"Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa." Onko kukaan meitä oikein ajatellut, kuinka plajosta meidän tulisi olla kiitollisia? Muistammeko, että Herran armo on joka aamu uusi ja suuri on hänen uskollisuutensa? Tunnustammeko riippuvaisuutemme hänestä ja illmaisemmeko kiitollisuutemme kaikista hänen lahjoistaan? Päinvastoin me sangen usein unohdamme, että "jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen Isältä."
Kuinka usein ne, jotka ovat terveitä, unohtavat sen ihmeellisen lahjan, josta he saavat nauttia päivästä päivään, vuodesta vuoteen! He eivät anna Jumalalle mitään kiitosta kaikista hänen lahjoistaan. Kun sitten sairastutaan, muistetaan kyllä Jumala. Voimakas parantumisen halu johtaa hartaaseen rukoukseen, ja tämä on oikein. Jumala on pakopaikkamme niin sairauden kuin terveyden päivinä. Mutta monet eivät jätä asiaansa hänelle, vaan he edistävät sairauttaan ja heikkouttaan nurisemalla kohtaloaan. Jos he lakkaisivat valittamasta ja voittaisivat masennuksen ja synkkyytensä, heidän paranemisensa olisi varmempaa. He muistaisivat kiitollisina, kuinka kauan he saivat nauttia terveyden siunausta, ja jos tämä kallis lahja heille jälleen annettaisiin he eivät unohtaisi, että heillä on uusia velvollisuuksia Luojaansa kohtaan. Kun kymmenen pitalista parannettiin, vain yksi palasi etsimään Jeesusta ja antamaan hänelle kunnian. Älkäämme olko noiden yhdeksän kiittämättömän kaltaisia, joiden sydäntä ei Jumalan armo liikuttanut.
Jumala on rakkaus. Hän huolehtii luomistaan olennoista. "Ninkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä." "Katsokaa, minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut, että olemme saaneet Jumalan lapsen nimen." Mikä kallis etuoikeus onkaan saada olla Korkeimman poikia ja tyttäriä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä! Alkäämme siis surko ja murehtiko, vaikka tässä elämässä kohtaamme pettymyksiä ja vaikeuksia. Jos Jumala kaitselmuksessaan näkee hyväksi antaa meidän kohdata koettelemuksia, ottakaamme ristimme ja juokaamme karvas kalkki, muistaen, että Isän käsi pitää sitä huulillamme. Luottakaamme häneen pimeydessä kuten päivänvalossakin. Emmekö voi uskoa, että hän antaa meille kaikkea, mikä on meidän parhaaksemme? "Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi meidän kaikkien tähtemme, kuinka hän voisi olla antamatta kaikkea muutakin hänen kanssaan?" Kuinka voimme ahdistusten yössäkin olla korottamatta sydäntämme ja ääntämme kiitokseen ja ylistykseen, kun muistamme rakkauden, joka meille ilmaistiin Golgatan ristillä?
Millainen ajattelun aihe onkaan uhri, jonka Jeesus antoi kadotettujen syntisten puolesta! "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Kuinka voimme arvioida ne siunaukset, mitä täten olemme saaneet? Olisiko Jeesus voinut kärsiä enemmän? Olisiko hän voinut hankkia meille suurempia siunauksia? Eikö kovinkin sydän sula, kun muistamme, että meidän tähtemme hän jätti taivaan onnen ja kirkkauden ja kärsi köyhyyttä ja häpeää, julmaa kidutusta ja kauhean kuoleman? Ellei hän kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan olisi avannut meille toivon ovea, emme olisi tietäneet muusta kuin pimeyden kauhuista ja epätoivon synkkyydestä. Nykyisessä tilassamme, omistaessamme Jumalan suosion ja siunauksen, emme voi käsittää, mistä kuiluista olemme pelastuneet.
Emme saata ymmärtää, kuinka paljon syvempi olisi ollut ahdistuksemme ja suurempi tuskamme, ellei Jeesus olisi ympäröinyt meitä myötätunnollaan ja rakkaudellaan ja nostanut meitä.
Voimme iloita toivossa. Puolustajamme on taivaallisessa pyhäkössä, rukoillen puolestamme. Hänen ansiostaan meillä on anteeksiantamus ja rauha. Hän kuoli pestäkseen pois syntimme, pukeakseen meidät vanhurskaudellaan ja tehdäkseen meidät soveliaiksi taivaaseen, missä saamme asua valossa ikuisesti.
Rakas veljeni ja sisareni, kun Saatana tahtoo täyttää mielesi masennuksella, synkkyydellä ja epäilyksillä, vastusta hänen ponnistuksiaan. Kerro hänelle Jeesuksen verestä, joka puhdistaa kaikesta synnistä. Et voi pelastaa itseäsi kiusaajan vallasta, mutta hän vapisee ja pakenee, kun hänelle esitetään tuon kalliin veren ansiot. Eikö siis halua kiitollisena vastaanottaa Jeesuksen hankkimia siunauksia? Etkö halua ottaa hänen tarjoamaansa pelastuksen maljaa ja huutaa avuksi Herran nimeä? Älä osoita epäluottamustasi häneen, joka on kutsunut sinut pimeydestä ihmeelliseen valoonsa. Älä hetkeäkään tuota epäuskollasi tuskaa Vapahtajan säälivälle sydämelle. Hän valvoo mitä innokkaimmin kulkuasi taivaan tiellä, hän näkee vakavat ponnistuksesi, hän huomaa väsymyksesi ja virkeytesi, toivosi ja pelkosi, taistelusi ja voittosi.
Pitääkö hataudenharjoitustemme olla vain pyytämistä ja vastaanottamista? Onko meidän aina ajateltava tarpeitamme eikä koskaan saamiamme siunauksia? Otammeko aina vastaan hänen lahjojaan ilmaisematta milloinkaan kiitollisuuttamme Jumalalle, ylistämättä häntä siitä, mitä hän on tehnyt hyväksemme?
Emme suinkaan rukoile liian paljon, mutta olemme liian kitsaita kiitoksessamme. Jos Jumalan laupeus herättäisi enemmän kiitosta ja ylistystä, olisi rukouksissamme paljon enemmän voimaa. Me riemuitsisimme yhä enemmän Jumalan rakkaudessa, ja meille annettaisiin yhä enemmän, mistä häntä kiittää. Sinä, joka valitat, ettei Jumala kuule rukouksiasi, muuta menettelytapasi ja liitä anomuksiisi ylistystä. Kun sinä ajattelet hänen hyvyyttään ja armoaan, tulet huomaamaan, että hän ajattelee sinun tarpeitasi.
Todistuksia seurakunnalle I (s. 214-216)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti