Ensimmäinen rakkaus

 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta." (Ilm. 2: 4, 5). Siirrymme välittömästi innoitettuun selitykseen:

"Minua on käsketty sanomaan, että nämä sanat soveltuvat seitsemännenpäivän adventistiseurakuntiin niiden nykyisessä tilassa. Jumalan rakkaus on kadotettu. Tämä merkitsee rakkauden puutetta toinen toisiinsa. Minää, minää, minää hellitään ja se pyrkii ylivaltaan. Kuinka kauan tätä jatkuu? Ellei tapahdu uutta kääntymystä, niin on pian oleva sellainen puute jumalisuudesta, että seurakunta on hedelmättömän viinipuun kaltainen. Sille on annettu suuri valo. Sillä on ollut runsaasti tilaisuuksia hedelmien kantamiseen, mutta itsekkyys on päästetty sisälle. Jumala sanoo: 'Minä työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta." (Review 25. 2.1902).

Esitämme toisenkin Raamatun kohdan: "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." (Matt. 24:12). Tämän jakeen johdosta sanoo profetian henki:

"Suuri osa kansamme jäsenistä on tässä mainitussa tilassa. Sen tähden, että pahuus rehoittaa, on monien rakkaus kylmentynyt. Vain harvoista voidaan sanoa: 'Te olette päivän lapsia; [sivu 76] emmekä ole yön emmekä pimeyden lapsia.' Sieluni on murheel?linen, kun näen niin suuren hengellisyyden puutteen keskuudessamme." (5 T 10).

"Saakoot tämänkaltaiset lausunnot tutkivina tunkeutua sydämiimme. Missä on sitä intoa ja rakkautta Jumalaan, jotka vastaavat sen totuuden suuruutta, johonka väitämme uskovamme? Maailman rakkaus ja jonkin helmasynnin helliminen ovat kääntäneet sydämet pois rukouksesta ja pyhien asioiden ajattelemisesta. Uskonnollisten muotomenojen harjoitusta jatketaan, mutta missä on rakkaus Jeesukseen? Hengellisyys on kuolemaisillaan. Onko tämä velttous, tämä surullinen rappiotila jatkuva? Annetaanko totuuden lampun lepattaa ja kokonaan sammua, koska sitä ei täytetä armon öljyllä? Toivoisin jokaisen saarnaajamme ja jokaisen työntekijämme näkevän tämän asian sellaisena kuin se on näytetty minulle. Oman arvon tunto ja itsekylläisyys tappavat hengellisen elämän. Omaa minää korotetaan ja siitä puhutaan. Oi, jos oma minä kuolisi!... Kun tämä ylpeä ja kerskaileva omahyväisyys ja tämä tyytyväinen itsevanhurskaus täyttää sielun, ei siellä ole tilaa Jeesukselle. Hänelle annetaan halvempi paikka, samalla kuin oma minä paisuu tärkeämmäksi ja täyttää koko sielun temppelin. .. Kun oma minä kätketään Kristukseen, ei sitä niin usein tuoda esille. Eikö meidän tulisi täyttää Jumalan Hengen vaatimukset? Eikö meidän tulisi ajatella enemmän käytännöllistä jumalisuutta ja vähemmän koneellista järjestystä?" (5 T 538).

"Efeson seurakunnan kokemusta leimasi alussa lapsenomainen yksinkertaisuus ja palava into. Siinä ilmeni elävää, harrasta ja sydämellistä rakkautta Kristukseen, sillä Hän oli aina läsnä heidän sydämissään. Jumalan ylistys oli heidän huulillaan ja heidän kiitollisuutensa oli sopusoinnussa taivaallisen perheen kiitollisuuden kanssa. Maailma tiesi, että he olivat olleet Jeesuksen kanssa. Syntiset ihmiset, katuvat, armahdetut, puhdistetut ja pyhitetyt nauttivat Jumalan yhteydestä Hänen Poikansa kautta. Uskovat hartaina vastaanottivat jokaisen Jumalan sanan ja noudattivat sitä. Täytettyinä rakkaudella Lunastajaansa heidän korkeimpana päämääränään oli voittaa sieluja [sivu 77] Hänelle .. . Seurakunnan jäsenet olivat yhtä ajatuksiltaan ja teoiltaan. Yhdistävänä siteenä oli rakkaus Kristukseen. He tavoittelivat yhä täydellisempää Kristuksen tuntemista. Heidän elämänsä säteili kirkkautta, lohdutusta, rohkaisua ja rauhaa. He kävivät katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksissaan, pitäen itsensä tahrattomina maailman saastasta. Tämän laiminlyöminen olisi ollut heidän näkemyksensä mukaan ristiriidassa heidän tunnustuksensa kanssa, heidän Lunastajansa kieltämistä." (6 T 421-422).

"Rakkauden ja uskon puute ovat ne suuret synnit, joihin Jumalan kansa on syyllistynyt." (3 T 475). "Kylmä, kovasydäminen farisealaisuus on päässyt valtaan monissa, jotka tunnustautuvat Jeesuksen seuraajiksi. Jeesuksen rakkaus on kuollut." (TM 352).

Näiden molempien raamatunkohtien johdosta, joita profetian henki sovelluttaa adventtikansaan, puhutaan monissa muissa Todistuksien paikoissa. Tässä yhteydessä rajoitumme vain edellä esitettyihin. Yhdymme seuraavaan toivomukseen, rukoillen sen toteutumista omalla ja monien muiden kohdalla: "Saakoon uudistuminen tämän ensimmäisen rakkauden palautumiseksi tapahtua." (5 T 612).

Apostolien ajan Efeson seurakunnasta sanoo muuan hengellinen kirjailija: "Jos Efesossa olisi tapahtunut tavallinen, inhimillinen 'piispantarkastus', niin varmaan tämä seurakunta olisi saanut mitä korkeimman kiitoksen." Niin, se olisi varmaan julistettu malliseurakunnaksi, niin suuret ja ilmeiset olivat sen kristilliset hyveet. Ihminen näkee vain ulkomuodon, mutta Herra katsoo sydämeen. Suurista ansioistaan huolimatta Efeson seurakunnalla oli niin suuri puute, että se teki tyhjäksi kaiken sen, mitä sillä oli myönteistä ja kiitettävää. Se oli menettänyt ensimmäisen rakkautensa. Kyseessä oli ensisijassa rakkaus Jumalaan ja Kristukseen - ei uskonveljiin ja yleinen ihmisrakkaus, vaikka sekin lienee siihen sisältynyt. Ensimmäinen rakkaus on siellä, missä on elävästi opittu tuntemaan Kristuksen kirkkaus ja koettu Hänen rakkautensa, Hänen kuolemastaan säteilevä [sivu 78] Vapahtaja-rakkaus. Paavali kuvaa tätä ensimmäisen rakkauden tilaa 2 Kor. 5 luvun 14 ja 15 jakeissa:

"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut."