Jaakob sanoo, että " ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas" (3:17). Jos hän olisi nähnyt veljiensä käyttävän tupakkaa, eikö hän olisi sanonut sellaisesta tavasta, että se on "maallista, sielullista, riivaajien viisautta" (3:15)? Miten usein ovatkaan tällä kristillisellä valon aikakaudella niiden huulet, jotka lausuvat Kristuksen kalliin nimen, tupakan saastuttaman syljen tahrimat, ja heidän hengityksensä löyhkäävää. Totisesti sellaisen sielu, joka voi iloita sellaisesta saatasta, on turmeltunut. Kun olen tavannut miehiä, jotka väittävät omistavansa täydellisen pyhityksen mutta ovat tupakan orjia ja saastuttavat koko ympäristönsä, olen ajatellut: Minkälainen olisi taivas, jos siellä olisi tupakoitsijoita? Jumalan sana julistaa selvästi: "Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää (Ilm. 21:27). Miten voivat ne, jotka hellivät tuota saastaista tapaa, toivoa pääsevänsä sinne?
Jumalaa pelkääviksi tunnustautuvat miehet uhraavat ruumiinsa saatanan alttarilla ja suitsuttavat tupakalla hänen saatanalliselle majesteetilleen. Tuntuuko tämä lausuma ankaralta? On selvää, että tämä on uhri jollekin jumalalle. Koska Jumala on puhdas ja pyhä eikä hyväksy mitään saastaista, hän ei voi hyväksyä tätä kallista, saastaista ja epäpyhää uhria, ja sen vuoksi päättelemme, että saatana saa siitä kunnian.
Jeesus kuoli vapauttaakseen ihmisen saatanan vallasta, Hän tuli vapauttamaan meidät lunastusuhrinsa verellä. Ihminen, joka on tullut Jeesuksen Kristuksen omaisuudeksi ja jonka ruumis on Pyhän Hengen temppeli, ei salli turmiollisen tupakointitavan orjuuttaa itseään. Hänen voimansa kuuluvat Kristukselle, joka on ostanut hänet verellään. Hänen omaisuutensa kuuluu Herralle. Miten hän näin ollen voisi olla syytön, jos hän tuhlaisi joka päivä Herran hänelle uskomia varoja sellaisen luonnottoman halun tyydyttämiseen?
Suunnattomia rahamääriä tuhlataan vuosittain tuon himon tyydyttämiseen, ja samalla sielut kuolevat elämän sanan nälkään. Kristityt varastavat Jumalalta kymmenyksissä ja uhreissa, mutta uhraavat tupakoimalla turmelevien himojen alttarilla enemmän kuin antavat köyhille tai Jumalan työn edistämiseen. Ne, jotka ovat todella pyhitettyjä, voittavat jokaisen turmiollisen halun. Silloin kaikki varat, joita ei tarvita, viedään Herran varastoaittaan, ja kristityt ovat ensimmäisiä itsensä kieltämisessä, uhrautuvaisuudessa ja raittiudessa. Silloin he ovat maailman valona.
Armahdettu ja Pyhitetty (s. 32-34)
Ellen G. White
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti