan hautaan __ sen olivat saaneet kokea ne miljoonat, jotka suurin toivein olivat lähteneet Egyptistä.  Synti oli tempaissut heidän huuliltaan siunauksen maljan.  Painaisiko uusi sukupolvi tämän opetuksen mieleensä?
                                                            Alfa ja Omega 2 (s.13,14)