Uskonelämässä on kysymys luottamisesta Jeesuksen lunastustekoon meidän puolestamme. Kertoessaan "uskon sankareista" heprealaiskirje määrittelee heidän uskonsa lujaksi luottamukseksi siihen, mitä toivotaan, ojentautumiseksi sitä kohden, mikä ei näy. (Hepr. 11:1). Uudemmassa raamatunkäännöksessä asia ilmaistaan toisin: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä".
Kukaan meistä ei varmaankaan halua jäädä pois taivaan ilosta ja riemusta. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, mitä Kristus sanoi taivaaseen pääsemisestä ja kadotukseen joutumisesta eli "sielun menettämisestä": "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kodotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan." (Joh.3:16-18.)
Länsimainen ajattelu on tehnyt Jeesukseen uskomisen ihmisjärjen varaiseksi, monimutkaiseksi aivotoiminnaksi. Mutta sitä se ei ole. Ihmisen on mahdotonta omalla järjellään ymmärtää hengellisiä asioita. Usein tehdäänkin se virhe, että perustetaan usko ihmisviisauteen eikä Jumalan voimaan. Apostoli Paavali piti evankeliumia julistaessaan erittäin tärkeänä, että ihmisen usko perustuu yksin Jumalan voimaan (1.Kor. 2:1-5). Usko Jeesukseen on Jumalan antamaa lahjauskoa, joka vastaanotetaan Pyhän Hengen välityksellä. Se ilmenee luottamisena Kristuksen pelastustekoon ja Jumalan sanaa (Room. 10:9-17).
Nykyaika ( Elokuu 2013 )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti