Koittaa aika, jolloin murhe loppuu , ja saamme elää ikuisesti yhdessä Jeesuksen kanssa. Mikä ilo, mikä vapaudentunne!
" Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet,eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota Juhla - asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole,ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." ( Ilm.21:1-5.)
Aina kun luemme Ilmestyskirjan kaksi viimeistä sinua, aistimme rauhallisuutta, Johannes kuvailee kallisarvoisen kiven, kasvien ja talojen hohtoa, joka ei ole tästä maailmasta, sillä sitä ei voi verrata mihinkään meidän tuntemaamme. Kaikki on upeaa ja täydellistä. Sitten, kahden jakeen muidostamassa huipennuksessa, Johannes päätyy aivan uuden alun ytimeen: " Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa." ( Jakeet22,23.) Kaiken kirkkauden ja loiston keskellä tämä kuvaus erottuu selvästi muusta. Se koskettaa meitä syvemmältä kuin kaikki kristallinkirkkaat virrat ja safiirinväriset palatsit. Hän on oleva siellä. Jeesus.Karitsa. Hän on oleva aina siellä,eikä hän koskaan lähde pois. Hän on oleva kaikki,mitä me tarvitsemme.
" Nykyaika Tammikuu. 2016. s.10,11. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti