Joulun ajankohta

Joulukuun 25.  päivän omaksuminen Kristuksen syntymäjuhlaksi on kenties kaikkein selvin esimerkki auringonpalvonnan vaikutuksesta kristittyjen liturgiseen kalenteriin.  On tunnettu tosiasia, että Voitamattoman Auringon syntymäivää (die natalis Solis Invicti) vietettiin tuona päivänä.  Tunnustavatko kristilliset lähteet avoimesti, että tuo päivämäärä lainattiin pakanallisista juhlallisuuksista?  Ilmeisestikään eivät.  Jos olisi avoimesti myönnetty pakanallisen juhlan lainaaminen, vaikkakin sen merkitys oli uudelleen tulkittu, se olisi voitu katsoa avoimeksi uskon kieltämiseksi.  Tätä isät halusivat välttää.  Esimerkiksi Augustinus ja Leo Suuri nuhtelivat voimakkaasti niitä kristittyjä, jotka houluna palvoivat aurinkoa ennemmin kuin Kristuksen synytymää.  On sen vuoksi hyvä pitää mielessä, että tutkitaessa aurinkokulttien vaikutusta kristilliseen liturgiaan voimme toivoa löytävämme korkeintaan epäsuoria yhtymäkohtia.  Tämä koskee paitsi joulun ajankohtaa yhtä hyvin myös sunnuntaita.

Vain harvat tutkijat myöntävät, että joulukuun 25. oli peräisin astronomis-allegorisista tarkasteluista.  Joidenkin isien käsityksen mukaan sekä Kristuksen sikiäminen että hänen kärsimyksensä tapahtuivat kevätpäivän tasauksen aikana maaliskuun 25:nä.  Kun tästä ajankohdasta laskettiin Marian raskaudenaikaa yhdeksän kuukautta eteenpäin, Kristuksen syntymän ajankohdaksi saatiin joulukuun 25. Cullman toteaa kuitenkin, että nämä laskelmat "tuskin ovat olleet lähtökohtina tälle ajankohdalle".  Ne näyttävät edustavan pikemminkin a pasteriori -selitystä, joka on jälkeen päin kehitetty perusteluksi jo käytössä olevalle aikamäärälle ja tavalle.  Suurin osa tutkijoista katsoo, kuten J.A. Jungmann huomautta, että "on tullut yhä selvemmäksi, että todellinen syy joulukuun 25. päivän valintaan oli voittamattoman auringon syntymäpäivä (die natalis Solis Invicti), pakanallinen juhla, jota vietettiin suurella loistolla noina päivä".

                                               Sapatti ja sunnuntai   (s. 193,194)
                                               Bacchiocchi

Huomaat kullan kuvaavan uskoa

Kun tutkit Raamatun ennustusten symboliikkaa, huomaat kullan kuvaavan uskoa ja rakkautta, valkeiden vaatteiden kuvaavan Kristuksen vanhurskautta ja silmävoiteen kuvaavan Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä.  Kun totisen todistajan neuvoa seurataan, penseä enemmistö katoaa.  Ihmiset tekevät ratkaisun, kun heille julistetaan sanomaa uskon, rakkauden, Kristuksen vanhurskauden ja Pyhän Hengen tarpeesta.  Ne, jotka noudattavat neuvoa, muuttuvat palaviksi, kun taas ne, jotka kieltäytyvät noudattamasta sitä, muuttuvat kylmiksi.

 Ne, jotka hyväksyvät neuvon, avaavat oven hänelle, joka kolkuttaa päästäkseen sisään.  He ryhtyvät seurustelemaan hänen kanssaan päivittäin tutkimalla hänen sanaansa ja rukoilemalla.  He myöntyvät hänen kuriinsa menettämättä silti luottamusta hänen rakkauteensa, sillä he tuntevat hänet henkilökohtaisesti.  Katsomalla häneen he muuttuvat hänen kuvansa kaltaisiksi.  Heistä tulee voittajia taivaan voimassa, kuten Jeesuskin voitti turvaamalla Isäänsä.

Kun sanomaa Jeesuksesta ja hänen vanhurskaudestaan julistetaan, penseät siirtyvät jommallekummalle puolelle.  Kun Jeesus saarnasi parannuksen sanomaa, koko kansakunta jakaantui.  Ne, jotka olivat tyytyväisiä omaan vanhurskauteensa, ristiinnaulitsivat hänet lopulta, kun taas ne, jotka ottivat vastaan hänen vanhurskautensa, olivat halukkaita seuraamaan häntä jopa kuolemaan saakka.

Apostoli Paavali saarnasi ristiinnaulittua Jeesusta, ja mihin tahansa hän menikin, seurauksena oli herätys tai mellakka.  Kukaan ei pysynyt samanlaisena.  Nykyäänkään kukaan ei voi pysyä samanlaisena, kun sanomaa Jeesuksesta ja hänen vanhurskaudestaan julistetaan.

Väitän sinun tietävän, mihin suuntaan sinä itse olet menossa.  Ehkä sinulla on myös käsitys siitä, mihin suuntaan puolisosi, perheesi ja ystäväsi ovat menossa.  Olemme vedenjakajalla, ja jokainen niin seurakunnan sisällä kuin ulkopuolellakin tuntee joko kasvavaa tai vähenevää mielenkiintoa Jumalaa ja Kristuksen evankeliumia kohtaan.  Näin tapahtuu maailmassa; näin tapahtuu seurakunnassa.  Pian jokainen ihminen on tehnyt valinnan, joka ratkaisee hänen ikuisen kohtalonsa.

Mitä sinä ajattelet sydämessäsi?  Armon ovi on yhä auki, eikä mikään voi estää sinua ottamasta vastaan pelastusta, paitsi oma valintasi.

Etkö haluaisi avata oven hänelle, joka kolkuttaa?  Kutsu hänet sisään luoksesi, ei vain tänään vaan joka päivä, kunnes näet hänet kasvoista kasvoihin.

                                                        Minä, Sinä ja Hän  Puhumme rakkaudesta (s. 39-41)

Ristin ilosanoma

"Paljas risti on kristinuskon tunnetuin vertauskuva.  Se kuvaa syntien sovitusta ja muistuttaa samalla, ettei Kristus jäänyt ristille.  Hänet haudattiin ja hän nousi kuolleista.  Tyhjä risti kirkossa palauttaa mieleemme, että Jeesus on seurakuntansa keskellä jatkuvasti läsnäoleva elävä Herra"

Maassa, jossa suuri enemmistö kuulu kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin, puhe rististä tuntuu ehkä joskus liiankin tutulta.  Kun haluamme paneutua syvemmälle ristin sanomaan, silloin on parasta lukea Raamatusta, mitä Jeesuksen risti ja hänen ristinkuolemansa todella merkitsee?  Niin tahdommekin nyt tehdä.

Evankeliumun ydin
Katso nyt kanssani muutamaa Uuden testamentin kohtaa, joista ensimmäinen on Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille, sen 15. luvun alussa:  "Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille.  Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi.  Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:  --Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu--."

Tässä apostoli palautta mieleemme evankeliumin, ilosanoman, ytimen:  "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi."  Tämä yksinkertainen, vain viisi sanaa sisältävä lause osoittaa, että Jeesuksenkin risti oli rikollisen rangaistuksen paikka.  Mutta Jeesuksen risti ei kuollut rikollinen omien rikkomustensa tähden, vaan sillä ristillä viaton, synnitön, kuoli syntisten tähden. 

Tuossa apostolin lausumassa hyvässä uutisessa saamme alleviivata sanan meidän.  "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi."  Hän kuoli sinun syntiesi vuoksi ja minun syntieni vuoksi.  Tästä syystä mekin voimme Paavalin tavoin kerskailla Kristuksen rististä.  Ristillä me ikään kuin vaihdamme paikkaa Kristuksen kanssa.  Kristus oli meidän sijastamme ristillä kärsimässä meille kuuluvan rangaistuksen.  Mutta nyt kun rangaistus on kärsitty, me olemme vapaat tuomiosta ikään kuin itse olisimme sovittaneet rikoksemme.

Kutsu kääntymykseen

Aamos julisti omansa aikanaan, mitä kansalle tapahtuisi, ellei  se  tekisi parannusta  (  Aam.1:3-8).
Hän  luettelee kaikkien niiden  seutujen ja muiden nimet, jotka ovat syyllistyneet raskaisiin rikkomuksiin.  Aamoksen kautta JUmala muistuttaa, mikä on synnin palkka.
Kirjansa neljännessä luvussa Aamos julistaa sanoman kansaa kohtaavasta rangaistuksesta ja kurjuudesta, mikäli se ei tee parannusta. Kuudennessa luvussa hän tuomitsee elämäntavan, joka perustuu omaisuuden karttamiseen. Kansa oli täysin suistunut raiteiltaan sen suhteen, mikä oli Jumalan tahto heihin nähden. Vain näennäinen rikkaus ja näennäinen turvallisuus vallitsevat.  Aamos sanoo, että moninen elämänmeno tulee päättymään kauhuun ( Aam. 1:6-14).  Aamos ei ole suosittu. Eihän kukaan. halua kuulla elävänsä väärällä tavalla.  Aamosta kielletään profetoimasta. Kuningas Jerobe, ei halunnut kuulla onnettomuusprofetioita, joten Aamos passitetaan Juudean puolelle. Siellä häm jatkaa profetoimistaan.  Aamoksen mehevä kielenkäyttö säilyy muuttumattomana, mutta lopuksi hän ilmoittaa, mitä puhdistuksen jälkeen on tapahtuva. Kansa on saava hyvityksen, sillä Jumala pitää huolen niistä, jotka tekevät parannuksen ja kääntyvät hänen puoleensa
(  Aam. 9:11-15).

Maailmanmielisyyden ansa

Viimeisenä palkanmaksupäivänä on käyvä ilmi, että Jumala tuntee jokaisen ihmisen nimeltä.  Elämämme jokaiselle teolle löytyy näkymätön todistaja,  "Minä tiedän sinun tekosi", sanoo hän, "joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä" (Ilm.2:1).  Laiminlyödyt tilaisuudet tulevat ilmi.  Nähdään, miten väsymättömästi Hyvä Paimen on ponnistellut etsien mutkaisilla poluilla harhailevia ihmislapsia palauttaakseen heidät rauhan ja turvallisuuden poluille.  Kerta toisensa jälkeen Jumala on kutsunut huvittelunhaluisia, yhä uudelleenhän on antanut valonsa loistaa heidän tielleen, jotta he näkisivät, missä vaarassa ovat, ja pakenisivat turvaan.  Mutta he jatkavat leikinlaskuaan ja ilveilyään edetessään laveaa tietä, kunnes lopulta heidän koetusaikansa on päättynyt.  Jumalan tiet ovat vanhurskaat ja kaikille yhdenmukaiset, ja kun tuomio langetetaan köykäsiksi havaituille, jokainen suu tukitaan.

Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle, "sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä" (Ro0m. 14:23).  Pelkkä opinkappaleiden tunnustaminen ei riitä.  Tarvitaan rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, joka puhdistaa sydämen.  Nöyryys, sävyisyys ja kuuliaisuus eivät ole uskoa; ne ovat uskon seurauksia, sen hedelmiä.  Näitä avuja teidän on kuitenkin tavoiteltava opiskellessanne Kristuksen koulussa.  Te ette tunne taivaan ajatuksia ja periaatteita, ja sen kieli on melkein tuntematon teille kummallekin.  Jumalan Henki rukoilee edelleenkin puolestanne, mutta minulla on vakavia, tuskantäyteistä epäilyksiä siitä, tokko aiotte välittää siitä äänestä, joka on vedonnuta teihin jo vuosikausia.  Toivon teidän haluavan ottaa vaarin siitä ja tahtovan kääntyä ja elää.

Tuntuuko teistä liian suurelta uhraukselta arvottoman oman minänne antaminen Jeesukselle?  Aiotteko mieluummin valita synnin ja kuoleman toivottoman orjuuden, kuin erota maailmasta ja liittyä Kristukseen rakkauden siteillä?  Jeesus elää joka päivä rukoillakseen meidän puolestamme.  Tämän tietoisuuden tulisi joka päivä täyttää sydämemme kiitollisuudella.  Joka tuntee syyllisyytensä ja avuttomuutensa, voi tulla sellaisena kuin hän on vastaanottamaan Jumalan siunauksen.  Lupaus kuuluu hänelle, jos hän uskossa tarttuu siihen.  Mutta se, joka pitää itseään rikkaana, kunnioitettavana, vanhurskaana, joka katselee asioita maailman kannalta, joka sanoo pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi, ei voi pyytää eikä vastaanottaa mitään, koska hän ei tunne tarvitsevansa mitään.  Hänen täytyy kääntyä tyhjänä pois, koska hän tuntee itsensä yltäkylläiseksi.

Jos olisitte todella huolissanne omasta sielustanne ja etsisitte Jumalaa tosissanne, te löytäisitte hänet; mutta hän ei hyväksy puolisydämistä parannusta.  Jos tahdotte luopua synneistänne, hän on alati valmis antamaan anteeksi.  Tahdotteko juuri nyt antautua hänelle?  Tahdotteko luoda silmäyksen Golgatalle ja kysyä:  "Antoiko Jeesus tämän uhrin minun puolestani?    Kärsikö hän alennusta, pilkkaa, häväistystä ja kärsikö hän julman ristinkuoleman pelastaakseen minut syyllisyyden kärsimyksistä ja epätoivon kauhuista ja antaakseen minulle sanomattoman onnen omassa valtakunnassaan?"  Katsokaa häneen, jonka syntinne ovat lävistäneet, ja tehkää päätös:  "Aion palvella Herraa koko elämäni ajan.  En aio enää veljeillä hänen vihollistensa kansaa.  En tahdo enää vaikutuksellani avustaa niitä, jotka kapinoivat hänen hallitustaan vastaan.  Kaikki, mikä minulla on , on liian vähän uhrattavaksi hänelle, joka on rakastanut minua niin paljon, että antoi henkensä minun puolestani -- koko jumalallisen minänsä näin syntisen ja erehtyväisen ihmisen puolesta."  Erottautukaa maailmasta, pysytelkää kokonaan Herran puolella ja viekää taistelu päätökseen asti, niin tulette saavuttamaan ihania voittoja. 

                                                       Todistusaarteita II  (s. 139, 140)
                                                        Ellen G. White

Perinnöksi koko maailma

Abrahamille annetut lupaukset täyttyvät kaikkille, jotka uskon kautta ottavat sovituksen vastaan, kuuluivatpa mihin kansaan tahansa.  Näin toteutuu Abrahamille alunperin lausuttu lupaus:  "Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikkille maailman kansoille."  "Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on uskon.  Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat.  Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. -- Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.  Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (Gal.3:7, 8, 28,29).

Apostoli Paavali opettaa, että Abrahamille annettu lupaus maasta ei rajoittunut johonkin maaalueeseen Lähi-idässä, vaan käsitti koko maailman:  "Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailma perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi.  Hän on meidän kaikkien isä" (Room. 4:13,16).

Vaikka lupausta koko maailman kattavasta perinnöstä ei juuri noilla sanoin löydy Vanhasta testamentista, Paavalin innoitettu tulkinta uskovien pernnöstä on sopusoinnussa muiden pyhien kirjoitusten kanssa.  Enkelin selitys Danielin näyssä viittaa Jumalan lasten maailmanlaajuiseen perintöön:  "Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle" (Dan. 7:27).

Abraham itsekin ymmärsi saamansa lupauksen oikein, kuten Heprealaiskirjeessä kerrotaan:  "Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi.  Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa.  Koska hän uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen.  Abraham odotti sitä kaupunki, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt" (Hepr. 11:8-10)

Muutkin Vanhassa testamentissa mainitut uskon esikuvat ymmärsivät samoin, että Jumalan lupaama maa ei tarkoittanut mitään maallista valtakuntaa:  "Uskovina nämä kaikki kuolivat.  Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.  He odottivat parempaa, taivaallista isänmaata.  Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin" (Hepr. 11:13-16).

Uusi liitto

Ensimmäinen ihminen, joka puhui uudesta liitosta, oli  Jeremia. Hän kirjoitti:  " Tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa." ( Jer.31:31.)  Jotkut ihmiset väittävät,että vanha liitto oli Vanhan testamentin juutalaisia varten, kun taas uusi liitto on uuden testamentin pakanoita varten.
Jumala kuitenkin sanoi, että hän tekisi uuden  liiton " Israelin kansan " ja " Juudan kansan " kanssa. Itse asiassa Raamattu ei puhu mistään siitä,että Jumala tekisi liiton pakanoiden kanssa. Sen sijaan pakanat oksastettiin siihen liittoon, jonka hän teki Israelin kanssa  ( Room.11:13-21).  Niinpä jokaisesta, joka halua pelastua, täytyy tulla hengellinen juutalainen.
Jumala sanoi,että tämä uusi liitto " ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin  kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta.   Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."   ( Jer.31:32,33.)
              
                 " Nykyaika  16/ 2014. s4 "