Kantaisimme hedelmää

 Että me kantaisimme hedelmää Jumalalle." (Room. 7:4). Läpi Raamatun kulkee se ajatus, että Jumala odottaa Hänen lapsikseen itseään nimittäviltä kuuliaisuuden eli vanhurskauden tekoja, ts. hedelmiä. Mutta kuinka ihminen, kristittykään, voi täyttää Jumalan tahtoa? Eikö itse suuri apostoli Paavali sano: "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18,19).

Kysymys on siitä, kuinka kristitty persoonallisessa elämässään voi tulla voitokkaaksi.

Ryhtyessään kirjoittamaan kirjettänsä Rooman seurakunnalle apostoli Paavali tahtoo ensin todeta niin hyvin juutalaisten kuin pakanainkin todellisen tilan. Niinpä hän sitten antaakin molempien mennä "läpivalaistukseen". Saatu kuva on pöyristyttävä oli kysymys kumpaisesta ihmisluokasta tahansa.

Kirjeensä l:ssä luvussa apostoli kuvailee pakanamaailman tilaa ja 2:ssa juutalaisten sisällistä olemusta. Molemmat ovat toivottomassa tilassa, kuten yhteenvedosta (3: 1-23) ilmenee. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla."

Sen jälkeen Paavali käy osoittamaan kaikille Kristuksen ristiä ihmiskunnan ainoana Toivona. Kristuksen kuolemalla on hankittu ja varattu jokaiselle, joka uskoo, vapaana armolahjana, se vanhurskaus, joka ainoastaan kelpaa Jumalan edessä. Sen [sivu 209]omistivat jo edeltäpäin uskossa ja toivossa Aabraham ja Daavid (4:s 1). ja monet muut, jotka pelastua tahtoivat uskon kautta "Jumalan määräämällä tavalla", alkaen ensimmäisistä esivanhemmistamme ja Abelista jne. aina Lunastajan maan päälle tulemiseen asti. Siitä lähtien on saarnattu, että "jokainen, joka uskoo, tulee Hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta ..."

5:nnessä luvussa voi apostoli jo huudahtaa: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta."

6:nnessa luvussa osoitetaan, miten vanhurskautetun uskovan tulee elää: Vanha ihminen on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, syntiä ei enää palvella, eletään Kristuksen kanssa - Jumalalle; synti ei saa enää hallita ruumista eikä sen himoille olla enää kuuliaisia; jäseniä ei saa luovuttaa vääryyden aseiksi synnille, vaan ainoastaan vanhurskauden aseiksi Jumalalle; synti ei vallitse enää ihmistä, koska hän on tullut armosta kristityksi, se on voitettava; Jumalaa palvellessa ollaan myös Hänelle kuuliaisia vanhurskaudeksi, ollaan sydämestään kuuliaisia Kristuksen opille; synnistä vapautettuina kannetaan pyhityksen hedelmiä, jotta lopulta saataisiin iankaikkinen elämä, joka on Jumalan armolahja.

Tämän kirjoittamamme johdosta lukijamme ehkä huomauttaa, että tuo kaikki on sula mahdottomuus, eihän syntinen, heikko ihminen voi eläessään päästä niin pitkälle. Alat kertoa kokemustasi. Sinä sanot: Minä olen yrittänyt ja pyrkinyt ja ponnistellut, mutta olen aina epäonnistunut hyvistä aikomuksistani ja lukemattomista päätöksistäni huolimatta. Tahtoisin olla voitokas kristitty, mutta olen havainnut, etten sitä ole. On vaikeata voittaa syntejään, suorastaan mahdotonta, koska olen yhä uudelleen horjahtanut ja langennut, langennut ja horjahtanut yksiin ja samoihin synteihin, uusista puhumattakaan. Ah! toivoisin voivani olla hyvä ja voitokas, niinkuin oikean kristityn tulee olla ja kuten Raamattu käskee olemaan. Voiko ihminen koskaan tulla voittajaksi! Voiko kukaan auttaa?

Ehkä meistä itse kukin on joskus ollut tällä paikalla, on [sivu 210] kamppaillut ja ponnistellut, mutta vain epäonnistuaksensa yhä uudelleen. Mitä on siis tehtävä? Voiko tulla muutosta?

Kukapa vilpitön kristitty ei olisi joskus joutunut tekemisiin tällaisten hengellisten pulmien ja ristiriitojen kanssa. Kuitenkin kiiruhdamme lisäämään, että jos näin on ollut, on kristillisyydessämme ollut vaarallinen vika. Kun meistä on vaikeaa tai mahdotonta tehdä hyvää ja olla voitokkaita, niin laitamme kristittyinä ei ole niin kuin tulisi olla. Se on ajoissa huomattava.

Kirjeensä, jota on sanottu "kaikkein kirkkaimmaksi evankeliumiksi", kuudennessa luvussa apostoli siirtyy uskonvanhurskauttamuksesta pyhitykseen, pyhityselämään - tämä on normaalinen kristityn kokemuksen järjestys. Mutta ennenkuin hän ryhtyy tekemään lukijoilleen lähempää selkoa siitä, mitä pyhityselämä on, so. ennenkuin hän johtaa heidät kahdeksannen luvun Hengen elämän ja rakkauden voiman ilmapiiriin, tahtoo Paavali omasta elämästään ottamansa esimerkin avulla havainnollistaa siirtymistä herätyksen tilasta Kristuksen täydelliseen omistamiseen, lainalaisuudesta armonalaisuuteen, kuolemasta elämään ja heikkoudesta voimaan. Sen vuoksi hän seitsemännessä luvussa siirtyy taaksepäin ajassa yli 20 v. omaan kääntymyskokemukseensa, jolloin hän koki kuvaamansa ankaran taistelun, joka päätyi vapautumiseen "synnin ja kuoleman laista".

Pyydän sinua koettelemaan itseäsi. Onko sinulla ollut tällainen kokemus: Sitä mitä teen, en tahdo. Tiedän, ettei se ole hyvä ja oikein. En halua sitä tehdä. Minä sanon, etten halua tehdä sitä, mitä teen, mutta vaikka minä vihaan sitä, teen sitä kuitenkin. (Vrt. Room. 7:14, 15). Kysyn vielä, onko sinulla ollut tällainen kokemus? Paavalilla kääntymättömänä Sauluksena oli samanlainen kokemus. Hän kertoo siitä vapaasti tähän tapaan: Jos myönnän, että se, mitä teen, ei ole hyvää, silloinhan tunnustan, että laki, joka tuon pahan, jota teen, tuomitsee, on hyvä. (Vert. jae 16). Ja luettuasi jakeet 17-19 sinusta kenties tuntuu ikäänkuin hän kirjoittaisi siinä kappaleen sinun elämäkertaasi. Sinä tahdot tehdä hyvää, sinulla on tahto hyvään, [sivu 211] mutta miten saisit tuon hyvän tahdon toteutetuksi, siitä juuri sinulla on kysymys, eikö olekin?