Alusta asti on ihmisillä ollut taipumus uskoa ja seurata ennen eläneitä Jumalan lähettiläitä, mutta kokonaan tai ainakin osittain hylätä oman aikansa Herran sanansaattajat. Näin tekivät seurakunnan johtajat ja paimenet Jeesuksen päivinä. (Matt. 23: 29, 30.) Varsinkin on vastustettu profeettoja - profetoimisen lahjaa. Sama vaara on tarjona näinä viimeisinä päivinäkin jäännöskansan keskuudessa.
Vaikka saamme kiittää olemassaolostamme kansana suurelta osalta profetoimisen lahjaa ja vaikka teoriassa sanomme olevamme kansa, jolla on "Jeesuksen todistus", so. "profetoimisen henki", emme kuitenkaan saarnaajina ja kansana ole kaikilta kohdiltaan yksimielisiä kyseiseen lahjaan nähden. Niistäkään, jotka pitävät sisar Whiten kirjoituksia innoitettuina, ei suuri osa niitä tunne ja he seuraavat niitä yhtä vähän kuin ne, jotka eivät usko niihin enempää kuin muihin hyviin uskonnollisiin kirjoihin. Tästä epäkohdasta profetian henki on sanonut:
"Seurakunta on lakannut seuraamasta Kristusta Johtajanaan, peräytyen alinomaa Egyptiä kohti. Ja siitä huolimatta vain harvat ovat huolestuneita ja hämmästyneitä hengellisen voiman puutteestaan. Epäilys, vieläpä epäusko Jumalan Hengen todistuksia kohtaan hapattaa seurakuntamme kaikkialla. Saatana tahtoo, että niin on. Saarnaajat, jotka julistavat itseään Kristuksen [sivu 338] sijasta, haluavat sitä. Todistuksia ei lueta eikä pidetä arvossa." (5 T 217).
Kysymys on tietenkin enemmän todistuksien seuraamisesta kuin niiden muodollisesta tunnustamisesta tai osittaisesta uskomisesta.
Pelkkä Todistuksiin uskominen ei ole kylliksi - sen ei oikeastaan tarvitse vielä merkitä mitään. Vasta sitten, kun tunnemme, mitä Todistukset opettavat ja uskomme niihin, so. Todistuksien sanomiin ja tottelemme niitä, ei vain joissakin kohdin, vaan kaikessa, voi sanoa meidän uskovan Todistuksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti