Taivaasta lähetettiin enkeleitä rohkaisemaan masentuneita ja valmistamaan heitä vastaanottamaan sanomaa. Toiminta ei perustunut inhimilliseen viisauteen ja oppiin, vaan Jumalan voimaan. Eivät lahjakkaimmat, vaan nöyrimmät ja pyhittyneimmät ottivat ensimmäisinä kutsusta vaarin. Maanviljeliät jättivät laihonsa pellolle, ja käsityöläiset panivat syrjään työkalunsa, lähteäkseen itkien ja samalla iloiten julistamaan varoitussanomaa. Ne, jotka ennen olivat olleet ensimmäisiä sanoman julistamisessa, kuulivat niihin, jotka viimeisinä yhtyivät tähän liikkeeseen. Seurakunnat yleensä sulkivat ovensa tältä sanomalta, ja useat sen vastaanottajat erosivat niiden yhteydestä. Jumalan kaitselmuksessatämä sanoma liittyy toisen enkelin sanomaan ja antoi sille voimaa.
Sanoma: Katso, ylkä tulee ! ei ollut pääasiassa todisteista riippuva asia, vaikka Raamatun todisteet olivatkin selvät ja vakuuttavat. Sitä seurasi pakottava, syvästi liikuttava voima. Siinä ei ollut epävarmuutta tai kyseenalaisuutta. Kristuksen mennessä riemukulkueessa Jerusalemiin, kokoontui Öljymäelle maan kaikista osista juhlanviettoon tulleita ihmisiä; ja kun nämä liittyivät Jeesusta seuraavaan joukkoon, he hetken innostuksen valtaamina yhtyivät huutoon: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Matt.21:9. Samoin ne epäuskoiset, jotka tulivat adventistien kokouksiin - jotkut uteliaisuudesta, jotkut vain pilkatakseen - tunsivat sen vakuuttavan voiman, joka liittyi sanomaan:Katso, ylkä tulee!
Siihen aikaan oli uskoa, joka toi vastauksia rukouksiin- uskoa, joka antoi arvoa luvatulle palkalle. Niin kuin sadekuurot kuivalle maalle, armon Henki laskeutui vakavien etsijöiden ylle. Ne, jotka odottivat pian näkevänsä Vapahtajan kasvoista kasvoihin, tunsivat juhlallista iloa, jota ei voinut sanoin kuvailla. Pyhän Hengen pehmittävä, hillitsevä voima sulatti sydämet, kun tuo taivaallinen siunaus runsain määrin laskeutui uskollisten Jumalan lasten ylle.
Ne, jotka olivat vastaanottaneet sanoman, lähestyivät huolellisesti ja vakavasti sitä aikaa, jolloin he toivoivat kohtaavansa Herran. Joka aamu he tunsivat ensimmäiseksi velvollisuudekseen pyrkiä saamaan todistus Jumalan hyväksymisestä. Heidän sydämensä olivat läheisesti liittyneet yhteen, ja he rukoilivat paljon yhdessä ja toistensa puolesta. He kokoontuivat usein syrjäisiin paikkoihin seurustelemaan Jumalan kanssa, ja esirukuksien ääni kohosi taivaaseen kedoilla ja lehdoista. Varmuutta Vapahtaja suosiosta he pitivät tärkeimpänä kuin jokapäiväistä leipää; ja jos pilvi pimensi heidän mielensä, he eivät levänneet, ennen kuin se oli väistunyt pois. Kun he tunsivat sydämessään anteeksiantavan armon todistuksen, he ikävöivät nähdä Hänet, jota heidän sielunsa rakasti.
" Suuri- taistelu. E.G.White. s.402,403,404. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti