Viimeisenä palkanmaksupäivänä on käyvä ilmi, että Jumala tuntee jokaisen ihmisen nimeltä. Elämämme jokaiselle teolle löytyy näkymätön todistaja, "Minä tiedän sinun tekosi", sanoo hän, "joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä" (Ilm.2:1). Laiminlyödyt tilaisuudet tulevat ilmi. Nähdään, miten väsymättömästi Hyvä Paimen on ponnistellut etsien mutkaisilla poluilla harhailevia ihmislapsia palauttaakseen heidät rauhan ja turvallisuuden poluille. Kerta toisensa jälkeen Jumala on kutsunut huvittelunhaluisia, yhä uudelleenhän on antanut valonsa loistaa heidän tielleen, jotta he näkisivät, missä vaarassa ovat, ja pakenisivat turvaan. Mutta he jatkavat leikinlaskuaan ja ilveilyään edetessään laveaa tietä, kunnes lopulta heidän koetusaikansa on päättynyt. Jumalan tiet ovat vanhurskaat ja kaikille yhdenmukaiset, ja kun tuomio langetetaan köykäsiksi havaituille, jokainen suu tukitaan.
Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle, "sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä" (Ro0m. 14:23). Pelkkä opinkappaleiden tunnustaminen ei riitä. Tarvitaan rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, joka puhdistaa sydämen. Nöyryys, sävyisyys ja kuuliaisuus eivät ole uskoa; ne ovat uskon seurauksia, sen hedelmiä. Näitä avuja teidän on kuitenkin tavoiteltava opiskellessanne Kristuksen koulussa. Te ette tunne taivaan ajatuksia ja periaatteita, ja sen kieli on melkein tuntematon teille kummallekin. Jumalan Henki rukoilee edelleenkin puolestanne, mutta minulla on vakavia, tuskantäyteistä epäilyksiä siitä, tokko aiotte välittää siitä äänestä, joka on vedonnuta teihin jo vuosikausia. Toivon teidän haluavan ottaa vaarin siitä ja tahtovan kääntyä ja elää.
Tuntuuko teistä liian suurelta uhraukselta arvottoman oman minänne antaminen Jeesukselle? Aiotteko mieluummin valita synnin ja kuoleman toivottoman orjuuden, kuin erota maailmasta ja liittyä Kristukseen rakkauden siteillä? Jeesus elää joka päivä rukoillakseen meidän puolestamme. Tämän tietoisuuden tulisi joka päivä täyttää sydämemme kiitollisuudella. Joka tuntee syyllisyytensä ja avuttomuutensa, voi tulla sellaisena kuin hän on vastaanottamaan Jumalan siunauksen. Lupaus kuuluu hänelle, jos hän uskossa tarttuu siihen. Mutta se, joka pitää itseään rikkaana, kunnioitettavana, vanhurskaana, joka katselee asioita maailman kannalta, joka sanoo pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi, ei voi pyytää eikä vastaanottaa mitään, koska hän ei tunne tarvitsevansa mitään. Hänen täytyy kääntyä tyhjänä pois, koska hän tuntee itsensä yltäkylläiseksi.
Jos olisitte todella huolissanne omasta sielustanne ja etsisitte Jumalaa tosissanne, te löytäisitte hänet; mutta hän ei hyväksy puolisydämistä parannusta. Jos tahdotte luopua synneistänne, hän on alati valmis antamaan anteeksi. Tahdotteko juuri nyt antautua hänelle? Tahdotteko luoda silmäyksen Golgatalle ja kysyä: "Antoiko Jeesus tämän uhrin minun puolestani? Kärsikö hän alennusta, pilkkaa, häväistystä ja kärsikö hän julman ristinkuoleman pelastaakseen minut syyllisyyden kärsimyksistä ja epätoivon kauhuista ja antaakseen minulle sanomattoman onnen omassa valtakunnassaan?" Katsokaa häneen, jonka syntinne ovat lävistäneet, ja tehkää päätös: "Aion palvella Herraa koko elämäni ajan. En aio enää veljeillä hänen vihollistensa kansaa. En tahdo enää vaikutuksellani avustaa niitä, jotka kapinoivat hänen hallitustaan vastaan. Kaikki, mikä minulla on , on liian vähän uhrattavaksi hänelle, joka on rakastanut minua niin paljon, että antoi henkensä minun puolestani -- koko jumalallisen minänsä näin syntisen ja erehtyväisen ihmisen puolesta."
Erottautukaa maailmasta, pysytelkää kokonaan Herran puolella ja viekää taistelu päätökseen asti, niin tulette saavuttamaan ihania voittoja.
Todistusaarteita II (s. 139, 140)
Ellen G. White
