Parhain Jumalalle

 Anna sydämesi, poikani, minulle!  Sananl, 23:26.

Jo lapsuudessamme olemme kuulleet, että Jumala rakastaa meitä ja että juuri hän antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme.  Ja tämän rakkauden me otamme vastaan vuodesta vuoteen pysähtymättä ajattelemaan, mitä Jumala odottaa ja toivoo meiltä.

Raamattu sanoo meille, että Jumala haluaa saada meidän sydämemme.  Saattaahan tuntua siltä, ettei se ole kovin paljon, sillä tuo sydän on epäpuhdas ja saastainen, heikko ja vilpillinen.  Mutta hän tahtoo saada sen, sillä sydämensä antaminen merkitsee rakkautensa, elämänsä antamista toisen käteen.  Jos rakastamme jotakuta ihmistä, tahdomme saada hänen sydämensä.  Vaikka hän antaisi meille kalliita lahjoja, ylhäisen nimen ja yllin kyllin rahaa, emme kuitenkaan tuntisi itseämme tyytyväisiksi.  Ja Jumala on rakastanut meitä iankaikkisella rakkaudella, sen tähden hän haluaa saada sydämemme, saada rakkautemme.

Mutta me annamme Jumalalle mieluummin mitä muuta tahansa, kunhan meidän vain ei tarvitse antaa itseämme.  Muistutamme suuresti tuota vanhaa intiaania, joka oli kuullut kerrottavan valkoisten Jumalasta ja päätti uhrata hänelle.  Hän rakensi alttarin ja sille hän asetti keihäänsä, jousensa ja nuolensa.  Lopuksi hän meni alas rantaan ja laahasi paikalle kanoottinsa.  Hän seisoi katsellen uhrialttaria, mutta se rauha, josta lähetyssaarnaaja oli puhunut, ei tullut.  Ihmeissään hän sanoi Näkymättömälle:  "Jumala, nyt minulla ei ole mitään enempää.  Sinä olet saanut jousen ja nuolet, keihään ja kanootin.  Nyt olen vain minä itse jäljellä.  Ja minä olen vanha, raihnainen ja ruma.  Vai minut itsenikö sinä tahdotkin?"  Sen sanottuaan hän ryömi ylös alttarille.  Ja rauha tuli.

Seurauksena rakkaudestamme on oman tahdon luovuttaminen.  Useimmille se merkitsee suurta uhria.  Germaaneista kerrotaan, että heillä eräässä paikassa muinaisen Germanian metsissä oli temppeli, jota kukaan ei saanut lähestyä, ennen kuin oli valmis antamaan jumalille kaikkein suurimman uhrin:  luopumaan vapaudestaan ja siten alistamaan tahtonsa jumalien tahtoon.  Sen ulkonaiseksi merkiksi mies, joka halusi käydä sisälle temppeliin, antoi sitoa kätensä selän taakse.

Moni kristittykin ajattelee, että oman tahdon luovuttaminen merkitsee sidottuja käsiä ja rajoitettua vapautta.  Itse asiassa on aivan päinvastoin.  Kristuksen vapauttama on todella vapaa.

                                                                     Rikas Elämä   (ss. 35,36)