Alusta asti on ihmisillä ollut taipumus uskoa ja seurata ennen eläneitä Jumalan lähettiläitä, mutta kokonaan tai ainakin osittain hylätä oman aikansa Herran sanansaattajat. Näin tekivät seurakunnan johtajat ja paimenet Jeesuksen päivinä. (Matt. 23: 29, 30.) Varsinkin on vastustettu profeettoja - profetoimisen lahjaa. Sama vaara on tarjona näinä viimeisinä päivinäkin jäännöskansan keskuudessa.
Vaikka saamme kiittää olemassaolostamme kansana suurelta osalta profetoimisen lahjaa ja vaikka teoriassa sanomme olevamme kansa, jolla on "Jeesuksen todistus", so. "profetoimisen henki", emme kuitenkaan saarnaajina ja kansana ole kaikilta kohdiltaan yksimielisiä kyseiseen lahjaan nähden. Niistäkään, jotka pitävät sisar Whiten kirjoituksia innoitettuina, ei suuri osa niitä tunne ja he seuraavat niitä yhtä vähän kuin ne, jotka eivät usko niihin enempää kuin muihin hyviin uskonnollisiin kirjoihin. Tästä epäkohdasta profetian henki on sanonut:
"Seurakunta on lakannut seuraamasta Kristusta Johtajanaan, peräytyen alinomaa Egyptiä kohti. Ja siitä huolimatta vain harvat ovat huolestuneita ja hämmästyneitä hengellisen voiman puutteestaan. Epäilys, vieläpä epäusko Jumalan Hengen todistuksia kohtaan hapattaa seurakuntamme kaikkialla. Saatana tahtoo, että niin on. Saarnaajat, jotka julistavat itseään Kristuksen [sivu 338] sijasta, haluavat sitä. Todistuksia ei lueta eikä pidetä arvossa." (5 T 217).
Kysymys on tietenkin enemmän todistuksien seuraamisesta kuin niiden muodollisesta tunnustamisesta tai osittaisesta uskomisesta.
Pelkkä Todistuksiin uskominen ei ole kylliksi - sen ei oikeastaan tarvitse vielä merkitä mitään. Vasta sitten, kun tunnemme, mitä Todistukset opettavat ja uskomme niihin, so. Todistuksien sanomiin ja tottelemme niitä, ei vain joissakin kohdin, vaan kaikessa, voi sanoa meidän uskovan Todistuksiin.
Moni sanoo uskovansa Raamattuun, mutta ei usko sitä, mitä se todellisuudessa opettaa. Papit ja teologit tunnustavat Raamatun, mutta eivät usko sen moniin tärkeimpiin totuuksiin eivätkä liioin tunne ja usko sen sanomaa ajallemme. Vieläpä he usein nousevat vastustamaan tätä sanomaa ja Raamatun selviä opetuksia. Sellainen on huonoa uskoa Raamattuun. Se on uskoa vain joihinkin Raamatun osiin.
Herran välikappaleita, jotka nuhtelevat muodissa olevista synneistä, ei tahdota kuulla. "Tämä henki on yhä enemmän lisääntyvä." (ST 561.)
Ne, jotka hylkäävät Vanhan ja Uuden Testamentin, tulevat hukkumaan. Samoin ei "jätetä pelastuvien joukkoon" niitäkään, jotka hylkäävät profetian hengen näinä viimeisinä päivinä, vaan he tulevat hukutettaviksi. Tahallinen jättäytyminen tietämättömyyteen profetian hengen välityksellä saatuihin opetuksiin ja sanomiin nähden johtaa samaan tulokseen. Jos Kaikkeuden Luoja, Kristus (Joh. 1:3; Hebr. 1:2) nöyryytti itsensä ja uskoi kaikki profeetalliset kirjoitukset, niin miksi emme me tekisi niin. Emmehän me ole suurempia kuin Hän. Sanoisikohan Hän meillekin, jos olisi nyt täällä: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!"
Joku saattanee sanoa: "Kyllä minä uskon profetian henkeen, mutta en niinkuin sinä." Olkoon niin, mutta jos se, mitä hän uskoo profetian hengeksi, ei johda häntä "pitämään Jumalan käskyjä" ja tietämään, että Jeesuksen Kristuksen todistus on [sivu 339] aina toimiva profetian henki, niin olisi parempi, että hän hylkäisi uskonsa ja omaksuisi toisen, tämän: "Joka sanoo: 'Minä tunnen Hänet', eikä pidä Hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä."
Ei siis riitä pelkästään sanoa: Minä uskon Todistuksiin. Minä rakastan ja luen niitä. Niitä tulee lukea, tutkia, tuntea, ymmärtää ja totella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti